lauantai 28. toukokuuta 2011

Tukkaremontti alkoi

Minulla on aina ollut aika huono tukka. Sen lisäksi, että se on vaikeasti käsiteltävä, liukas ja ohut, hiuspohja oireilee aina enemmän tai vähemmän. Talvisin usein enemmän, kesäisin vähemmän. Olen jotenkin alistunut siihen, ajatellut, että se on vain ominaisuus, jolle en mitään voi.

Nyt kuitenkin otsatukka- ja tukanrunsauspohdintojen (tai pikemminkin tukanvähäisyyspohdintojen) yhteydessä joku naamakirjassa mainitsi, että suolattomaan shampoohon eli sodium laureth sulfate -vapaaseen pesuaineeseen siirtyminen on myös runsastuttanut tukkaa. Tämä oli minulle se täky, että menin ostamaan elämäni ensimmäisen palasaippuan (edit: siis sellaisen shampooksikin sopivan - toki käsisaippuoita on joskus tullut ostetuksi..).

En tiedä niistä mitään, joten marssin Luomuidylliin ja ostin ensimmäisen käteen osuneen. Se oli Virilo-merkkinen ruusuntuoksuinen käsintehty kookossaippua, saksalaista alkuperää, maahantuoja Kookosravinto. Paketin mukaan tuote sopii kaikkeen ihmisen pesemiseen (varmaan eläintenkin). Pesin juuri tukkani sillä ensimmäisen kerran ja iloinen yllätys oli ainakin se, että tuote vaahtosi eli levisi tukassa kunnolla. Nyt tukka on puhdas, mutta pää ei kutise. Mukavaa vaihtelua! Muotoiltavuudesta en vielä tiedä, mutta kerron lisää, kun tämä ihmiskoe etenee.

4 kommenttia:

  1. Enpä olekaan ennen tullut ajatelleeksi, että shampookin sisältää suolaa! :O Voiko suola nyt mitenkään olla eduksi iholle tai hiuksille. Täytyykin pitää mielessä, kun seuraavan kerran lähden shampoo-ostoksille.

    VastaaPoista
  2. Hyvä hyvä! Toivottavasti positiivinen kokemus vain lisääntyy. Moni tykkää, että kookospohjaiset shamppoot vaahtoaa huonosti. Juju onkin siinä, että vaahto ei pese. Kun tuote on vaahdonnut, sen pesevä aine on jo tehonsa menettänyt. Vähemmän vaahtoa, enemmän pesua. Pidähän meidät informoituna kokeen edistymisestä!

    VastaaPoista
  3. En minäkään ollut, mutta tuo SLS, jota on melkein kaikissa shampoissa, on ilmeisesti suolaa. Luotan tässä muihin lähteisiin, itse en ole asiaa tarkemmin selvitellyt - mutta ei tosiaan kuulosta että olisi hyväksi iholle ja hiuksille :/ Luomukaupoista varmimmin löytää tuotteen, jossa sitä ei ole - itse joku aika sitten ostin Erisanin shampoon kun ajattelin, että se sopii varmaan herkkiksille, mutta kas kummaa, samaa sotkua sekin sisälsi.

    VastaaPoista
  4. Kyseessä on natriumsuola, eli jonkinlaista suolaa, ei kylläkään ihan samaa kuin ruokasuola. Käytetään kosmetiikassa vedenpehmentäjänä ja puhdistavana ainesosana. On todettu aiheuttavan ärsytystä silmissä ja iholla, kertoo näemmä Consumer's Dictionary of Cosmetic Ingredients.

    Äidilläni on ollut samanlaista ongelmaa hiuspohjan kanssa, kaikki shampoot alkavat ennemmin tai myöhemmin aiheuttaa kutinaa. Ensimmäisenä toimenpiteenä käskin kokeilla silikonitonta shampoota. Nyt on kuulemma reilun viikon ollut sellainen käytössä ja kutinaa ei vielä ole ilmennyt. Pistänpä korvan taakse että jos se ei tehonnut niin seuraavaksi kokeiluun sitten shampoo ilman suoloja.

    VastaaPoista