Vaimona

On hääpäivämme. Yhdeksäs. Siitä on aikaa (onnellista aikaa!), mutta ihme kyllä olen aivan varma, että nimenomaan tällaisen hääpuvun valitsisin tänä päivänäkin.

Puku ei ole vintagea, vaan morsiuspukuliikkeestä ostettu. Nykypäivänä se ei vaikuta niin erikoiselta kuin vuonna 2002, jolloin tämä oli ainoa löytämäni olkaimeton merenneitohelmainen puku. Pitkät hanskat, kimpussa valkoisia ruusuja ja orkideoja, tukassa niin ikään nutturan sisällä valkoinen ruusu. Ja otsatukka! Sen verran kivan näköinen, että aloin harkita sellaisen leikkaamista uudelleen. Kannattaisiko?

Teemaan sopivasti posti toi minulle eilen Amazonista tilaamani kirjan, Anne Fogartyn klassikon Wife Dressing. (Kun guuglaa, tuolla sanaparilla löytyy paljon muutakin kuin kirjallisuutta - saa nähdä tuleeko uusia kävijöitä tännekin...)

Anne Fogarty, pitkän linjan muotisuunnittelija, julkaisi kirjansa alun perin vuonna 1959. Vaikka Fogarty itse oli työssäkäyvä nainen, hän määritteli itsensä ensisijaisesti vaimon roolin kautta. Hänen mukaansa vaimon pukeutumisellakin oli merkitystä esimerkiksi miehen uran edistämisessä, ja vaimon tuli tehdä töitä tällaisten asioiden vuoksi. Nykyisin sanottaisiin, että kaunis vaimo on osa menestyvän miehen brändiä.

Miten vaimon pukeutuminen eroaa neitiväen pukeutumisesta? Ainakin siinä, että vaimon pukeutumisen tarkoitus on miellyttää miestä. Miehen kasvoille pitäisi levitä ilahtunut ilme, kun hän tulee kotiin ja vaimo on vastassa. Vaimon pitäisi muistaa, että hän pukeutuu ennen kaikkea miestä varten, ja myötäillä hänen makuaan. Ja niin edelleen.

Mutta vaimopukeutuminen on muutakin: vaimo ei ole niin muotivirtausten vietävissä kuin nuoret tytöt, mutta toisaalta hän tietää täsmälleen, mikä on muotia - ja valitsee siitä itselleen sopivimmat osat. Me vintageharrastajat, joilla usein on historiatietoisuutta ja kiinnostusta kestävään elämäntapaan, emme aina ehkä oikein hahmota 50-luvun lumoutumista uutuudesta ja vanhan ja kuluneen väheksyntää. Fogarty neuvoo heittämään surutta pois viime (tai ainakin toissa) vuoden mekot, vaikka ne silloin olisivat näyttäneet ihanilta. Muoti muuttuu, tyyli sen mukana. Heippa vaan, eilisen unelmakengät.

Paras Fogartyn vinkki on hyväksyä itsensä ja tehdä kaikkensa sillä, mitä luonto on kullekin antanut. Itseään ei voi muuttaa naapurin rouvaksi tai muotikuvan malliksi. Tämä ajatus on todennäköisesti 50-luvulla tuntunut tuoreelta ja raikkaalta - aikana, jolloin hameenhelman mitan määräsi millilleen vielä joku mystinen "Pariisi", kuten saamme ajan lehdistä lukea.

Tehtäköön selväksi, että olen feministi vaikka voissa paistaisi. Minulla on päiviä, joina näytän kamalalta, ja minusta kaikilla on siihen oikeus - aina ei voi eikä tarvitse jaksaa. Mutta ei siitä hirveästi haittaakaan ole, että mies edes joskus ilahtuu, kun näkee vaimonsa. (Ja toisin päin.)

Päivän asussa on pinkkiä ja mintunvihreää. Epäilen, että imaisin värivaikutteita Solanahin pinkki-vaaleansini-teemaisesta jutusta muutama päivä sitten! Tukkaan päätin mielijohteesta kokeilla kevään trendijuttua, puolisotkuista Bardot-beehiveä. Sivusta näin...

...ja takaa näin. Sopii tuulen tuiverrukseen: tämän kampauksen ei kuulukaan olla kohdallaan! Iloinen asia meille, joilla ei ole kampausten suhteen näppärät sormet.