maanantai 14. maaliskuuta 2011

Sisustuskuoseja, 1949

1970-lukua pidetään yliampuvien kuosien vuosikymmenenä, mutta kieltämättä näissäkin, vuoden 1949 House Beautiful -lehden esittelemissä kukkailoitteluissa on jotain aika häkellyttävää. Miten olisi tämä, kanteenkin valittu kukkaketomatto?


Tai mansikkapaikka seinälle? Jos meillä olisi sauna, voisin valita sen saunakamariin.


House Beautiful on amerikkalainen lehti; näitä myi joku kitsch-henkiseen muovitavaraan erikoistunut kauppias Helsinki Vintagessa ja minä sisustusinnossani ostin kaksi. Lehdistä kuultaa hurmioitunut elintason nousu ja kulutus: pakastin- ja jääkaappimainokset ansaitsisivat oman postauksensa (kauhean sääli, että lehdet ovat isoja järkäleitä, joita on tosi vaikea skannata!), ja pula-aikaisessa Suomessa tuskin osattiin kuvitella, että jossain päin maailmaa lapsille valmistettiin omia levysoitin/radiokaappeja. LP-levy keksittiin vuonna 1948, joten uusia musiikkilaitteita myytiin tuohon aikaan voimakkaasti. Ajan sisustustyyli oli vielä tumma, kuten mattokuvasta voi päätellä. Kepeä, pastellivärinen 1950-luku odotti vasta nurkan takana.

5 kommenttia:

  1. Mieheni isoäidillä Kaliforniassa ON juuri tuollaista mansikkatapettia muutoin valkoisessa keittiössään. On varmaan kohtuu suosittu kuosi, koska Mimin keittiö on rempattu 80-luvulla. :)

    ErikaW

    VastaaPoista
  2. Ihanaa :D Ilmeisesti on ollut suosittu, jos on ollut tuotannossa 40 vuotta.

    VastaaPoista
  3. ErikaW edellä melkein laittoi pointtini: nämä kuosit ovat miltei enemmän Amerikkaa kuin epookkia. Siellä harrastetaan edelleenkin tuollaisia käsittämättömiä hörsellyksiä: isoja kukkakuvioita sun muita. Kannattaa katsella amerikkalaisia elokuvia ja tv-sarjoja tuolla silmällä, jossain taustalla siellä aina lojuu jättimäinen kukkasohva, jonka omistamisesta joutuisi varmaan kirkonkiroukseen, koulukotiin ja Helvettiin Euroopassa. Minusta tämä liittyy yleisemminkin eurooppalaisten tapaan nähdä Amerikka: luulemme että se on samanlainen kuin me. Mutta ei, se on aivan oma juttunsa, me vain suljemme silmät erilaisuudelta. Kukkakuosit paljastavat.

    VastaaPoista
  4. Epäilemättä, Vesa. Toisesta lehdestä löysinkin jo kiinnostavan artikkelin aiheesta erilaisten sisustuskuosien yhdistäminen samaan huoneeseen... Aion skannata vielä niitäkin kuvia iloksenne. Koen joskus itsekin skandinaavisen sisustustyyli-ihanteen liian askeettisena, mutta rajansa kukkakuoseillakin.

    VastaaPoista
  5. Ihanan överi matto! Ottaisin tuollaisen kotiini heti, jos vastaan kävelisi :O

    VastaaPoista