lauantai 3. tammikuuta 2015

Ompelupaikasta hoitopöydäksi

Tähän asuntoon muuttaessamme tein makuuhuoneeseen ompelupaikan valkoisesta klaffilipastosta, jonka ostimme asunnon mukana. Nyt lipaston käyttötarkoitus muuttuu tilapäisesti, kun vauvalle tarvitaan hoitotasoa. Hoitopöydät ovat useimmiten aika rumia hökötyksiä ja niiden käyttöaika on lyhyt, joten mieluummin näin - ja ompelukoneen voi edelleen nostaa tähän helposti, kun ompeleminen taas nousee prioriteettilistalla ylöspäin.


Paikka on vielä vähän sekava, mutta käytössä se vähitellen muuttuu toimivaksi. Lipaston päälle tulee todennäköisesti lisää kestovaippoja ja muutama vaihtovaate. Useimmat vauvan käyttökokoiset vaatteet ovat alalaatikossa, lakanat ja pyyhkeet ylemmässä. Lakanoista ei muuten varsinaisesti tule pula - olen vuosien mittaan ostanut ihania vanhoja lastenkangaskuoseja talteen miettimättä tarkemmin, tarvitaanko niitä vai ei. Niinpä meillä nyt onkin Myyrää, sydämiä, erilaisia eläimiä, kulkuneuvoja ja vaikka mitä herttaista odottelemassa uutta nukkujaa.

Ompelujutuille ei vielä ole löytynyt kunnollista korvaavaa paikkaa, joten jätin nappi- ja lankarasioita toistaiseksi hyllyn perälle. Pitää löytää niille varapaikka siihen mennessä, kun vauva oppii tarttumaan tavaroihin! Eniten käytetyt ompelutarpeet mahtuvat luultavasti sivukaappeihin.


Ompelutyöt ovat nyt jonkin aikaa tauolla - minivaatteita on niin valtavasti ja trikoosta niin hankala ommella, etten tee vielä mitään vauvallekaan - mutta lipaston päällä kaavalaatikossa on tietysti selattavaa inspiraatiomateriaalia.


Olen pessyt myös vilttejä, makuupusseja ja muita talvivauvan lämmikkeitä (lampaantaljan sentään vain imuroin). Tällaisia 70-luvun äitiyspakkausten klassikkokuoseja vauva saa ympärilleen vaunuihin. Vaunut ovat ruskeat, joten keltaiset sävyt sopivat niihin paremmin kuin kotiimme.


Laskettuun aikaan on nyt kaksi viikkoa ja kolme päivää. Aika tuntuu samaan aikaan pitkältä ja lyhyeltä, varsinkin kun liikkuminen käy koko ajan raskaammaksi ja tekemisen mahdollisuudet sen takia vähenevät. Tässä vaiheessa odotusaika on todellakin nimensä ansainnut.

4 kommenttia:

  1. Onnea viimeisille metreille ja h-hetkeen onnea ja ponnua :D
    Ihana hoitopöytä :)

    VastaaPoista
  2. Odottavan aika on pitkä... mutta ei enää kauan:) Meiltä löytyy muutama samanlainen tavara, kuten tuo vaaleansininen helistin ja sen takana oleva puinen ompelurasia ja keltapallollinen viltti. Se viltti oli lakkautetusta koulusta ja ollut joskus kauan sitten varmaan lastenhoitotuntien kamaa. Semmoisiakin tunteja vielä 70-luvun lopulla oli vanhojen opetussuunnitelmien mukaan mentäessä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa kun itse kävin ysiluokkaa vuosina 1989/90, silloinkin oli vielä lastenhoitotunteja. Kuuluivat osana kotitalouteen tai johonkin "perhekasvatuksen" tms. nimellä kulkeneeseen kotitalouden lisäosaan, jossa opeteltiin muistaakseni ainakin kylvettämään vauvanukkea ja siivoamaan ja sen sellaista.

      Poista