maanantai 21. huhtikuuta 2014

Puvun uusi elämä

Kaikki vintageharrastajat tietävät, miltä tuntuu löytää tolkuttoman ihana puku, joka ei aivan mahdu itselle. Se on äärettömän turhauttavaa, ja ajaa ihmisen joskus laajoihinkin manöövereihin, kuten minulle kävi tämän merimieskauluksisen puvun kanssa.

Puku oli mahtumisen äärirajoilla jo tuolloin kolme vuotta sitten, ja viimeistään viime kesänä se oli kutistunut kaapissa niin paljon, että piti joko luopua siitä tai tehdä jotain radikaalia. Puntaroin pukua hartaasti: ansaitsisiko se jatkaa elämäänsä mekkona jollakulla toisella, vai haluanko pitää ihanan kuosiinkudotun raitakankaan, jollaista en ikinä ennen enkä jälkeen ole löytänyt missään muodossa?

Päätin pitää puvun ja tehdä jotain radikaalia, ja niin raitamekosta syntyi hame-boleroyhdistelmä.


Kun katkaisin puvun vyötäröltä, sain hiukan lisätilaa vyötärölle päästämällä laskoksista. Yläosa oli alaosaa työläämpi muokata. Irrotin merimieskauluksen ja etumuksen, leikkasin puvun keskeltä edestä auki ja muotoilin boleroksi. Puvun etumuksessa olleen rusetin ompelin yksinkertaiseen valkoiseen toppiin, jossa aiemmin on ollut somisteena punainen nappi, kuva esimerkiksi täällä. Pitäisi saada joku yksivärinen toppi lisää, ne ovat käteviä asustettavia.

Mitäs pidätte, kannattiko tarttua saksiin? Merimieskaulus on muuten vielä jäljellä, mitähän kivaa siitä keksisi...

6 kommenttia:

  1. Oiihh, siitähän tuli vallan ihastuttava! Kyllä ehdottomasti kannatti! :)

    VastaaPoista
  2. Jos vaatteesta saa muokkaamalla käyttökelposen, se kyllä mielestäni kannattaa muokata. Joku olisi voinut vaikka tuunata tilkkupeitoksi nätin kankaan…

    Raikas, kesäinen asu, ja hyvin sopii tennarien kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, kauhea ajatus, että tämä olisi päätynyt tilkuiksi!

      Poista
  3. Ihanan kesäinen ja raikas kangas! Voisit esim ommella yksivärisenpuseron ja liittää merimieskauluksen siihen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ollut harkinnassa. Kunpa löytäisin jostain turkoosia yksiväristä kangasta (siis muualta kuin kangaskaupasta), tarvitsisin sellaista toiseenkin projektiin.

      Poista