keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Hattu ja hattukampaus sekä vähän sukista

Hatut jäävät harmillisen usein käyttämättä. Ensin talven ajan päänsä verhoaa karvalakkiin, sitten vetää baskerin leukaan asti, ettei pää tai edes tukka irtoa tuulessa, ja sitten onkin jo liian kuuma käyttää muuta kuin kevyttä hellehattua. Mutta huopahatut, ne ansaitsisivat enemmän huomiota. Tein pitkästä aikaa kiharat ja hattukampauksen.


Kirkas auringonpaiste haittasi poseeraamista silmät auki. Ja jos näytän kärsivältä, siihen on muitakin syitä. Noidannuoli muun muassa. Väänsin hiukset patukoille osittain siksi, että olisi jotain tekemistä seisaaltaan - pitkään ei pysty istumaan kerrallaan. Tähän se viikonloppuinen seinän kaataminen johti.

 kengät Yesterday
neuletakki H&M kauan sitten
sukkahousut Lindex
muu kirppislöytöjä

Nyt kun tuli puheeksi, vähän lisää sukista. Otin käyttöön viime vuonna Lindexin alesta ostamani pilkulliset, kivat ja monikäyttöiset sukkahousut. Nyt näitä varastoja vielä riittää, mutta kun uutta tarvitsen, minun pitää etsiä uusi sukkakauppa. Katsoitteko maanantaina MOT:n jakson Verentahrimat muotivaatteet? Minä katsoin, ja siinä paljastui, että Lindexinkin vaatteita tehdään edelleen Bangladeshin pahamaineisissa tehtaissa; samankaltaisissa kuin vuosi sitten romahtanut ja 1100 ihmistä tappanut Rana Plaza. Juuri mikään ei ole muuttunut, paitsi työtahti entisestään kiristynyt minimipalkan korottamisen takia.

Siispä vaihtoehtoja kehiin: Nanso-konserniin kuuluvat Amar-, Vogue- ja Norlyn-sukkahousut tehdään Suomessa tai Virossa, Wolford-paketin kyljessä lukee Made in Austria. Vintagehenkisten suosiman What Katie Did -merkin fully fashioned -tyyppiset saumasukat valmistetaan vanhoilla koneilla Iso-Britanniassa. Tiedättekö muita sukka-alan hyviksiä? Kertokaa kommenteissa, toivoo tämä sukankuluttaja!

12 kommenttia:

  1. Falke taitaa olla eurooppalainen =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoin, ja Falkella on tehtaita Euroopassa, osa tuotannosta kuitenkin Etelä-Afrikassa. Pitäisi varmaan kysyä suoraan firmalta, mitkä tuotteet missäkin valmistetaan. Bleuforêt kertoo nettisivuillaan valmistavansa tuotteensa kokonaan Ranskassa, heiltä olen ostanut ihania talvisia puuvillasukkahousuja.

      Poista
  2. Aivan ihana päähine. Tyylisi tuo mieleen menneet, hyvät ajat.
    Laitoin blogiini sinulle haasteen. Toivottavasti ehdit ottaa kopin haasteesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OI kiitos! Yritän parhaani, tekisi mieli kyllä näihin hauskoihin haasteisiinkin joskus tarttua. Jospa pääsiäislomalla ehtisi!

      Poista
  3. Olen kerännyt ihan kirppiksiltä isot sukkahousuvarastot (ehkä loppuelämäksi :) ). Usein löytyy sukkiksia ihan kaupan pakkauksissa.

    Laura H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin otan talteen aina, kun sopivia löytyy. Joskus löytyy ihan laatumerkkejä, esim. Wolfordia, mutta hyviä perussukkia useinkin.

      Poista
  4. Ohh aivan ihana asu! Tuo hattu on täydellinen :)

    VastaaPoista
  5. Pallosukkikset ja paita, hattu ja kampaus aivan ihanat.Suosin nansokonsernin sukkiksia ja löytyy kaapista aikapaljon muutakin nanso mallistoa. Puuvilla tuntuu hyvältä päällä ja kotimaista tai edes Eurooppalaista tuotantoa on ilo tukea.

    Kirppikselle ehdin harvoin. Kierrättäminen on hyvä juttu ja asukuvasi todistavat, että kierrätysasu voi olla tyylikäs ja laadukas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Vintageasussa on usein laatu kohdallaan jo siksi, ettei ennen vanhaan juuri käytetty huonolaatuisia kankaita.

      Poista
  6. Olin jo kirjoittamassa pitkää kommenttia, mutta päätin toisen kommenttiboksin tukkimisen sijaan kirjoittaakin aiheesta ihan blogikirjoituksen. Rupesin nimittäin kansalaisaktivistiksi ja otin selvää farkuista, jotka aion ostaa. Näköjään ostajan pitää nähdä vaivaa. Yllättävää oli, että sain vastauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Ja se on jo positiivista, että kyselyihisi on vastattu. Käynkin lukemassa selvityksesi heti!

      Poista