sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Sunnuntaiasu ja uusi jakku

Vintagemessuilla - tai kädentaitomessujen vintageosastolla - kävin tässä jo muutaman vuoden omistamassani puvussa, joka varmasti on joskus ollut jonkun rouvan parempi puku. Väriä on, muttei räiskyvyyttä, ja samaa henkeä on koristelussa. Kauluksen malli viittaa 50-luvun ensimmäiselle puoliskolle.

puku VintagEija's
tuplahelminauha ostettu jostain vintagetapahtumasta
kengät, ehkä myös korvikset UFF
hattu miehen mummulta peritty

Messujen vintageosastoilla oli kivasti säpinää, toivottavasti myös myyntiä. Itse etsin ennen kaikkea ompelukaavoja. Niitä ei löytynyt, jotain muuta kivaa paperitavaraa kyllä - skannauksia tiedossa! Pyysin kaveriani estämään, jos alkaisin ostaa kukkamekkoa; en tarvitse enää yhtään lisää. Ostinkin sitten novelty print -kuosisen kesäjakun.


Alles Guten osastolta löytynyt jakku on vuorittamaton, ja olen varma, että siihen on joskus kuulunut hame. Selkäpuolella on pussimainen leikkaus, jota ei muistettu kuvata (kuvaajana tänään se nuorempi kotikuvaaja); minulla ei ole ennen ollut tällä tavalla leikattua vaatetta, mutta näytti yllättävän hyvältä. Hihat ovat kimonomalliset, ja hihansuut voisi varmaan kääntää. Mitä pidätte ja minkä kanssa yhdistäisitte?

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, pidän itsekin. Noita lantiolla olevia poimutelmia on kyllä vaikea silittää, muuten mainio vaate.

      Poista
  2. Miten voikin osua hatun ja puvun väri noin hyvin yhteen, upea kokonaisuus. Messut olivat kyllä myös onnistuneet, itse kävin paikalla lauantaina:)

    Mittatilausneule-Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Käsityöpuolellakin tosiaan oli paljon näytteilleasettajia ja yleisöä, huomasin.

      Poista
  3. Tyylikäs asu ja upeasti yhdistelty asusteiden kanssa. Helmaan pituus juuri sopiva ja jakkukin silmää miellyttävä.

    VastaaPoista