lauantai 8. kesäkuuta 2013

Mekkostudio alkoi


Teillä muilla ehkä pystytellään parhaillaan häästudioita telkkarien äärelle, mutta minulla on mekkostudio. Olen sanonut, etten enää ikinä mene Turun Konttiin kun en löydä sieltä koskaan mitään, mutta onneksi pyörsin päätökseni. Nyt löytyi kaksi samanlaista pallollista lakanaa, ja aluslakana + aluslakana = täyskellohame, kuten kaikki hyvin tietävät. Ompelutyökin alkoi jo.

Ompeluharrastajan kannattaa siis kuitenkin välillä poiketa Kontissa. Kankaiden kilohinta oli sangen kohtuullinen yksi euro ja tuunaustarvikkeet, joiksi laskettiin myös ompelukaavat, myytiin myös kilohinnalla. Kolme 60-luvun alkupuolen kaavaa, Stiliä ja Sorjaa, punnittiin yhteensä 40 sentin arvoisiksi. Kankaista hamstrasin pari vuorikangasta perusväreissäni, violetti-mustan kukonaskelvillan talvimekoksi ja kullanruskean laskeutuvan vaatekankaan, josta tulee mekko loppukesän ruskettuneelle iholle ja vielä taisi olla jotain muutakin, yhteishinta 1,50 euroa. Mekot eivät tästä taloudesta heti pääse loppumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti