perjantai 14. kesäkuuta 2013

Fredrikan tupa


Paraisten päiväreissulla (oikeastaan puolipäiväreissulla; Turusta on hyvin helppo ja nopea päästä Paraisille) pistäydyimme välipalalla Fredrika stuganissa eli Fredrikan tuvassa, joka on yhdistelmä kotimuseota, kesäkahvilaa ja pientä käsityöpuotia. Nimensä talo on saanut siitä, että Fredrika Runeberg asui siellä nuorena, kun perhe oli muuttanut Turun palon vuoksi Paraisille. Runebergit myös tutustuivat Paraisilla.

Tältä näytti tuvan sisäänkäynti. Hyvin vanhoissa taloissa, jollaisiksi Suomessa lasketaan tällaiset 200-vuotiaat, on ihan oma fiiliksensä. Tuvassa oli kaksi matalaa huonetta, yksi kummallakin puolella kuistia, ja lisäksi keittiönä toimiva pieni huone.


Istuimme pihapuiden varjossa, koska vielä ei satanut. Raparperipiirakka oli erinomaista.


Pikanttina yksityiskohtana tuvan saniteettitiloina oli ulkohuussi; oikein miellyttävä ja nykyaikainen kuivakäymälä toki peileineen ja käsideseineen. Ja siellä oli vintagekuvitus eteisessä!




Tupaa vastapäätä Fredrikanaukion toisella puolen on kiva kirpputori, Missionsboden, josta enemmän Kirppismatkojen puolella. Kesäreissu päättyi kaatosateeseen, mutta onneksi nyt ei oltu niin kaukana kotoa, ettei voisi palata toistekin fiilistelemään.

2 kommenttia:

  1. Juuri tuollaiset rustiikkiset pikkukahvilat ovat mielipaikkojani. Inhoan ketjukahviloita (vaikka niistä saakin hyvää lattea) niin niissä ei ole yhtään tunnelmaa ja hinnat ovat usein pilvissä.

    VastaaPoista
  2. Kesällä näitä onneksi on vähän joka kylässä!

    VastaaPoista