sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Verhoista tuli mekko

Olen ilmeisesti niitä 70-luvun tyttöjä, jotka eivät saaneet prinsessajutuista tarpeekseen silloisen muodin käytännöllisyysideaalin vuoksi, ja janoan edelleen ruusumekkoja. Minulla on ainakin viisi. Eri värisiä kuitenkin kaikki, eli jokainen on tarpeellinen. (Ja jokainen joko itse ommeltu tai käytettynä taloon tullut.) Tänäänkin kauniit vanhat ruusuverhot päätyivät kesäpuvuksi.

Kuvatessa päätimme leikkiä kesää. Parvekkeella oli kylmä eikä hellehattu päässä tuntunut kovin fiksulta. Arvatkaas, onko päivä vai yö?



Ompelin mekon käytännössä ilman kaavoja. Työpöydällä pyöri yksittäinen etukappaleen kaava, sovelsin sitä ja leikkasin takakappaleen vapaalla kädellä. Hain puvun mallia niistä söpöistä hellepuvuista, joissa on rusetille solmittavat naruolkaimet, mutta koska omat olkapääni eivät kaipaa yhtään ylimääräistä korostamista, muunsin idean hyvin kapeaolkaimiseksi venepääntieksi, joka on selästä syvemmin uurrettu. Tämä mekko lähtee mukaan Sisiliaan!

mekko itse tehty vanhoista verhoista, jotka Huuto.netistä
käsineet Huuto.net
vyö, kengät UFF
rannekorut Glitter
lierihattu Vintage Wäkkärä
sukkahousut Wolford Nola



2 kommenttia:

  1. Mulla on ollut tota samaa kangasta mutta eri sävyissä ja Facebook ryhmässä Rätei ja Lumpui on nytkin muuten myynnissä tota! Suakin saattais kiinnostaa ryhmä koska siel liikkuu pal vintagea/retroa moneen makuun.

    VastaaPoista
  2. MIllaisissa sävyissä? Ihan uteliaisuuttani kysyn, mulla on tätä vielä yksi kokonainen verho niin lisää en vielä tarvitse :) Rätei ja lumpui -ryhmä on tuttu, aika vasta liityin mutta kauppaa en vielä ole käynyt siellä.

    VastaaPoista