sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Alkukesässä on niin paljon tykättävää


Sandaalit, ensimmäisiä kertoja ilman sukkia.
Tuomet, kirsikkapuut, omenapuut, syreenit, kohta jo pihlajatkin.
Se, kun pyöräilee eikä palele.
Hulmuavat viskoosimekot.
Puiston vaaleanvihreys, koko olohuoneen leveydeltä ikkunan takana ilta-auringossa.

Se, että sääennuste lupaa mökkireissulle yli 20 asteen lämpöä.

Kun seuraavan kerran kuullaan, on jo kesäkuu. Kesä!

lauantai 28. toukokuuta 2011

Tukkaremontti alkoi

Minulla on aina ollut aika huono tukka. Sen lisäksi, että se on vaikeasti käsiteltävä, liukas ja ohut, hiuspohja oireilee aina enemmän tai vähemmän. Talvisin usein enemmän, kesäisin vähemmän. Olen jotenkin alistunut siihen, ajatellut, että se on vain ominaisuus, jolle en mitään voi.

Nyt kuitenkin otsatukka- ja tukanrunsauspohdintojen (tai pikemminkin tukanvähäisyyspohdintojen) yhteydessä joku naamakirjassa mainitsi, että suolattomaan shampoohon eli sodium laureth sulfate -vapaaseen pesuaineeseen siirtyminen on myös runsastuttanut tukkaa. Tämä oli minulle se täky, että menin ostamaan elämäni ensimmäisen palasaippuan (edit: siis sellaisen shampooksikin sopivan - toki käsisaippuoita on joskus tullut ostetuksi..).

En tiedä niistä mitään, joten marssin Luomuidylliin ja ostin ensimmäisen käteen osuneen. Se oli Virilo-merkkinen ruusuntuoksuinen käsintehty kookossaippua, saksalaista alkuperää, maahantuoja Kookosravinto. Paketin mukaan tuote sopii kaikkeen ihmisen pesemiseen (varmaan eläintenkin). Pesin juuri tukkani sillä ensimmäisen kerran ja iloinen yllätys oli ainakin se, että tuote vaahtosi eli levisi tukassa kunnolla. Nyt tukka on puhdas, mutta pää ei kutise. Mukavaa vaihtelua! Muotoiltavuudesta en vielä tiedä, mutta kerron lisää, kun tämä ihmiskoe etenee.

torstai 26. toukokuuta 2011

Matkoilla Kärsämäessä

Lähdin lähiöön - tarkemmin sanottuna idylliselle Kärsämäen alueelle - yhden vapaaehtoistyöprojektin vuoksi, siitä enemmän myöhemmin. Löysin matkallani kauniin, unohtuneen paikan. Ennen vanhaan teollisuuslaitoksiinkin haluttiin kauneutta. Tämä on Leafin vanhan makeistehtaan pihalta - laatta seinässä kertoi, että talo on rakennettu 1941; piha lienee samalta ajalta.


Portti salaiseen puutarhaan? Harmi kyllä, viehkossa suihkulähteessä ei ollut vettä ja se oli muutenkin karussa kunnossa. Leafin eli entisen Hellaksen makeistehdas lakkautettiin muutama vuosi sitten, ja nykyisin se on erilaisia yrityksiä majoittava Leaf Center. Pihasta ei luultavasti koe olevansa vastuussa oikein kukaan.

Sisätiloissa törmäsin tähän. Aili Janssonia en aiemmin ollutkaan tavannut.

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Vaimona

On hääpäivämme. Yhdeksäs. Siitä on aikaa (onnellista aikaa!), mutta ihme kyllä olen aivan varma, että nimenomaan tällaisen hääpuvun valitsisin tänä päivänäkin.


Puku ei ole vintagea, vaan morsiuspukuliikkeestä ostettu. Nykypäivänä se ei vaikuta niin erikoiselta kuin vuonna 2002, jolloin tämä oli ainoa löytämäni olkaimeton merenneitohelmainen puku. Pitkät hanskat, kimpussa valkoisia ruusuja ja orkideoja, tukassa niin ikään nutturan sisällä valkoinen ruusu. Ja otsatukka! Sen verran kivan näköinen, että aloin harkita sellaisen leikkaamista uudelleen. Kannattaisiko?

Teemaan sopivasti posti toi minulle eilen Amazonista tilaamani kirjan, Anne Fogartyn klassikon Wife Dressing. (Kun guuglaa, tuolla sanaparilla löytyy paljon muutakin kuin kirjallisuutta - saa nähdä tuleeko uusia kävijöitä tännekin...)


Anne Fogarty, pitkän linjan muotisuunnittelija, julkaisi kirjansa alun perin vuonna 1959. Vaikka Fogarty itse oli työssäkäyvä nainen, hän määritteli itsensä ensisijaisesti vaimon roolin kautta. Hänen mukaansa vaimon pukeutumisellakin oli merkitystä esimerkiksi miehen uran edistämisessä, ja vaimon tuli tehdä töitä tällaisten asioiden vuoksi. Nykyisin sanottaisiin, että kaunis vaimo on osa menestyvän miehen brändiä.

Miten vaimon pukeutuminen eroaa neitiväen pukeutumisesta? Ainakin siinä, että vaimon pukeutumisen tarkoitus on miellyttää miestä. Miehen kasvoille pitäisi levitä ilahtunut ilme, kun hän tulee kotiin ja vaimo on vastassa. Vaimon pitäisi muistaa, että hän pukeutuu ennen kaikkea miestä varten, ja myötäillä hänen makuaan. Ja niin edelleen.

Mutta vaimopukeutuminen on muutakin: vaimo ei ole niin muotivirtausten vietävissä kuin nuoret tytöt, mutta toisaalta hän tietää täsmälleen, mikä on muotia - ja valitsee siitä itselleen sopivimmat osat. Me vintageharrastajat, joilla usein on historiatietoisuutta ja kiinnostusta kestävään elämäntapaan, emme aina ehkä oikein hahmota 50-luvun lumoutumista uutuudesta ja vanhan ja kuluneen väheksyntää. Fogarty neuvoo heittämään surutta pois viime (tai ainakin toissa) vuoden mekot, vaikka ne silloin olisivat näyttäneet ihanilta. Muoti muuttuu, tyyli sen mukana. Heippa vaan, eilisen unelmakengät.

Paras Fogartyn vinkki on hyväksyä itsensä ja tehdä kaikkensa sillä, mitä luonto on kullekin antanut. Itseään ei voi muuttaa naapurin rouvaksi tai muotikuvan malliksi. Tämä ajatus on todennäköisesti 50-luvulla tuntunut tuoreelta ja raikkaalta - aikana, jolloin hameenhelman mitan määräsi millilleen vielä joku mystinen "Pariisi", kuten saamme ajan lehdistä lukea.

Tehtäköön selväksi, että olen feministi vaikka voissa paistaisi. Minulla on päiviä, joina näytän kamalalta, ja minusta kaikilla on siihen oikeus - aina ei voi eikä tarvitse jaksaa. Mutta ei siitä hirveästi haittaakaan ole, että mies edes joskus ilahtuu, kun näkee vaimonsa. (Ja toisin päin.)


Päivän asussa on pinkkiä ja mintunvihreää. Epäilen, että imaisin värivaikutteita Solanahin pinkki-vaaleansini-teemaisesta jutusta muutama päivä sitten! Tukkaan päätin mielijohteesta kokeilla kevään trendijuttua, puolisotkuista Bardot-beehiveä. Sivusta näin...



...ja takaa näin. Sopii tuulen tuiverrukseen: tämän kampauksen ei kuulukaan olla kohdallaan! Iloinen asia meille, joilla ei ole kampausten suhteen näppärät sormet.

tiistai 24. toukokuuta 2011

Pilkkukuumetta aina vain

Ja taas kenkälöytöjä jollekulle muulle. Jollekulle, jonka kengän numero on 38 tai korkeintaan 38,5. Se on niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana...

pilkkukengät shhbang/Etsy

Tietääkö joku fiksumpi lukija muuten, onko termi 'springolators', joka siis viittaa juuri tämän näköisiin 50-luvun korkokenkiin, tietyn firman tavaramerkki vai ihan yleistermi?

maanantai 23. toukokuuta 2011

Lyhyesti vielä: kilpailuvinkki

Te kaikki lukijat, jotka minun laillani pidätte hörhelöistä ja söpöstyksistä, osallistukaapa Freelancer's Fashionblogissa arvontaan Playful Promises -tuotteista!

Efemeraa


Tällaisia meillä pyörii. Löytyi jostain papereiden välistä ihan muuta etsiessä, eikä kukaan tiedä, mistä tämä on tullut ja milloin ja miksi. Yhtiön nimestä päätellen ei ihan uusi lappunen kuitenkaan. Ja jotenkin tunnelmallinen. Jotta kaiken tällaisen laatikoihin, kansioihin ja nurkkiin kertyneen pienen hauskan saisi seinille, pitäisi ehkä asua vanhassa kansakoulussa.

lauantai 21. toukokuuta 2011

Puistossa taas

Ravintolapäivän takia melkein-oman-pihamme pikkukioski tarjosi tavallisten kahviensa lisäksi hyvää vegaanista safkaa. Päivä suosi viltillä kellimistä ja puistopelailua. Lisäksi paikalle pamahti satakunta fiksipyörää kuskeineen, kyseessä olivat jonkun foorumin kokoontumisajot.


Päivän asua tuli joku tuntematonkin kehumaan, mutta itse olen siitä vähän epävarma.


- Onko mekon helma liian lyhyt vai ei?
- Miten leveälierisen hatun lierin saisi pysymään jämeränä?
- Pitääkö vai antaako pois kengät, jotka ovat ihmeellinen löytö (punaiset, ehkä 40-luvulta, minun kokoani!) mutta hankalat kävellä?

Vaikeaa.

Sitten pieni hyvä asia.


Ihan vain tiedoksi: kirsikoita saa taas! Limenvihreä muovipunoskulho on päivän löytö Pelastusarmeijalta.

torstai 19. toukokuuta 2011

Pikkutylli ja Isotylli eli pieni oppitunti siluetista

Posti toi tänään pullean paketin. Sieltä paljastui kauan haikailemani valtava tyllialushame leveiden mekkojen alle. Malli taitaa olla nimenomaan kellohelmoille suunniteltu, sillä joihinkin leveisiin, mutta poimutettuihin mekkoihin se on liian runsas.

Siluetti on ehkä tärkein yksittäinen asukokonaisuuksia määrittävä asia. Alusvaatteilla voi tunnetusti tehdä kaikenlaisia siluettikikkoja, litistää ja pullistaa ja törsöttää ja kuohkeuttaa, ja nimenomaan 50-luvun leveistä helmoista ei voi puhuakaan ilman sitä tylliä alla.

Ruusumekko näyttää nyt, mitä tyllialushame tekee vaatteelle. Tässä se on ilman minkäänlaista alushametta. Ihan nätti, mutta mutta.


Sitten kuvaan tulee Pikkutylli, vanha alushameeni, joka on aika hyvä, varsinkin ei-niin-kovin-leveiden hameiden kanssa. Tyyli muuttuu heti, kun helma saa vähän muotoa.


Seuraavaksi tulee Isotylli. Sitä riittää. Ja riittää.


Lopputulos on muhkea. Vielä muhkeampi se olisi, jos puvun helma antaisi myöten - nyt tila mekon sisällä loppui kesken! Mutta nyt ollaan selvästi sen äärellä, mitä Dior tavoitteli New Lookissa. (Paitsi että hänen tarkoituksensa ei varmaan ollut, että naama kiiltää ja alushameen helma pilkistää.)


Itse mekko toimii minusta kaikin tavoin - vain tunnelma muuttuu siluetin mukana. Kuvissa muuten myös uusi keittiömme!

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Tuila ja Titina

Tässä esteetikkojen iloksi pari paria kauniita sääriä:



Sukkasiskokset Tuila ja Titina ovat Suomen Trikoon mallistoa. Tuilat ovat ilmeisesti vanhemmat, sillä ne on tehty vanhanaikaisemmasta nailonista - Titinat ovat micromeshiä eli puoliverkkoa. Titinoiden paketissa on myös 1960-luvun uutuutena tavaraseloste. Molempien kuva-aihe on sama, vain taustaväri vaihtuu. Automerkkiä en tunnista; tunnistaako joku?

tiistai 17. toukokuuta 2011

Herkulla herkullista, maukasta makkarasta

Kun elintaso 1950-luvulla alkoi Suomessakin vähitellen nousta, myös ruokakulttuuri muuttui. Teollinen ruoantuotanto nousi, ja valmistajat myös markkinoivat tuotteitaan. Ruokamainoslaatikon selaaminen osoitti, että eniten markkinoituja tuolloin ovat olleet makaronit, margariini ja säilykkeet - esimerkiksi jogurtti tulikin suomalaisten ruokapöytiin vasta 1960-luvulla.

Helppous oli etenkin makaronin myyntivaltti. Muistanko aivan väärin, kun tuntuu, että Pikaroni-niminen valmiste olisi ollut olemassa vielä 70-luvun lopulla?


Reseptiehdotus kääntöpuolelta:

Pikaronikuorukat
300 g Fazerin Pika-pikaronia
300 g jauhettua lihaa tai kalaa
2 munankeltuaista
2 sipulia
hienoksi hakattua persiljaa
voita, vehnäjauhoja

Jauhoista ja voista tehdään seos, johon voidaan lisätä joko lihalientä, maitoa tai kermaa niin paljon, että seos tuntuu sakealta. Pikaronit pannaan suolalla maustettuun kiehuvaan veteen ja keitetään 5 minuuttia. Vesi siivilöidään pois, pikaronit huuhdotaan nopeasti kylmällä vedellä ja lisätään munankeltuaiset, aivan pieniksi kuutioiksi leikatut sipuli ja liha tai kalajauhatus, jotka kaikki pannaan sakeaan jauhoseokseen. Lisätään suolaa maun mukaan ja lämmitetään. Seos saa seistä, kunnes se on aivan jäähtynyt, ja siitä leivotaan soikeita kuorukoita, jotka kastetaan vähän vatkattuun munankeltuaiseen ja pyöritetään survotuissa korpuissa. Kuorukat keitetään rasvassa. Tarjotaan persiljalla koristettuina. (Toim. huom. Minusta tämä ei ole erityisen nopean ja helpon kuuloinen ruoka...)

Hurjan kuuloisen ruokalajin Makkaraa viinissä taas tarjosi lihatalo Karjapohjola tässä mainoksessaan:


Margariini oli ajan uutuus, jonka terveellisyyttä epäiltiin aivan yhtä voimakkaasti kuin nykyajankin rasvasodissa. "Ennen pantiin mirrit multaan, nyt ne pannaan Suvikultaan", oli kuulemma lentävä lause. Suvikulta-margariinin mainoksia meiltä ei valitettavasti löydy, mutta tässäpä kelpo mainoslause (paketin graafinen ilme ehkä hieman karu):


Ja tämän on täytynyt olla todella hyvää, vai mitä sanotte miehen ilmeestä?


Majesteetti-mainoksen kääntöpuoli on täynnä ohjeita pienten koristevoileipien ja muiden kirpeiden palojen koostamiseen. Sotakorvaus-Suomi oli jäänyt taakse, oli varaa vähän jo juhlistaa.

maanantai 16. toukokuuta 2011

Sisustusvärejä 1950-luvulta

Aloin selata keittiö- ja kotitalousaiheisten pienpainatteiden eli vanhojen mainosten laatikkoamme. Tätä ihanaa pientä efemeraa on meillä täysi kenkälaatikollinen, ja jos se minusta riippuu, lisääkin saa tulla. Joskus vielä rasitan Hopeapeilin lukijoita makaronimainosaiheisella postauksella, mutta nyt sisustusvärejä:


Suomen Väri- ja vernissatehdas Oy julkaisi tämän Perho-maaliensa käyttöoppaan joskus 1950-luvulla; vihkosesta puuttuu vuosiluku. Sisäsivuilla on ehdotelmia sisustusvärien valinnaksi:


Meidän keittiöstä(kin) tuttu vaaleankeltaisen ja vaaleansinisen yhdistelmä ei ole tässä kerrostalossa mukana, mutta muuten tarjolla on herkullinen sorbettilajitelma. Mintunvihreä-vaaleankeltainen ja persikka-harmaa ovat omat suosikkini - jälkimmäinen sopisi meille olohuoneeseen, jos täällä nyt joku jaksaisi edes ajatella remontointia. Mistä te lukijat pidätte eniten?

Ps. Lukija JJ kertoi, että Pyörällä-postauksen mekkoni on marttapuku. Marttapuvun suunnitteli taiteilija Eva Saurio vuonna 1935 (eli ajoitukseni meni pieleen; arvelin, että mekko on 40-luvulta), ja Marttojen käytössä se oli tässä asussa vuodesta 1937 aina 1960-luvulle saakka, jolloin pukua modernisoitiin ainakin oikaisemalla täysvinoon leikattu miehustaosa. Vasta 1980-luvulla Martat saivat ihan uuden asun.

Marttojen pukeutumisohjeissa mainitaan, ettei marttakankaisia asusteita saisi antaa kirpputoreille - tätä sääntöä oli nyt joku rikkonut; toivottavasti kukaan martta ei pahastu, jos järjestön vanhaa pukua käytetään arkimekkona. Teen sen ehdottoman kunnioittavasti!

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Pyörällä

Työssäni on monia kivoja puolia, joista vähäisin ei ole se, että joskus voi lähteä yhdessä niin ikään freelancerina työskentelevän puolison kanssa iltapäivän pikkuvapaalle. Tänä vuonna tätä oikeuttaa myös se, että meistä kummallakin on meneillään iso, kotikaupunkiin liittyvä työprojekti.

Tänään pyöräilimme Marttiin, joka muidenkin kuin minun mielestäni on Turun kiehtovimpia kaupunginosia. Sieltä löytyy Helsingin näköinen pyöreäkulmainen risteys, kortteleittain matalia puutaloja, pari kivaa ravintolaa, vanhaa teollisuushistoriaa, loputtomiin idyllisiä 50-luvun kerrostaloja - ja uutuutena ihana Kulttuuriolohuone Martti, joka perustettiin vanhan neuvolan tiloihin jatkamaan ja laajentamaankin lakkautetun sivukirjaston työtä.

Nautimme kesän ensimmäiset ulkokahvit kulttuuriolohuoneen kahvilassa ja poseerasimme pyörien kanssa. Miehellä on uusi, itse viritelty, valefiksiksi kutsuttu menopeli.



Minulla on ystävältäni Ninniltä peritty (kiitos vielä) musta pikakiitäjä, jonka korin onnistuin kolhimaan lommoille viikossa. Ja Uffin vitosen päivästä poimittu 40-luvun ruudullinen puuvillamekko ja lasilinssiset kissa-aurinkolasit, jollaiset on Helmi-mummilla Caprin-lomakuvissa 60-70-luvun vaihteesta. Ei sentään samat lasit, mutta kovin samanlaiset.

Jatkoimme Betaniankadun kautta Urheilupuistoon, jossa on monenlaisia hienoja vanhoja rakennuksia. Arkkitehtuurivinkki: vanhojen urheilukenttien katsomoita, vajoja ja lipunmyyntikojuja kannattaa katsella; ne ovat usein linjakasta käyttöfunkista tai yksinkertaisesti söpöjä. Turun ehdoton ykkönen tässä sarjassa on tietenkin Samppalinnan maauimala, mutta iloisia yllätyksiä voi löytyä minkä tahansa pallokentän laidalta.

Hipstamaattinen juhlamekko

Eiliset tupaantuliaiset olivat taas niitä bileitä, joissa ei ehdi ottaa kuvia, koska vieraita, järjestettäviä asioita (leikkaa pari uutta makirullaa tarjolle! etsi korkinavaaja! jne.) ja illan jatkuessa yhä päättömämmiksi käyviä kivoja keskusteluja on niin runsain mitoin. Emme ehtineet kuvata edes vihdoin valmistunutta keittiötämme, ja nyt ei voi, koska tiskiä on hyvänkokoinen vuori.

Ainoa kunnon kuva, jossa näkyy juhlamekkoni, on tämä ystäväni nappaama hipstamatic-versio. Mutta tärkeintä on kai elää hetkessä eikä valmistautua raportoimaan siitä, vaikka facebook-aikana kuulemma teemme enimmäkseen jälkimmäistä.


Hauskaa oli, ja sehän on parasta!

tiistai 10. toukokuuta 2011

Marilyn-ilmiö

Menimme ottamaan asukuvaa puistoon, ja kävi tällainen klassinen juttu: kun olimme etsimässä kuvauspaikkaa ja kuvakulmaa ja juuri löytämäisillämme jotain...


...TULI TUULENPUUSKA - tänä muuten niin tyynenä päivänä...



...ei onneksi tuon kovempi, eikä mekkokaan ole ihan täyskello.

(Hyvää syntymäpäivää, kuvaaja!)


1950-luvun puuvillabatistimekko Etsy
turkoosi nahkavyö kirppikseltä
harmaat peep toe -kengät Zara
rusettipinnit H&M

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Kukkia äideille (ja muillekin ihanille naisille)

Sain äitienpäivälahjaksi valtavan suuren paperista askarrellun kukkasen, jonka laji ei selvinnyt; mahdollisesti kyseessä oli sinivuokko. Kukka on äitienpäivälahjojen klassikko, mutta itse asiassa sen voisi (ainakin minulle) tarjoilla vaikka tällaisessakin paketissa:


(Nämä eivät siis ole minun, vaan ihan ostettavissa Etsystä, näin. Harmien harmi, ettei kengännumeroni ole 36...)

Onnea äideille, isoäideille, äitipuolille, sijaisäideille ja kaikille muillekin äidin töitä tekeville!

perjantai 6. toukokuuta 2011

Kaupunkiluonnossa

Me asumme kaupungin keskustassa, ja esimerkiksi näistä kuvista voi nokkela päätellä tarkemminkin, minkä kaupungin ja missä kohdassa. Ihailen aina toisten tyyliblogeissa hienoja ulkokuvia, joissa paikka on etsitty viitseliäästi, valo ja varjo harkittu hyvin, maisemassa ei näy mitään muuta kuin olennainen. Paikka korostaa asua, asu paikkaa. Tunnelma on parhaimmillaan taianomainen, vähintäänkin viipyilevän kaunis.

Sitten me menemme ulos ottamaan kuvia ja odotamme, että liikennevalo vaihtuisi punaiseksi, jotta kauhean monta rekkaa ei osuisi samaan kuvaan.




Yhdestä kuvasta on rajattu pois kaupungin puistotyöntekijä, yhdestä liikennevalotolppa, yhdestä palanen ohiajavaa autoa - ja silti häiriötekijöitä jää. Sellaista elämä on. Ainakin minun elämäni.

Mutta olisikohan tämä vihdoin kevään viimeinen kerta paksuja sukkahousuja? Aurinkoista viikonloppua kaikille!


neuletakki H&M
vanha kermanvärinen silkkitoppi taloyhtiön roskiksesta
hame Emmaus
kengät O.I.S., alesta monta vuotta sitten
vyö, korvikset kirppislöytöjä

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Oi Esme!

Joidenkin ihmisten tyylitajua ja pukeutumisen luovuutta ei voi kuin ihailla. Minun suuri tyyli-idolini on Esme, joka elää ja bloggaa jokseenkin toisella puolen maapalloa ja jonka päivityksiä odotan kieli pitkällä. Ja jonka blogin parissa voisi äkkiä viettää kokonaisen päivän, kuten joskus melkein käykin.

Vintage-kaupassa työskentelevä ja upeasti blogiaan kuvittava Esme pukeutuu tyttömäisesti, naisellisesti, viattomasti ja pin up -henkisesti samaan aikaan, rakastaa mekkoja ja korkeita korkoja ja boheeminvintaaseja kiharavirityksiä. Hänen ominta juttuaan ovat 70-luvun vaatteet, jotka eivät viittaa juuri vuosikymmenen räikeimpään muotiin vaan kauemmas taakse, 40-50-luvulle. Baskerit, punaiset huulet, sandaalit nilkka- tai polvisukkien kanssa, platform-kengät ja rohkea, toimiva värien käyttö kuuluvat tyyliin - lumikkimaisen väriselle Esmelle tuntuu sopivan ihan mikä väri tahansa.

Esme on pieni, siro, kaunis ja tumma, mutta siitä huolimatta olen usein poiminut esmemäisyyksiä omaan pukeutumiseeni. Niitä hellepäivien minimaalisia sortsiasuja en rohkenisi kopioida, mutta tämä puetumpi viileän kevätpäivän asu on koottu vähän niin kuin ihailusta sinne Australian suuntaan:


- villatakin päällä kontrastivärinen vyö (nyt kun kuvaa katson, roosa vyö toimisi paremmin kuin valkoinen, ja villatakkikin on tylsän pitkä, plääh),
- kirkkaanpunaisen ja vaaleansinisen yhdistäminen,
- pikkukukat (kauluspaidassa),
- 70-luku-tekee-vanhempia-vuosikymmeniä (laskoshame),
- roosat pitsisukkahousut,
- korkeakorkoiset sandaalit. Tukka ei kyllä ole ollenkaan niin ihana kuin Esmellä...


Sandaalien käyttöikää voisi laajentaa pitämällä niitä kuivilla syys- ja kevätilmoilla rohkeasti sukkien kanssa. Näyttää järkevämmältä kuin luulisi, ja korkeat korot pitävät mielikuvan jossain muualla kuin eka luokan kevätjuhlissa.

Oli sellainen vaihteluntarpeinen päivä, että sateesta huolimatta nousin työn ääreltä, hyppäsin pyörän selkään ja poljin Aurinkotehtaalle Emmauksen kirpputorille tutkimaan, mitä löytyisi. Ja löytyihän jotain, kuten Emmaukselta yleensä.


Kuvassa löydöt suoraan kassista purettuina eli silittämättä. Vasemmalta kiertäen: ruusukuosinen uimapuku, musta ja turkoosi villatakki (musta varjonnäköinen vasemmassa yläreunassa on se musta), neulottu raidallinen helletoppi, punainen kesäjakku, sen sisällä neljä yksiväristä pientä huivia (minulla on laatikollinen huiveja, mutta yhtä lukuunottamatta kaikki kuviollisia... kunnes nyt), tummansininen leveä viskoosihame pienikukkaisella kuosilla, vaaleanpunainen kesäpaita/jakku, mintunvihreä laskoshame ja keskellä pyöreämuotoinen punainen laukku. Aika saalis!

Tämä vaikuttaa siltä kuin olisin kovastikin tarvinnut vaatteita, mikä ei tietenkään ole totta. Kaappiemme tilasta huolestuneille voin kertoa, että näitä kierrätetään rivakasti poiskin päin.

tiistai 3. toukokuuta 2011

Kolmannen päivän kiharat

Kirjoitan ihan siitä ilosta, että olen tainnut löytää tukalleni sopivan muotoilutuotteen. Ihmeen nimi on hiuspuuteri. Minulla on liukas, rasvoittuva ja ohut hiuslaatu, jossa mikään kampaus ei tahdo pysyä, ja jos pysyisikin, juuri on voiveitsellä nuollun näköinen viimeistään pesupäivää seuraavan päivän iltana. No. Tässä ovat vappukiharat kolmatta päivää käytössä:


Ihan lähikuvaa hiuspohjasta ei viitsi laittaa, mutta väitän, ettei tukka ole vielä ollenkaan ympäristöhaitta-asteella. Te lukijat, jotka kärsitte samanlaisesta hiuslaadusta, ymmärrätte, miksi tämä on niin suuri juhlan aihe!

Puuteria suihkutetaan kuivan tukan juureen ennen muotoilua ja se siitä. Kiharatkin pysyivät hyvin - vappukuvassa ne olivat kampaamatta auki, tähän malliin harjasin ne ihan reilusti ja kiinnitin latvat uudelleen lakalla.

Ei muuten ole kukkamekkoilma tai -olo. Ei sitten yhtään. Siksi pitkästä aikaa tumma vaatetus, enemmän 40-luvun kuin 50-luvun henkeen.

40-luvun satiinipusero Vintage Wäkkärä
pohjepituinen kynähame, helmassa pliseeraukset, UFF (vinkkivinkki: siellä on taas aleviikot)
mokkaiset 50-luvun avokkaat Huuto.net
vyö, panta, nappikorvikset, narupunottu laukku kirppislöytöjä

maanantai 2. toukokuuta 2011

Pari hauskaa pikkujuttua

Muutossa löytyneitä skannattuja aarteita, se tarkoittaa. Tämä ei ole ehkä graafisesti ihan niin taidokas kuin Erik Bruunin Jaffat, mutta söpö ja paikallishistoriallinen mainoskortti ansaitsee silti päästä kehyksiin ja keittiön seinälle.


Löytyipä myös ihan kokonainen vanha pin up -korttipakka. Pelikortit ovat meillä kovassa käytössä, mutta näitä ei ehkä raski käyttää lainkaan. Herttakuutonen on kuva-aiheista eniten vaatetettu.


(anteeksi vino skannaus...)

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Niin alkoi toukokuu

Kylmästi alkoi. Mies oli pyydetty vappupuhujaksi, joten liikkeelle oli lähdettävä, vaikka mittari näytti aamulla kuutta astetta. Mietimme, miten Vartiovuorenmäen kylmyys torjuttaisiin: keväällä haluaa näyttää keväiseltä, mutta olla silti mukavasti hytisemättä. Ratkaisu: kahdet ohuet sukkahousut, ruusumekon alle kaksi alushametta (myös pörheän vaikutelman vuoksi - haikailen kunnon tutu-tyyppistä tylliä, tähän tapaan, mutten vielä ole saanut hankituksi), lähtökohtainen suunnitelma, jonka mukaan paikalta voi poistua heti, kun käy epämukavaksi.

Sisäiseksi lämmikkeeksi banaanikarkkeja.


Puistoon ei parhaita kenkiä. Mieluiten kivannäköiset, mutta jo vähän kärsineet. Harmaat peep toe -avokkaat löytyivät pari vuotta sitten Porin torilta kolmella eurolla.


Käsineissä, joita piti pitää jo olosuhteiden pakosta, taas saattoi vähän hienostella. Tykkään näistä pimujen tilpehöörikaupasta ostetuista rannekoruista kovasti.


Reilun tunnin jaksoimme. Ihan kivaa kuitenkin oli - kunnes tuo ilmapallo kotimatkalla karkasi. Hauskaa vappua ja toukokuuta kaikille!