Kun äiti uuden paitapuvun sai

Tällä tavalla myydään kai nykyisin vain miesten paitoja, mutta joskus on myyty naisten pukujakin.

Tehtaan paketissa oleva paitapuku on merkitön. Liekö sitä myyty jossain aikansa halpakaupassa? Laatua ainakin on tarkkailtu ja hyväksi havaittu.

Mekossa ei ole kauluksia, kuten pussin kuvassa, mutta järkeilin, että järkevä perheenemäntä on käyttänyt pyykin säästämiseksi irtokauluksia. Kangas on raitapintaista puuvillaa, jossa joka toinen raita on kudottu hieman ryppypintaiseksi. Englanniksi tämän kangaslaadun nimi on seersucker, mutten millään saa päähäni, mitä se on suomeksi. Muistaako joku ompelevista lukijoistani?

Etsyn myyjä, jolta tämän ostin, oli tietysti listannut mekon mitat ilmoitukseen, mutta helman mitta tuli vähän yllätyksenä. Hetken ihmeteltyäni päätin, että tämä saa pysyä lyhyenä - kaula-aukko on kuitenkin niin pieni, että vähän polvea voi näkyä. Ja sehän olikin sitten niin kiva kotiäidin arkipuku, että heti piti ryhtyä keittiöhommiin.

Ja mikäs se tällainen sitten on? Äiti sai uuden imurin! Mikä kodinkoneonnela!

(Totta puhuen Hoover-imuri on aika vanha, miehen mummon jäämistöä. Sain pienen sätkyn, kun kuvaustarkoituksessa työnsin töpselin seinään ja imuri yllättäen käynnistyi.)

Ja vielä ihana essukin! Miten kivaa keittiössä oikein voikaan olla?

Rantamuotia, 1929

1920-lukua moni ihailee, mutta sen ajan tuotteita - niin vaatteita, asusteita kuin muotilehtiäkin - on jo vaikea saada käsiinsä. Minua onnisti keväällä kirpputorilla; keräsin talteen kaksi ruotsalaista Husmodern-lehteä vuodelta 1929. Toinen on kesänumero, ja oi onnea, kaikkien pesujauhemainosten (toki nekin ovat viehkoja) keskeltä löytyi värillinen muotiliite: rantamuotia ja häämuotia.

Tässä siis uikkareita 20-luvulta ja vieläpä väreissä.

Tekstit kertovat, että nämä ovat olleet tilattavia kaavoja. Hauska on nähdä vaatteiden mallien lisäksi myös väriyhdistelmiä, joita tuolloin suosittiin; ajan valokuvat kun tuppaavat olemaan mustavalkoisia.

Vintaaseja kulttuurivinkkejä

Kaupunkijuhannukseni kruunautui hienolla show'lla: kävin katsomassa Turun kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaan kuuluvan Cirque Draculan. Aikuisten sadun tarinalliseen sisältöön ei kannata kiinnittää liikaa huomiota, sillä sirkus saa ihmisen lentämään, ja se on pääasia. Maallikkona en voi kuin ihmetellä, mitä ihmiskeholla ja parilla liinalla voi saada aikaan.

Draculan visuaalisessa puolessa on kaikki kohdallaan. Klassiseen burleskityyliin nojaavasta puvustuksesta vastaa Boutique Minnen omistaja Marjo Haapasalo, jonka vintagentuntemus ja drapeerauksentaju palvelivat hyvin tätä(kin) show'ta. Yksi illan päätähdistä on itse teltta, 1930-luvulta peräisin oleva saksalainen Spiegeltent, jossa vallitsee kabareeromanttinen hämy ja jossa voi halutessaan nauttia lasillisenkin esityksen aikana. Lippuja loppukesän esityksiin näytti vielä olevan jäljellä - tarttukaa tilaisuuteen!

Moni vintageharrastaja pitää Atelieri O. Haapalan kuvista. Niitäkin voi ihailla Turussa, Logomossa suomalaista nykyvalokuvaa esittelevässä Liisa ihmemaassa -näyttelyssä. Tunnistin atelierin laajasta kuvakoosteesta monetkin burleski- tai vintagetouhuista tutut kasvot. Samalla lipulla pääsee tutustumaan homokulttuurin vaikuttajan Tom of Finlandin töihin, jotka edustavat oman genrensä vintage-osastoa.

Juhannukselta ei ole asukuvia, mutta kuulin kaksi kivaa tyylikommenttia.
"Onpa sulla kaunis leninki, oikein juhannukseen sopiva!" (Naapurin täti, ikää varovasti arvioiden 90 v. Leninki - mikä ihana sana! - oli 70-luvun mustavalkoinen lummekuvioinen puuvillapuku.)
"Anteeksi mutta katsoin jo tuossa ulkona kun tulitte tänne, että teillä on aivan ihana asu!" (Kahvilan nuori myyjä, hieman arasti, huomatkaa teitittely. Asu oli tämä haalari varustettuna vaaleansinisellä vyöllä.)

Hauskaa kesälomakautta - kohta on jo heinäkuu!

Rauhallista juhannusta

Näin harvemmin toivotetaan. Toivotetaan hauskaa, aurinkoista, vauhdikasta ja niin edelleen, muttei rauhallista juhannusta. Mutta minkäs teet, kun juhannuskuvani on niin suunnattoman rauhallinen.

Samasta, juhannuksen 1960 Kotiliedestä skannasin myös pari mainosta, jotka linkittyvät kesän mökki- ja telttaretkielämään. Syömisen juhlahan juhannuskin on, ainakin meille, jotka vietämme sitä kaupungissa.

Nähdään taas, kun juhlat on juhlittu!

Palloja harmaalla

Eikö olisikin oikeus ja kohtuus, että kun henkilöllä on tällainen mekko,

tarkemmin katsoen siis tällaista kuosia,

henkilön pitäisi saada myös tällaiset kengät:

(kengät Etsy/afarawaylook)

Valitettavasti maailmassa on virhe, eivätkä nuo kauniit kiilakorkosandaalit tietenkään mahdu henkilön jalkaan. Ehkä maailma korvaa erehdyksensä vielä joskus ja tuo Etsyyn paria numeroa suuremmat...

Sortsimuotia, kesä 1951

Pari viikkoa sitten löytämäni Femina-lehti vuodelta 1951 on osoittautunut varsinaiseksi muotikuvien aarreaitaksi. Rapujuhlakuvien lisäksi Femina esittelee vapaamuotoista rantapukeutumista otsikon "Sommar på Capri" alla. Caprihousut tiedän toki, mutta jutussa pariin kertaan esiintynyt capripaita oli minulle uusi termi: se ilmeisesti viittaa valkoiseen paitaan, jossa on leveät herrainkaulukset.

Ja jos on kesällä 2011 katukuvassa paljon sortseja, osattiin sitä 60 vuotta aiemminkin. Ainakin Caprilla ja ainakin rannalla.

Yllättäen juttu nostaa kesän muotimateriaaliksi sametin. Pikasuomennos: "Moderneinta kesällä on sametti. (--) On pieniä, tiukkoja sortseja tomaatinpunaisina, myrkynvihreinä, sitruunankeltaisina tai azurinsinisinä ja nilkkapituisia housuja puuvillasametista, usein niiden kanssa nähdään Diorin luoma Capri-paita valkoisena tai värillisenä. Uimapuku on useimmiten kokomusta, mutta valmistajat ovat antaneet mielikuvituksensa lentää vapaammin puuvillamekkojen, bikinien, popliinisortsien ja puseroiden parissa." (Ruotsinkieliset lukijani saavat vapaasti korjata mahdolliset virheet!)

Pitkähihaisen paidan ja sortsien yhdistelmä näyttää oikeastaan hauskalta, vai mitä mieltä olette?

Mustia kukkasia

En yleensä käytä kesällä päivisin mustaa, mutta jo alkuilta on eri juttu. Saimme yllättäen aikuisten aikaa ja koska sää suosi, on kesä ja kotikaupungin jokiranta täynnä ravintoloita, joita emme vielä ole kokeilleet, suuntasimme - ehkä pikkuisen ylipukeutuneina siihen nähden että oli kuitenkin vain maanantai - sinne rantaan.

Päivän värit: keltainen, harmaa, musta. Puin vyön ensin mekon päälle, mutta se ei näyttänyt hyvältä. Jakku taas näytti vähän turhan vakavalta. Se tuntui vaativan jotain, vaikka onkin malliltaan suora eikä valmiiksi vyön paikalla varustettu. Siispä vyö muutti, ja asu... hmm... tiivistyi. Nämä ovat tällaisia pukeutumisteknisiä juttuja, joiden oppiminen kesti minulla kauan: miten jokin samanvärinen, sinänsä ylimääräinen pikku asuste saa asun osat kuulumaan yhteen. Hanskat nappasin eteisen laatikosta viime tingassa; etsin keltaisia, mutta löysin harmaat.
Mekko on (iltapuvun jälkeen) ehkä paras Pelastusarmeija-löytöni. Löysin sen viime kesänä, jolloin se oli hiukan ahdas. Nyt se on sopiva. En tiedä, mitä on tapahtunut, mutta olen tyytyväinen. Mekko on 1950-luvulta ja tehdastekoinen; materiaali on täysvinoon leikattua viskoosia. Shelf bust -rakennelman (suomeksi povihylly?) drapeeraukset on ryhdistetty tyllillä. Muistan vieläkin sen ällistyksen sekaisen onnentunteen, kun mekko löytyi kaikkien niiden tavanomaisuuksien seasta kirpputorin rekistä...

(Vaikeaa poseerata pokkana, kun koko ajan kulkee väkeä ohi eikä ole mallin ammattitaitoa.)

Tässä vielä hieman epätarkka lähikuva hansikkaista, joissa on kiva piparkakkureunakoriste, ja kankaan kuosista, jossa läheltä katsoen on jotain vähän aavemaista - kuin syksyisiä, lehdettömiä puita.

Ruokapaikaksi valikoitui Tintå, jonka pizzat (kokeilussa herkkutatti sekä prosciutto-viikuna) todettiin erinomaisiksi. Menkää sinne! Tämä ei ole maksettu mainos vaan kannustus hankkia onnen hetkiä.