lauantai 31. tammikuuta 2015

Ruusuja ja pilkkuja

Olemme tulleet kotiin. Pikkuvauvan elämä koostuu lähinnä syömisestä, nukkumisesta ja niiden raukeasta välitilasta, mikä on liikuttavaa ja suloista. Äiti pitää maitotaloutta pystyssä ja koettaa välillä itsekin syödä; onneksi myös vauva kainalossa voi aterioida.


Ensimmäiset sukulaisetkin ovat ehtineet uutta ihmistä tapaamaan, ja kerrankin meillä on leikkokukkia keittiön pöydällä! Ovat niin ihania, että pitäisi useammin ostaa noita ihan itse itselleen, vaikka tarjoustulppaaneja jos ei muuta.

Pikkutyttö on saanut ensimmäiset lahjansa, pehmeitä paketteja. Itse emme ole ostaneet hänelle yhtään mitään uutena, mutta lahjoina tulee uutuuksiakin - ja kiva, että muistoksi voi säilyttää myös jotain vaatetta ihan omaa vuosikertaa. Tällaisen farkkupilkkumekon ostivat lääpällään olevat isovanhemmat. Pitää muistaa käyttääkin; söpöys on kokoa 55, joka ei enää kuukauden kuluttua välttämättä mahdu...


8 kommenttia:

  1. Ai kun ihana mekko, voin vain kuvitella kuinka herkku Höpöliina on siinä esiintyessään. Minusta oli mukava käyttää vauvoilla heti alusta alkaen sopivan kokoisia vatteita, vauvan käsittelykin oli helpompaa kun ei pikkuihminen hukkunut isoihin vaatteisiin. Ja kuinka hellyttäviä muistoja noista ihkaensimmäisistä, pikkuriikkisistä vaatteista jäikään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkin ollut hauska nyt pukea Höpöliinalle isoveljen vanhoja vaatteita, pieniä potkuhousuja ja muita aikanaan tärkeitä. Ja totta, sopivan kokoiset vaatteet ovat helpompia. Tämä tyyppi on kahlekuninkaiden sukua, kun saa lähes aina jalkansa ulos niin sukka- kuin potkuhousuistakin, varsinkin jos on pikkuisenkin väljyyttä.

      Poista
  2. Suloinen mekko. Kierrätys on hienoa ja lastenvaatteet on vauvaiässä vielä tosi hyvässä kunnossa kirppareillakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, alle 70-senttisissä ei juuri käytön jälkiä näe parinkaan vauvan jäljiltä. Mustikkasoseaikaan tilanne on jo toinen :) mutta olen itse ostanut tälle jemmaan jo jotain 86-kokoistakin, kun hyväkuntoisiin ihanuuksiin olen törmännyt.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Tiia - niin elämme, ihanaa ja kovin harvinaista :)

      Poista
  4. Ottanette paljon valokuvia muistoksi tästä niin nopeasti vilahtavasta ajasta. Tuokin mekko päällä neidistä tulee varmaan ihana kuva. Metsäntyttö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää koettaa muistaa... Pilkkumekko ikuistettiin jo, kun tuli lisää sukulaisia kyläilemään :)

      Poista