keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Välikuulumisia


Vaihteeksi mieskauneutta Me Naisten kannesta, kuuma poppitähti Tapani Kansa vuodelta 1967. Olette ehkä kuulleet tyypistä?

Marraskuu on kohta puolivälissä, minulla vielä neljä työviikkoa ja muistaakseni kuusi kokonaista juttua kirjoitettavana. Määrä vähenee hitaasti, mutta varmasti, ja onneksi viimeiset työt ovat vallan mukavia: saan miettiä esimerkiksi suosikkiaihettani jouluruokia. Illat menevät enimmäkseen vaakatasossa lueskellen, mutta koetan antaa kehoparalle sitä, mitä se pyytää, eli lepoa (se pyytää myös sokeria, mutta sitä en anna). Blogissa on siksi ollut hiljaista - koneellaistumisaika on pyhitetty työlle, ja tiedätte myös, mitä marraskuun valo tekee valokuvausolosuhteille. Olen kuitenkin keksinyt vielä pari päälleni mahtuvaa asua, joita ei ole täällä esitelty, eli asukuvia ja muita kuvallisia tunnelmiakin on luvassa. Ja toki joulun odotusta. Koetetaan kahlata läpi marraskuun!

4 kommenttia:

  1. Tulihan tuota nuorena kuunnelluksi :) En olisi tuosta kuvasta tunnistanut, koska kuva on varhaisemmalta ajalta. Jaksamista toivotan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin! Pimeä kausi on aina aikamoinen ponnistus.

      Poista
  2. Joulua todellakin odotellessa�� mihin lehtiin/lehteen sä kirjottelet juttuja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt esim. on ollut keväästä saakka ruokajuttusarja Lehtiyhtymän kaupunkilehdissä, mutta olen yleistoimittaja eli teen sinne, missä milloinkin tarvitaan. :)

      Poista