lauantai 15. marraskuuta 2014

Mini- ja mikromuotia

Selailin vaihteeksi 1960-70-luvun lehtiä. Me Naisista vuodelta 1967 osui silmään muotijuttu minihameen lanseeraajana tunnetun Mary Quantin uudesta mallistosta. Tekstissä toimittaja epäilee, ettei minitrendi jatkuisi enää pitkään, mutta kyllähän sitä nähtiin paljon vielä 70-luvun puolella - ja uudelleen 90-luvulla; näissä on jotain kovin samaa kuin asuissa, joita itse käytin 20-vuotiaana. Mikäs tällaisissa silloin, kun painoindeksi on 18...





Hätkähdyttävin näistä on viimeisen sivun pitsipöksyasu, samettinen hippapuku. Asu itse on kaunis, mutta mallin tukasta olen eri mieltä!

Kotimaiset saman tyylin versiot olivat monin tavoin vähemmän hätkähdyttäviä; tässä esimerkiksi Suomen Trikoon Annarilla-malliston mainos samalta syksyltä.


Pystykaulusta, jerseytä ja lyhyttä helmaa näissäkin, mutta pari astetta Quantista konttoripukeutumisen suuntaan. 

Ja todisteena siitä, että lyhyt mitta - ja sen myötä toinen 1960-luvun muotiuutuus, sukkahousut - jatkoi vielä voittokulkuaan: sukkahousumainos Eeva-lehdestä vuodelta 1971. Hyvä tyyli Charmia-tytöillä, ja sukkahousuista olen usein aivan samaa mieltä!


9 kommenttia:

  1. Mikro oli ensin sortsit, sitten tietokone, nyt uuni :) Jotenkin mulle tuli tästä jutusta mieleen myös maksitakit. Joku semmoinen näkymä lapsuudesta. Sukkahousuista ja sukista taas tulee mieleen, että mullakin oli sellainen hihaton aluspaita, joka oli tarkoitettu käytettäväksi sukkien kanssa. Siinä roikkui nauhat joihin sukat olisi ollut tarkoitus kiinnittää. Kyllä sukkahousut on käytännöllinen keksintö. Toivottavasti leggingsit ei niitä vallan jyrää. Metsäntyttö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leggingsit ovat minun nähdäkseni jo väistymässä, mutta olen tietysti ollut väärässä ennenkin :)

      Poista
  2. Mahtavia kuvia! Mary Quant on yksi ihan ehdoton kestosuosikkini. : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän myös. Hän on ollut tosi radikaali aikanaan, vaikka nykyajasta katsoen hänen vaatteensa ovat ihan tyylikkäitä käyttövaatteita nuorelle naiselle. Käyttäisin vielä itsekin sitä ensimmäisen kuvan vihreä ja baskeri -yhdistelmää, iästäni huolimatta.

      Poista
  3. Ainoa kerta kun olen jotenkin pystynyt käyttämään minimittaisia vaatteita oli silloin kun olin 20v. Sen jälkeen ei ole kyllä kertaakaan tuntunut kovin mukavalta vaihtoehdolta, paitsi ehkä esiintymisasuissa. Arkena en pystyisi, olisi koko ajan epämukava olo siitä että kalsarit tai pakarat vilkkuu hameen helman alta.
    Vaikka Mary Quantin ja 60-luvun värikäs simppeliys viehättääkin silmää jollain tavalla niin olen ihan liian hörsö itse pukeutumaan sillä tavalla, muutoin kuin ehkä jossakin teemajuhlissa. Mary Quant'han loi myös vallankumouksellisia kampaustyylejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minissä on riskinsä, itsekin nykyisin mieluummin käytän sortseja kuin tosi lyhyttä helmaa :)

      Poista
  4. Olen huomannut tulleeni vanhaksi, kun jo jokakuista Stockan kuvastoakin arvostelen argumentilla: "Tuo mekko olisi ihan kiva, jos se olisi polviin asti." :) Sama tulee tietty mieleen noista Quantin asuista - mainitsemasi vihreä on minunkin suosikkini, mutta ollapa se vain 15 cm pidempi... - Hauska yksityiskohta on tuo kengättömyys - eipä tule mieleen, että nykyisiä muotikuvia otettaisiin sukkahoususillaan, vieläpä niin, että kärkivahvike näkyy. :D - Lotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kengättömyys varmaan liittyi siihen "lapsinaisen" ideaan, joka Quantin jutuissa tulee muutenkin esiin - ettei olla niin vakavia ja tarkkoja, vaan mieluummin hauskoja ja mutkattomia. Sekin oli uraauurtava asenne aikoinaan muotimaailmassa.

      Poista
  5. Annarillan asuissa jotain kovin tuttua:)
    Maryn mini syksyn asuista vihreä ja punainen on kivat, mutta nuo helmat aivan liian lyhyet. Kivoja nämä muotinostalgia kuvat.

    VastaaPoista