torstai 17. lokakuuta 2013

Leoparditakki, 1962


Todellisen femme fatalen tyyliä oli Kestilän mainoksessa Kotiliesi-lehden lokakuun numerossa vuonna 1962. Leopardikuvioisen turkiksen (tekstistä ei selviä, onko kyseessä tekoturkis, mutta olettaisin niin...) ja piikkikorkoavokkaiden yhdistelmä ei ehkä ollut ihan realistinen, mutta juhlavaatefantasiana kyllä kohdallaan.

Ja tästä tulikin mieleen, että omankin leoparditakin voisi kohta kaivaa esiin: sää on parissa päivässä muuttunut alkusyksystä hyiseksi loppusyksyksi.

3 kommenttia:

  1. 1940-60 -lukujen pukeutumisessa eniten ihmetystä herättää kenkien ja talvitakkien epäsuhta. monesti näkee mainoksen kaltaista pukeutumista, jossa lämpimän talvitakin ja mahdollisesti vielä turkishatun seurana on mitä heppoisimmat pikku kenkulit. Kai nailonsukkien keksiminen oli niin kova juttu, että niitä piti esitellä säästä riippumatta monta kymmentä vuotta ennenkuin asia saatiin käsiteltyä ja voitiin siirtyä takaisin järkevähköihin talvijalkineisiin.

    VastaaPoista
  2. Hei Elina! Pyydän anteeksi,että apinoin arvontaideaasi ja hankin Eijalta lahjakortin myös oman blogini arvontaan. Pää ei oikein ole toiminut töihin palattuani, mutta toisaalta saapahan Eija taas yhden asiakkaan lisää :) Mukavia syyspäivä toimittajattarelle!

    VastaaPoista
  3. Tilda: ei varsinaisesti haittaa :) Rinna, joo, voi olla että kun oli hienot sukat, niiden annettiin näkyä. Tosin tuolta ajalta ovat peräisin myös ne kaupunkitarinat jalkoihin jäätyneistä sukista...

    VastaaPoista