lauantai 12. lokakuuta 2013

Menovinkkejä Turkuun: arkkitehtuuria ja kädentaitoja

Viikonloppu, vapaus toteuttaa itseään! Nostanpa esiin parikin juttua, joihin turkulaiset (pahoittelut muille) lukijat voivat osallistua.

Ensin vähän arkkitehtuuria. Pitkään ja hartaasti tehty Turun arkkitehtuuriopas ilmestyi heinäkuussa, tekijöinä Mikko Laaksonen ja puolisoni Juri Nummelin. Kun sain seurata välillä raskastakin uurastusta niin lähituntumasta, olen ollut iloinen, että kirjasta tuli hieno ja se tavoitti sekä median että ostavan yleisön: toinen painos on jo päätetty ottaa.

Turusta puhutaan usein vain sotien jälkeisen purkuvimman kautta, ja on totta, että liian monta kaunista ja historiallisesti merkittävää rakennusta on kadonnut katukuvasta. Kuitenkin Turun arkkitehtuuriopas todistaa, että paljon hyvää ja kaunista on myös jäljellä. Arkkitehtuuri on arjen taidetta, jonka tavoittaa kävelemällä kaupungin katuja. Tavalliset kerrostalotkin avautuvat uudella tavalla, kun niistä saa taustatietoja ja osaa kiinnittää huomiota yksityiskohtiin.


Huomenna sunnuntaina Mikko Laaksonen vetää Martissa arkkitehtuurikierroksen, jossa vieraillaan esimerkiksi Martin kirkossa - se on minusta Turun kaunein ja elegantein kirkko, ja jos kuuluisimme seurakuntaan, olisin toivonut sitä vihkikirkoksi. (Meidät vihittiin Kop-kolmiossa, joka toki on arkkitehtonisesti mielenkiintoinen myös.) Marttihan on Turun kauneimpia kaupunginosia, mukava sekoitus ennen sotaa ja heti sen jälkeen rakennettua puu- ja kerrostaloasutusta, joten menkääpä mukaan, kun sääkin suosii! Kierros lähtee Martin kirkon portailta klo 12 ja kestää pari tuntia, lähempiä tapahtumatietoja täältä.

Toinen vinkki on kädentaitoharrastajille ja ensi viikonlopuksi. Oletko haaveillut vintagehatusta, mutta et ole löytänyt oikeanlaista mallia? Tee sellainen itse osaavan ohjaajan avulla: Kuralan Kylämäen kokeiluverstaalla järjestetään vintage-hattukurssi lauantaina ja sunnuntaina 19. - 20.10., kumpanakin päivänä klo 12-17. Kurssille on vielä muutama peruutuspaikka, joita voi kysellä Kuralan infopisteestä. Tarkempia tietoja kurssista ja muistakin Kylämäen kädentaitojutuista löytyy täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti