perjantai 26. heinäkuuta 2013

Uima-asuja säkkikankaasta, 1950


Kansikuvan suloisen pilkullisen rantapuvun lisäksi Viuhkan heinäkuun numero vuonna 1950 esitteli amerikkalaisten naisten luovuutta jauhosäkkikankaisten rantavaatteiden valmistuksessa. Säkkikangaspukuihin olen törmännyt Etsyssä, mutten vielä elävänä. Mielikuvani säkkikankaasta on, ettei se ole erityisen hyvää vaatemateriaalia. Osaako joku kertoa, millaista materiaalia tuo vintage-säkkikangas on?


7 kommenttia:

  1. Ihan on puuvillaa. Isovanhempien peruina ollut joskus jemmassa "säkki", joka oli kylläkin tylsän valkoinen. Mun versiossa tiivis satiinisidos, joka taatusti piti jauhot säkin sisäpuolella.

    VastaaPoista
  2. Hei. Itselläni on sellainen käsitys että amerikkalainen jauhosäkkikangas on enempi lähellä ( tai jopa juurikin sitä ) puuvillaa kuin sitä meidän ajattelemaamme ''säkkikangasta''. Itse en ainakaan tahtoisi juuttikankaista uimapukua tai mitään muutakaan vaatekappaletta...:)

    VastaaPoista
  3. Olen samoilla linjoilla edellisten kanssa. On puuvillaa. Isäni enolla oli siirtomaatavaraliike ja sieltä isoäitini oli saanut sokerisäkkejä, joista tehtiin pyyhkeitä. Ovat muuten olleet niin vahvaa laatua, että vielä n. 60 vuotta myöhemmin niitä on peruina minulla käytössä. Ei ikinä uskoisi. Isoäitini on ne ommellut ja kirjonut. Silti en kyllä pitäisi kovin käytännöllisenä uimapukukankaana. Imee vettä kuin sieni ja kuivaa hitaahkosti.
    - Ihana kuva Viuhkan kannessa:)

    VastaaPoista
  4. En minäkään ole livenä nähnyt mutta olen samassa käsityksessä kuin edelliset kommentoijat: napakkaa, tiivistä puuvillaa.
    By gum, by gollyn Tasha on tehnyt semmoisesta jauhosäkistä (feedsack) puseron http://blog.bygumbygolly.com/2013/04/my-40s-gray-wool-skirt-feedsack-blouse.html
    Ja kyllä se aika pehmeältä kankaalta näyttää.

    VastaaPoista
  5. Kiinnostavaa, taas tietämys kasvoi. Suomessa ei ilmeisesti ole ollut tällaisia kirjavia säkkejä kuitenkaan tarjolla?

    VastaaPoista
  6. En usko että Suomessa on ollut. Jos olisi ollut niin kyllä niistä olisi jotakin tietoa säilynyt, mutta minä en ainakaan ole kuullut näistä feedsack-jutuista muualta kuin pääasiassa Amerikasta.

    VastaaPoista
  7. Säkkikangasta oli useampaa mallia.
    Yleensä säkkikankaalla tarkoitetaan karkeaa, kahvisäkkien kangasta, jota ei pitäisi kukaan ihollaan, sen karkeuden, harvan kudoksen ja karkean langan ansiosta.

    Meillä kotona oli säkkikangasta myös sellainen patja tai vanhan ajan paksu kaksinkertainen lakanakangas jonkalaisesta muistelisin säkkien olleen neulottu kasaan. Saumat oli peijakkaan paksut ja tosi vahvat, osa oli pellavaa tai karkeaa puuvillakangasta ja kaikissa oli papan nimikirjaimet mustalla isoilla n. 10 cm kirjaimilla.

    Tälläistä säkkiä käytettiin ns puhtaisiin (vehnä) (1950 luku) jauhoihin ja ne olivat hyvin tiiviitä ja pestiin aina käytön jälkeen, ennen kuin ne vietiin taas myllyyn jauhatuksen yhteydessä.

    Jauhettava vilja vietiin yleensä näissä kahvisäkeissä, niin ruis, kuin vehnä. Joskus vietiin myös kauraa leseiden valmistusta varten, ja ohraa joka oli yleisin kakko jauho.
    Yleensä kaura jauhettiin koskimyllyssä elikoita varten.
    Vähiten sitä käytettiin ihmisten ruokaan jos niin jauhatteiin leseiksi ns "valkoisen myllyn" leivin jauhojen yhteydessä.

    Tämä oli kuitenkin hidas ja aikaavievä joten vähemmän tarvittavat jauhot yleensä ostettiin jo kuuskymmen luvun puolivälin jälkeen (loput sitä mukaa) melkein heti kun niitä alkoi pakakattuina saamaan myymälä autosta tai kaupasta.

    Kotonani käytettiin näitä valkoisia jauhosäkkejä myös jyvien viemiseen myllylle, ja ne täytettiin "puhtaalla" viljalla aitassa olevasta joko ruis, tai vehnä, jyvä laarista.

    Jauhatus tapahtui ns. sähkömyllyssä, joka jauhoin viljat loppuvaiheessa 60-70 luku paperi säkkeihin hygienisyyden takia.

    Saumat oli ainakin peijakkaan paksut ja tosi vahvat.

    VastaaPoista