sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Pilkkupuku ja ilta-asusteet

Joku lukija saattaa muistaakin viime keväänä ompelemani pilkkupuvun. Eilen oli taas sen aika, kun kutsui pöytä Bistrot Le Porcin unohdettujen elinten teemaviikoilla. Kevään ensimmäisten lämpimien päivien tapaan oli välillä hyvin kylmää ja tuulista, eikä villakangastakki ollut yhtään liioiteltu valinta.


Saumasukat antavat asuun pientä draamaa. Kokeilin myös dramaattisempia asustevärejä, mutta vaaleansininen toimi lopulta parhaiten. Laukku ei kylläkään ole siro pieni iltalaukku, vaan tyypillinen 'äiti kuljettaa omien tavaroidensa lisäksi nippua Aku Ankkoja ja tienvarresta kerättyjä aarteita' -malli. Kaksivärinen 60-lukulainen veska on tämän kevään suosikkini.


Ja tämä tässä on ankan kivipiiraa. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan, jos joskus tulee tilaisuus!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti