torstai 9. heinäkuuta 2015

Kaksi hienoa lelua

Eräs mainio juttu siinä, että perheessä on pitkän tauon jälkeen taas pikkulapsi, on se, että voi palata pikkulapsiajan leikkeihin. Pehmolelut, leikkiastiat, Rasmus Nalle -kirjat ja muut rakkaat vanhat tutut pääsevät taas esiin. Olen tietysti ottanut hyvissä ajoin kirpputoreilta talteen kaikenlaista, jolla toivon kuopukseni joskus leikkivän. Nähtäväksi jää, kiinnostavatko nämä yhtä paljon lasta kuin äitiä, mutta joka tapauksessa: olisiko joku voinut vastustaa tätä vanhaa liitutaulua, kun sellainen tuli vastaan kierrätyskeskuksessa ilmaiseksi? Kissojakin siinä on!


Voi toki olla, että vanhan taulun pinta on kulunut eikä siihen enää liitu tartu, mutta onneksi on trendikäs sisustusmateriaali liitutaulumaali.

Nukenvaunut eivät olleet ihan yhtä edulliset, niistä köyhdyin jopa viisitoista euroa. Mutta ne onkin valmistanut oikea lastenvaunutehdas eli kotimainen Ora, ja pinta on punaista samettia. Jos tämä pikkuinen on yhtään samaa maata kuin isot sisaruksensa, nukkejen sijaan näissä kuskataan pupuja.


Vaunut ovat aika korkeat kuten tämän ajan oikeatkin lastenvaunut, ihan pikku taapero ei yllä näitä työntämään. Verhoilu on pikkukukallista kangasta, joka toimi parin edellisen kirjoituksen kuvien taustana.


8 kommenttia:

  1. Onpa kiva liitutaulu ja vieläpä ilmaiseksi olet sen löytänyt! Minusta nuo nukenvaunut ovat jopa edulliset, ainakin jos vertaa siihen, että itse maksoin melkein samanlaisista kolmekymppiä. On ne kyllä ihanat vaunut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä! Hassua, mutta näiden ostamisen jälkeen olen törmännyt moniinkin vastaaviin eri kirppiksellä. Ilmeisesti katse on jotenkin herkistynyt huomaamaan ne :)

      Poista
  2. Kivat löydöt,tuollainen liitutaulu oli meijänki lapsilla ja nukenvaunut löytyy vielä,plogissani kuva niistä. Hyvä syy leikkiä!

    VastaaPoista
  3. Ihanat nukenvaunut! Meillä oli käytössä Oran siniset lastenvaunut ja malli melkolailla tuollainen. Tuo liitutaulu on lähes samanlainen kuin meillä. Sekin kirpparilta löytynyt. Siinä ei ole kissoja eikä muita elämiä. Siinä on kirjainten ja kellotaulun lisäksi kertotaulu. Niiden sijoittelu on siten, että ne ovat vasemmassa reunassa kaikki. Ylinnä kello, sitten kertotaulu ja sitten kirjaimet. Onneksi vielä on kaupoista saanut liitua. Kouluissahan on jo paljon tussitaulujen (ja liitutaulujenkin) lisäksi älytauluja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvahaulla löytyikin mainitsemasi kaltainen liitutaulu, sekä sellainen versio, jossa ylhäällä keskellä on helmitaulu. Kissakuvaisesta löytyy vain minun lataamani kuva, ehkä se on harvinaisempi malli. Hienoja kyllä kaikki.

      Poista
  4. Oi ei!Minulla oli pienenä juuri tuollaiset nukenvaunut!Juuri yksi ilta muistelin niitä pikkukukallista sisäkangasta ja punaista samettia päällä.Sitä mitä rattaille tapahtui en muista,nukkeleikit kiinnostivat lähinnä sen pienen hetken kun pikkuveli oli vauva.Ennen sitä ja sen jälkeen lähinnä rymyiltiin metsässä :) Valitettavasti vaunut luultavasti siirtyivät aikoinaan nuorimmalle serkulleni eivätkä varmasti ole enää mistään löydettävissä.

    VastaaPoista