maanantai 4. toukokuuta 2015

Mulla ei ole mitään päällepantavaa ja mä inhoon kaikkea mitä mulla on

Otsikko on perheemme lentävä lause. Sitä käytetään ironisessa mielessä täyteen ahdetun vaatekaapin äärellä, kun kaapista ei kuitenkaan löydy mitään hyvännäköistä - tai pikemminkin sellaista, joka saisi itsen näyttämään hyvältä. Se pääsi suusta taas tänä aamuna, kun koetin epätoivoisesti keksiä kävelypukuhenkiseen asuun sopivia kenkiä, löytämättä.

Olin luullut, että tämä musta jakku (ennenkin täällä nähty Monki-puvun tuote) on varma tapaus, johon löytää helposti sopivia asusteita. Miten väärässä olenkaan ollut! Etsin kevääseen sopivaa, ohutta kapeaa hametta ja punamusta kukonaskelkuosinen tuntui hyvältä valinnalta, mutta jokin tässä kuitenkin mätti. Lähdin kaupungille tässä asussa ja mietin koko ajan, ettei näytä hyvältä.


Huononnäköisellä asulla oli vähällä olla kohtalokkaat seuraukset - kiersin parissa vaatekaupassa ja olin aivan ostamaisillani halpaketjusta mintunvihreän hameen ja toisesta halpaketjusta kesäkengät, mitä ilmeisimmin vain siksi, ettei vaatevalikoimastani aamulla löytynyt mieluisia. Menin kuitenkin kahville miettimään tilannetta ja siinä istuessa tunnepuuska meni ohi.

Avauduin asuasiasta Facebookissa, ja eräs vintagea harrastava kaveri kertoi omasta kokemuksestaan: kun ikää tulee, vintage ei enää näytä yllä samalta kuin ennen. Mummomekko ei keski-ikäistyvällä naisella näytä enää seksikkäältä niin kuin nuorena, vaan saa kantajan näyttämään mummolta. Allekirjoitan tämän - vain hyvin nuori ihminen voi vapaaehtoisesti pukeutua rumiin vaatteisiin ja näyttää silti hottikselta. Tosin mielestäni sama pätee muihinkin vaatteisiin kuin vintageen. Nuorisomuodissa pyörii jatkuvasti juttuja, jotka sopivat vain nuorille, jos heillekään.

Kotona halusin miettiä asiaa lisää ja pyysin miestäni kuvaamaan asun. Kuvien joukosta löytyi avauskuvan lisäksi myös aivan järkyttävä otos, jonka tässä julkaisen puhtaasti informaation nimissä. Näytän keski-ikäiseltä halpayhtiön lentoemännältä. Näistä myönnän olevani vain keski-ikäinen.


Jakkukin on kuvassa ryntyssä, mutta pahin on hame. Hameen helmahan on liian leveä! Kapean hameen pitää ehdottomasti olla kapea, ei mikään sinne päin oleva. Muistin tämän olleen hyvä, mutta olin väärässä. (Olisin toki voinut silittääkin hameen, mutta vauva nukkui jo vaunukopassaan enkä halunnut haaskata kallista vapaa-aikaani silittämiseen.) Liian leveä kapea hame saa minua nuoremmankin ihmisen näyttämään mummolta, saati sitten tämänikäisen.

Asussa on muitakin ongelmia. Hameessa ja kengissä on liian eri sävyistä punaista, kengät alkavat olla vähän kuluneetkin. Hansikkaat ja saumalliset sukat olisivat tässä kivat. Tukka ja meikki on vain sutaistu lähtökiireessä. Mutta hame, pääsyyllinen, se saa ottaa lähtöpassit.

14 kommenttia:

  1. Tuttu juttu;) Tosin minun mielestäni tuo kokonaisuus näyttää päälläsi hyvältä - ei ollenkaan tanttamaiselta eikä siltä halpalentoyhtiön lentoemomaiseltakaan!
    Mutta - jos ei itse jossain kokonaisuudessa viihdy, ei siinä auta vaikka kuinka muut kehuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei auta, ei. Tämä hame on jo henkisesti luovutettu pois.

      Poista
  2. Toisaalta ainakin meillä päin näkee mummoja, joilla on vintagea, jota ovat käyttäneet uskollisesti vuosikymmenet muodin tuulista piittaamatta, ja he saattavat olla erittäin tyylikkäitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tämäkin: vauraat kaupunkilaismummot, jotka aikanaan ovat hankkineen mittatilauslaatua, ovat kaiken arvostelun ulkopuolella.

      Poista
  3. Olisiko ongelma sittenkin siinä, että mustat tai ylipäänsä tummat vaatteet alkavat helposti näyttää kevätauringossa tunkkaisilta ja vanhentavilta? Itselläni on ainakin se kokemus. �� Lotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla niinkin. Pitää etsiä vaaleampi jakku... ja ehkä myös leveämpihelmainen hame.

      Poista
  4. Tämä vintaasin teoria kuulostaa järkeenkäyvältä. Nuorten naisten nyt hamstraamat mummy-farkut näyttäisivät minun päälläni aito-mummyilta.

    Kevät on katala. Vanhat vaatteet näyttävät nuhjuisilta ja koko olemus huutaa väsähtäneisyyttä ja harmautta. Silloin kaupan pastellivalikoima alkaa tuntua todella houkuttelevalta, rihkamakorut hauskoilta ja halpiskengät virkistykseltä. Olen monta kertaa kevään rähjäisessä tilassa leikannut hiukset uuteen uskoon, vaikka tarvitsisi odottaa vain kuukausi, jotta kesän myötä ponnari olisi mitä mukavin vaihtoehto. Oi kevät, arvaamaton neiti.

    solveig

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina vuodenajan vaihtuessa kaikki uusi houkuttaa! Kevät tosin saattaa olla se vaikein, kaikki se valo ja tuore vihreys yhdistettynä siihen, että oikeasti lämpötilaan sopivat vielä talvivaatteet...

      Poista
  5. Olen kyllä huomannut moneen otteeseen että samanlaiset vaatteet jonkun 10-15 vuotta nuoremman päällä näyttävät söpöiltä ja raikkailta ja minulla ne näyttävät vanhoilta ja epämuodikkailta. Mutta päätin että en anna sen enää häiritä. Jos näytän mummolta niin sitten näytän mummolta ja olen ylpeä siitä. Maailmasta löytyy aina joku joka näyttää missä tahansa vaatteissa paremmalta kuin minä joten miksi antaisin sen seikan estää minua käyttämästä lempivaatteitani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, miksi antaa sen häiritä? Etenkin, jos ja kun (ainakaan minusta) ne nuorille tytöille sopivat vaatteet eivät useimmiten edes näytä kiinnostavilta. Sitä paitsi vaatteista riippumatta ikä alkaa kuitenkin jossain vaiheessa näkyä naamassa...

      Poista
  6. Sanon nyt tämän, vaikka oletkin eri mieltä, että minusta kyllä näytät tyylikkäältä. Tiedän kyllä tuon, että vaatteessa pitää itse viihtyä. Isäntää välillä huvittaa, kun ei mulla muka ole mitään sopivaa päällepantavaa ja värit ei muka sovi. Liikaa tarkkuutta kuulemma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Metsäntyttö, on tietysti mukavaa, että ulospäin näyttää ihan hyvältä :)

      Poista
  7. Kuvassa hame näyttää kivan punaiselta. Minusta asu on asiallinen. Huomaan ainakin itsessäni, että vaatteista toisinaan tykkää ja toisinaan ei. Joskus täytyy taas piristää itseään erityylisillä tai värisillä vaatteilla.Hameen pituus on hyvä. Kauniit jalkasi pääsevät hameen kanssa hyvin esille.

    VastaaPoista