maanantai 16. syyskuuta 2013

Himoshoppailu, raha, aika ja vintage

Tunsin itseni vanhaksi tädiksi, kun luin perjantaina Nytin juttua shoppailuhullusta Annista. Moni teistä on varmasti lukenutkin sen jo, ja blogimaailmassa ainakin Rinna on ottanut siihen kantaa. Tarina kuitenkin lyhyesti: parikymppinen lähihoitaja pitää shoppailua rakkaana harrastuksenaan, ja sijoittaa siihen noin 800 euroa kuukaudessa.

Periaatteessahan se, mihin itse tienaamansa pennoset käyttää, on yksityisasia. Annin toiminnassa on järki mukana siinä, että hän pitää tarkasti huolta, ettei velkaannu. Pakko ei ole kenenkään säästääkään edes niin sanottuja järkihankintoja kuten asuntoa varten, vaikka kieltämättä nuoren naisen asenne siihen, miten pankista saa lainaa, tuntui hieman naiivilta.

Mutta kun se ei ole ihan yksityisasia.

Se sitaatti, jota minä jäin jutusta kelaamaan, kuuluu näin: ”Ajattelen sen niin, että koska se vaate on jo tehty ja kaupassa myynnissä, niin ei se ole niin paha, jos ostan sen. Vahinko on jo tapahtunut."

Voiko olla mahdollista, että ihminen ei ymmärrä yhteyttä kysynnän ja tarjonnan välillä? Normaalijärkinen, aikuinen, koulunsa käynyt, työssäkäyvä ihminen ei tiedä, että kaupat tilaavat lisää sellaista tavaraa, jota myydään paljon? Että jos niitä vitosen toppeja ja kahdenkympin mekkoja myydään hullun lailla, tarvitaan lisää surkeissa oloissa työskenteleviä tehtaantyttöjä siellä, missä milloinkin halvimmalla tuotetaan?

Todennäköisesti monikin on sen jo Annille kertonut tähän mennessä, mutta tässä tuli vastaan tiedostavien ihmisten muodostaman kuplani raja. Tunnen yksinkertaisesti niin paljon ihmisiä, jotka kierrättävät, tekevät itse, kiinnittävät huomiota ostotapoihinsa eivätkä anna tunteen viedä, vaikka näkisivätkin nettikaupassa ihanan tuotteen, että nuoren ihmisen suora kulutushedonismi järkytti tätiä suuresti. Ja hyvä niin, sillä silmien avautuminen on tervetullutta. Tällaista on maailmassa ja lähelläkin.

Kerran löysimme talomme roskiksesta kahmalokaupalla nuoren naisen tavaroita, muun muassa kymmenittäin mustia toppeja ja t-paitoja, kaikki ketjukauppojen vaatteita ja osa käyttämättömän tuntuisia. Nytin jutun Anni sanoo säästävänsä kaiken, mitä ostaa, mutta kohdataanpa totuus: tämän hetken muotivaate on viiden vuoden kuluttua hyvin epätrendikäs, kymmenen vuoden kuluttua se ei kelpaa kenellekään. Ja koska monien nykyvaatteiden materiaalit ovat surkeita, niitä on vaikea muokata uusiksi tai muuten kierrättää: polyesteristä ei ole edes siivousrätiksi, koska se ei ime vettä.

Me emme tarvitse mukamas must-have -vaatteita, joista tulee merkityksettömiä roskia melkein saman tien ostamisen jälkeen. Niistä ei ole hyötyä kenellekään - vain haittaa monelle eri taholle: vaarallisissa oloissa työskenteleville, surkeasti palkatuille ompelijoille siellä jossain, suomalaisille pientuottajille, joiden on vaikea pysyä hintakilpailussa mukana, kirpputoreille, jotka hukkuvat huonolaatuiseen krääsävaatteeseen, ja toki maapallolle itselleen, jonka rajallisista luonnonvaroista kaikki tuotettu tavara revitään.

Huomasin jossain vaiheessa pitkään kestänyttä uudesta muodista luopumisen kaartani, että uustuotantovaatteet, riippumatta siitä, ostinko ne uusina kaupasta vai käytettyinä kirppiksiltä, vanhenivat liian nopeasti. Yksinkertainen perusvaatekin, neuletakki vaikka, saattoi olla kolme vuotta ostamisen jälkeen vielä siisti ja hyvä, mutta jo väärän näköinen. Vaatteet ilmeisesti tehdään vanhenemaan, jotta pyörä pyörisi. Vintagevaate on jo valmiiksi niin vanha, ettei sillä ole samaa kehityskaarta. Yleensä vintagevaate myös löytää uuden kodin, jos omistajan vaatekoko vaihtuu tai hän haluaa vaihtaa vuosikymmentä.

Vintagessakin on kulutukselliset sudenkuoppansa. Esimerkiksi aikaa kuluu. Vintagen käyttö vaatii jonkin verran etsimistä ja asioihin perehtymistä (mutta kaikesta päätellen niin vaatii himoshoppailukin). Vaatteissa on usein pientä fiksattavaa; fiksaustyön voi tietysti ulkoistaa ammattilaiselle ja samalla työllistää pienyrittäjää. Rahaakin saisi helposti menemään sen 800 euroa kuussa, jos henkilökohtainen talous antaisi periksi. Pienemmälläkin rahalla ostaa usein myös muuta kuin välttämätöntä, koska on mahdollista, ettei samanlaista vaatetta tule vastaan enää koskaan. Parhaillaan omassa kaapissani on 40-luvun viskoosimekko, joka on ihana ja sopiva, mutta jota en jostain syystä osaa käyttää. Pidänkö vai siirränkö seuraavaan kotiin? Toistaiseksi pidän.

Toisaalta olen sitä mieltä, että vanhan vaatteen markkinoilla saakin iloitella ostamalla. En paheksu shopping high'n tyyppisiä fiiliksiä tai sitä, että ihmisellä on enemmän vaatteita kuin oikeasti tarvitsee. Mutta kun ostaa käytettyä - varsinkin vanhaa käytettyä, ei himoshoppaajien vielä laput kiinni olevia löytöjä, joiden myynnillä rahoitetaan uusia löytöjä - ei oikeastaan loukkaa ketään. Siinä pätee Annin ajatus siitä, että vahinko on jo tapahtunut, jopa vuosikymmeniä sitten.

Rinna, jonka tekstiin linkitin jo alussa, selitti taas perusteellisesti, mikä Annin rahankäytössä mättää. Hänen ajatuksensa tiivistettynä: jos rakastaa vaatteita ja niihin on halu ja mahdollisuus käyttää noin paljon rahaa, miksei hanki jotain todella spesiaalia - laatuvaatteita mittatilauksella tai kalliita merkkijuttuja, jotka rahapulan tullen todennäköisemmin saa myydyksi eteenpäin toiselle fashionistalle? Miksi haluaa mieluummin tosi paljon kuin tosi hyvää? Niinpä: 800 eurolla saisin ilman muuta teetetyksi esimerkiksi haaveideni mukaisen kellohelmaisen new look -talvitakin kestävästä laatuvillasta. Ja se olisi vain yhden kuukauden vaatebudjetti.

Ilmeisesti superostelijoiden harrastusta tukevat räjähdysmäisesti yleistyneet nettikaupat, joista tilataan samoilla postikuluilla reilummin, eikä vääränlaisia tuotteita aina jakseta tai muisteta palauttaa. Tämä voisi olla hyvä väli tuoda esiin yksi niin sanottu parempi vaihtoehto: Astubutiikkiin.fi on uusi palvelu, johon on koottu suomalaisten käsityöläisten pieninä sarjoina valmistamia tuotteita. Mukana on vintagehenkistäkin juttua, kuten Cherise Designin ja VintagEija'sin tuotteita.

Selasin tätä tekstiä varten muutamia suosittuja suomalaisia muotiblogeja etsien viittauksia Nytin shoppailujuttuun. En löytänyt yhtään viittausta; sen sijaan eräs bloggari ilmoitti juuri jutun julkaisupäivänä aloittaneensa yhteistyön suositun nettikaupan kanssa. Mutta jos olette nähneet tuolla uuden muodin blogien puolella juttuja aiheesta, vinkatkaapa kommenttiboksiin, olisi kiinnostava kuulla aiheesta näkemyksiä.

Luitteko Nytin himoshoppaajajutun? Millaisia tunteita ja ajatuksia se teissä herätti?

19 kommenttia:

  1. Asiallista tekstiä! Todellakin joskus tuntuu, että nämä himoshoppaajat elävät jossain kuplassa, missä heidän ei tarvitse vaivata päätään halpatuotteiden todellisella hinnalla ihmisoikeuksille ja kotimaiselle työlle. Herätys! Myönnän, ostan joskus itsekin halpaketjuista, mutta vain todelliseen tarpeeseen kuten urheiluvaatteita, sukkahousuja ja sen sellaista, jonka käytän loppuun asti. Vintagen kanssa annan itselleni luvan hullaantua sillä vaate on tehty käsityönä ja kestämään, ja hyvällä pidolla sen arvo parhaimmillaan vain nousee ajan kanssa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos tästä postauksesta! Olen pyöritellyt aihetta mielessäni perjantaista asti, mutten ehtinyt tehdä vielä omaa postausta. Minusta on kummallista ja aika järkyttävääkin, jos todella on niin, ettei ainutkaan suositumpi kaupallinen blogi ole toistaiseksi tarttunut aiheeseen. Mistähän se kertoo?

    En ole vaatevalinnoissani yhtä kierrätyshenkinen ja ekologinen kuin sinä, mutta olen omasta mielestäni ottanut askeleita kohti vastuullisempaa kuluttajuutta. Olen pikku hiljaa ymmärtänyt oman valtani ja toisaalta vastuuni blogin pitäjänä jo ihan senkin takia, että ne teinit, joita opetan ja jotka sattuvat sitten lukemaan postauksiani, huomaisivat heti kaksinaismoralismin - miksi he lotkauttasivat korvaansa opettajan säästäväisyysvinkeille ja kestävällä kuluttajuudelle, jos omassa elämässäni toimin kuitenkin ihan päin vastoin?

    Havaintoni Hesarin jutusta oli,(vaikka kaiketi sen jo tiesinkin), että blogeille on ilmeisesti huomattavaa kaupallista valtaa. Oli karua luettavaa, että tämä Annikin meni heti etsimään jotakin kaulakorua, joka oli esitelty jossakin blogissa.

    Vintagevaattetia on kiva esitellä, sillä ne ovat uniikkeja. Mietin, että jos löydän jonkin hyvän laadukkaamman tuotteen vaikka Henkkamaukalta (tällä hetkellä kaapissani on itse asiassa sellainen), kannattaako minun heti sitä edes esitellä? Onko seurauksena ostohysteria (toki blogini kokoon suhteutettuna pienessä mittakaavassa...)Toisaalta missioni on taistella polyesterivuoria vastaan ja jos hyvä luonnonkuituvaate tulee vastaan, niin olisi kiva vinkata siitä.

    VastaaPoista
  3. Tilda, sanoisin, ettei tässäkään asiassa ole vain mustaa ja valkoista. On parempi edes vähentää sitä henkkamaukkasälän ostamista kuin ajatella, että koska en halua lopettaa sitä kokonaan, jatkan kuten ennenkin. Minusta olet myös tuonut blogissasi hyvin esiin sitä, että kivoja ja trendikkäitä, arkikäyttöön sopivia löytöjä tekee myös käytettyinä.

    Cherise - niinpä, vintage on tehty kestämään! Olen vaahdonnut saumanvarojen merkityksestä täällä niin monet kerrat, että jätän sen tässä yhteydessä väliin ;)

    VastaaPoista
  4. Luin myös artikkelin ja huhhuh, kyllä on järkyttävää miten kamalat määrät nämä Annit laittavat halpisvaatteisiin. Järkyttää mikä määrä jätettä syntyy ja miten turhaa on käyttää maapallon resursseja huonosta materiaalista kokoonkursittujen riepujen ostoon. Kun ne vanhenevat jo alle puolessa vuodessa ja kuormittavat kaatopaikkoja ja kirpputoreja.
    Itse olen päättänyt kuluttaa vähemmän, ostan kirpputoreilta ja korjaan ja kuonnostan. Omeplen myös itse, sekin on mielestäni ekologisempi vaihtoehto. Kannattaa myös ostaa laadukkaampaa, esimerkiksi laatusukkahousut kestävät käytössäni lähes vuoden, halpisvastaavat ehkä kuukauden. Valitettavasti vaan aina ei korkea hinta ole laadun tae.

    Hyvä Elina että otit aiheen esiin. Ajattelen myös, että on paljon kivempaa, että on vähän rahaa jemmassa pahoja päiviä varten kuin että omistaisin muutaman tyyriin merkkilaukun ja kasan kenkiä nurkassa.

    VastaaPoista
  5. Citypulu, kiitos kommentista. Totta, että elämässä voi tulla eteen kaikenlaisia juttuja, joiden koittaessa on parempi olla muutama tonni säästössä kuin muutama merkkilaukku kaapissa! Itse mietin sitäkin, eikö tällä ihmisellä ollut muita harrastuksia tai kiinnostuksen kohteita, joihin olisi pitänyt säästää rahaa - mutta ehkä sitten ei.

    VastaaPoista
  6. Olen miettinyt monesti voiko shoppailua kutsua harrastukseksi. Eikö se olisi vähän sama kuin väittäisi asumista tai syömistä harrastukseksi? Toki moni muu harrastus on yhtä lailla jonkinlaista kuluttamista, mutta voiko kuluttamista itsessään kutsua harrastukseksi? Jotenkin mulle tulee tuosta ajatuksesta sellainen olo että ihminen siinä yrittää vain itsellen kaunistella asioita.
    Okei, on toki jokaisen oma asia miten itse ansaitut rahansa käyttää, mutta mielestäni jokaisella meistä on jonkinlainen vastuu siitä mitä puuhaa ja millaiset seuraamukset omasta toiminnasta on. Esimerkiksi että jos omatunto ei anna dumpata tyhjiä paristoja naapurin kasvimaalle tai kaataa rempasta jääneitä maalinjämiä läheiseen puroon niin miksi sama omatunto antaa luvan järjettömälle määrälle tekstiilijätettä (jätettähän nykylaatuisesta massatuotannosta auttamatta tulee ennen pitkää) ja samalla mahdollisesti erilaisia luonnolle ja työntekijöille aiheutuvia haittoja tekstiilituotteen valmistusmaassa? Siksikö että kun se ei tapahdu omalla takapihalla niin sillä ei ole väliä?

    Toisaalta, toimittajilla on tapana kertoa asioita niin että jutusta saattaa tulla lukijalle hieman erilainen käsitys kuin mikä on todellisuus. Vain Anni itse tietää miten totuudenmukainen kuva lukijoille tästä tulee. Mutta minusta on surullista ajatella että henkilön tärkein sisältö elämässä on shoppailu. Toki minäkin pidän ostoksien tekemisestä, mutta en silti koskaan kutsuisi sitä harrastukseksi. Kirppistelykään ei ole harrastus, se on enemmänkin elämäntapa. Voiko shoppailu olla elämäntapa? Kun olen katsonut noita Hamstraaja-dokkareita niin lähinnä niistä on tullut mielikuva ihmisestä joka täyttää jotakin elämänsä tyhjää kohtaa tavaralla, olkoonkin se sitten vanhentuneita lehtiä ja rikkinäistä romua. Onko Anni tulevaisuuden hamstraaja? Ihminen joka saa sisältöä elämäänsä vain tavaran ostamisesta ja omistamisesta?
    Pitääpä katsoa inspiroidunko tekemään tästä ihan oman postauksen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Eikö se olisi vähän sama kuin väittäisi asumista tai syömistä harrastukseksi?" - mutta kyllähän asuminen ja sisustaminen (ja siinä samassa sisustustuotteiden tai remonttitarpeiden ostaminen) sekä ruuan laittaminen, kattaminen ja syöminen (puhumattakaan viinin maistelijoista) ovat todellisia harrastuksia monille.

      Poista
    2. Niin ovatkin, mutta jos joku vai ostelee valtavia määriä ruokatarpeita (kaiken lisäksi lähinnä luokkaa eineskanapyörykkä) niin ei se mikään harrastus ole, vaan oire jostain ongelmasta. Pukeutuminen ja muoti voi hyvinkin olla harrastus, mutta se ei ole lainkaan sama asia kuin pelkkä shoppailu.

      Poista
    3. Anonyymille: tarkennetaan nyt että en tarkoittanut sisustamista enkä kodinrakentamista tai remontoimista vaan ihan puhtaasti sitä että on jonkinlainen pysyvä osoite ja asunto jossa käy nukkumassa päivittäin, en myöskään tarkoittanut ruuanlaittoa enkä pöydän kattamista vaan sitä että tunkee ruokaa suuhun ja nielee. Ne ovat perustarpeita joita tehdään koska niitä on tehtävä, kaikki muu oheistoiminta (sisustaminen, remontointi, ruuanlaitto jne) voivat olla harrastuksia, mutta se itse perustoiminto ei ole. Jos olisin tarkoittanut sisustamista ja kokkaamista niin sitten olisin sanonut sisustaminen ja kokkaaminen, en asuminen ja syöminen.

      Poista
  7. Onneksi en ole juttua lukenut, tämä postauksesikin riitti nostamaan verenpainetta. Oma arvomaailmani on niin erilainen kuin olla saattaa.

    Minusta kauheinta on näiden himoshoppailijoiden ikuinen tyytymättömyys. Kun yksi tarve on tyydytetty, ei se tee shoppailijaa onnelliseksi kuin pieneksi hetkeksi. Huomenna on jo uudet tarpeet. Lähipiirissäni (onneksi ei perheessäni) joudun tällaista seuraamaan melko läheltä. Minusta sellainen elämä olisi ahdistavaa!

    VastaaPoista
  8. Miia, tyytymättömyys kuulostaa kyllä siltä eteenpäin ajavalta voimalta. Toisaalta muodin kohdalla kyse on myös siitä, että rinnakkaisia trendejä ja uusia mallistoja on järjetön määrä, ja jos haluaa kokeilla kaikkea... siihenpä se aika ja rahat menevätkin.

    Rhia, jutun Anni ilmeisesti hakee shoppailusta samaa rentoutusta ja nautintoa kuin joku musiikista, liikunnasta, kirjoista tms. Itsekin nautin kirppiksillä käymisestä ja löytöjen tekemisestä - ja kutsun sitä harrastukseksi, koska teen sitä selvästi enemmän kuin olisi tavaranhankintatarpeiden perusteella pakko. Mutta silti tuntui, että jutun henkilöllä oli se pointti niin paljon enemmän hankkimisessa kuin käyttämisessä, että se oli vähän hukassa. Varsinkin, kun ostaa pintamuotia, jolla on niin rajallinen käyttöikä.

    Minusta olisi kyllä kiinnostava tietää, miten yleinen tällainen äärikuluttava elämäntapa todella on parikymppisten ikäluokassa. Eikä vain suhteessa vaatteisiin, vaan myös esim. elektroniikkaan, jonka alalla on ihan yhtä lailla turhaa turhamaisuusostelua.

    VastaaPoista
  9. Juttu oli niin karmea, että minusta on jo kyseenalaisuuden rajoilla onko sopivaa tehdä nimellä ja naamalla tuollaista - mutta toisaalta onhan näitä shoppailublogejakin, jossa periaatteessa ilmenee aivan samat asiat, vain ilman toimittajan lisäämää kontekstia. Mutta ihmettelen, onko Anni saanut juttua luettavakseen etukäteen, sen verran perusteellisesti hän siinä itsensä häpäisee (ainakin minun näkökulmastani).

    "Voiko olla mahdollista, että ihminen ei ymmärrä yhteyttä kysynnän ja tarjonnan välillä? Normaalijärkinen, aikuinen, koulunsa käynyt, työssäkäyvä ihminen ei tiedä, että kaupat tilaavat lisää sellaista tavaraa, jota myydään paljon? "
    Tässä on ehkäpä koko jutun ydin, sen ohella toki että voiko shoppailua sanoa harrastukseksi. Normaalilla älyllä varustetun aikuisen ei voi ajatella olevan tietämätön kysynnän ja tarjonnan laista, kyseessä on väistämättä vakava itsensäpettäminen.

    ps. kiitos linkityksestä!

    VastaaPoista
  10. Jutun haastateltavahan sanoo, ettei häpeä shoppailuaan, koska ei ole joutunut sen takia vaikeuksiin, esim. velkaantunut. Ilmeisesti hänen kaveripiirissään tämä on ihan hyväksyttävä elämäntapa. Haastateltavalla on oikeus lukea jutusta omat sitaattinsa ja tarkistaa niiden todenmukaisuus, joten eiköhän tässäkin ison lehden jutussa ole toimittu niin.

    VastaaPoista
  11. Tokihan kirppistelystä voi saada itselleen samanlaisen pakonomaisen shoppailuaddiktion kuin uudestakin tavarasta, mutta näkisin kirppistelyn kuitenkin hieman erilaisena. Kirppistelyssä kuitenkin aika pitkälti tuuri ohjaa sitä tuleeko tehtyä löytöjä vai ei. Minäkin käyn kirppiksillä paljon, mutta en todellakaan aina osta mitään. Joskus kun ei vain löydy sellaista mitä tarvitsisi tai edes haluaisi. Itselleni kirppistelyssä itse ostamista tärkeämpää on kierrätysajatus sekä tutkimisen ja etsimisen tuoma jännitys. Ja vaikka kirppistelisi tarpeeseenkin niin että löytää sen mitä etsii voi vaatia useita kirppistelykertoja, se ei tapahdu samalla tavalla kuin kaupoissa, että kävelet sisään, otat tarvitsemasi ja kävelet kassalle.

    Jos käyn itse nk. shoppailemassa yksin tai kavereiden kanssa, niin suurimmassa osassa tapauksista kävelen kaupasta ulos ostamatta mitään (paitsi jos olen nimenomaan mennyt sinne hakemaan jotakin tiettyä asiaa). Mielestäni "shoppailemassa" voi käydä vaikka ei ostaisi mitään. Kuten sanoitkin niin Annilla ilmeisesti pääasia on nimenomaan se ostaminen ja uuden tavaran viehätys. Viehätys katoaa sitten saman tien kun paketti on avattu. Varmasti Anni saa mielihyvää siitä ostamisestaan, mutta minusta tilanne ei ole silloin terveellä pohjalla kun shoppailu alkaa ohjailla elämää.

    VastaaPoista
  12. Meillä on ilmeisesti Rhia aika samantyyppinen suhtautuminen kirppiksiin. Ehkä puolella jos sitäkään käynneistä ostan jotain, ja useimmiten silloinkin jotain pientä. Blogissa pääsevät eniten esiin toki ne kerrat, kun on löytynyt jotain harvinaisen ihanaa tai useampi hieno juttu kerralla... :)

    Ehkä pakonomaisessa ostamisessa on myös se, ettei kaupasta voi lähteä ostamatta jotain. Tai että joka syysmallistosta pitää tilata edes jotain. En tiedä. En taida itse tuntea yhtään todellista himoshoppaajaa, jolta voisi kysyä suoraan.

    VastaaPoista
  13. Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Mietin aivan samoja asioita lukiessani tuota Nytin juttua. Onko tuollainen tapa kuluttaa tavallista, arkipäiväistä ja harrastus? Tosin nämä nuorten suosimat muotiblogit kroonisesti merkkilaukkuja ja kalliita huiveja viidessä eri värissä hamstraavine opiskelijoineen näyttävät kyllä sellaista esimerkkiä että oksat pois. Ostoksia perustellaan ontosti "pitkän etsinnän jälkeen löysin" ja "juuri tällainen laukku vaalean beigenä multa puuttui" - kunnes taas seuraavassa postauksessa uudet pitkään etsityt syrjäyttävät eiliset rakkauden kohteet. Pienituloiset hamstraavat ketjupolyesteria ja varakkaammat parempilaatuista tavaraa, mutta ei se sitä poista että kukaan tuskin tarvitsee viittäkymmentä laukkua sen paremmin muovisena kuin monogrammeilla varustettunakaan.

    No, ehkä ikä tekee tehtävänsä, jos ei mikään muu herätä huomaamaan käyttäytymisen outoutta ja epäekologisuutta.
    Näin neljäkymppiä jo reilusti mittarissa on itse tullut huomaamaan, että monia kivoja vaatteita, kenkiä, esineitä ei oikeasti tarvitse. Vähemmän on enemmän ja sitä yhtä laadukasta villakangastakkia kehtaa ulkoiluttaa kymmenenkin talvea.

    VastaaPoista
  14. Anonyymi, uskon myös, että ikä tai ehkä jo perheellistyminen herättää miettimään asiaa tarkemmin - sitä, että ajalle tai rahalle voisi olla muutakin käyttöä. Ilmaus "pitkän etsinnän jälkeen" vihjaa myös, että ostosharrastus nappaa ison osan päivän tunneista.

    VastaaPoista
  15. Hyvää asiaa - ja kiitos astubutiikkiin.fi -maininnasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä. Käsityöläinen on ystävä :)

      Poista