perjantai 23. elokuuta 2013

Juhlatunnelmia

Tänä viikonloppuna on monella juhlia: mökkikauden tai muuten vain kesän päättäjäisiä, rapujuhlia tai kuten meillä, kissan nimiäiset ja lapsen synttärit - yhteensä kolme settiä vieraita. On mukavaa järjestää juhlia matalallakin kynnyksellä, vaikka ehkä onkin tyylitöntä ajatella, että tarjoiluksi riittää skumppa ja joku ruokaisa salaatti sekä vieraiden mahdollisesti tuomat sipsipussit. Juhlimisesta ja vieraiden kutsumisesta ei missään nimessä kannata luopua, vaikka ei jaksaisikaan tehdä kaikkea viimeisen päälle.

Mutta myönnän, että on upeaa, kun joku joskus panostaa juhlien visuaaliseen puoleen kunnolla! Sain jokin aika sitten käsiini hurmaavimman kirjan aikoihin, ruotsalaisen (tietysti) juhlakirjan Vintageparty (Norstedts 2013). (Valitan, etteivät kuvaajanlahjani riitä näiden kauniiden pastellisävyjen kunnolliseen toistamiseen.)


Kirjan tarkoitus on toimia ideoiden lähteenä erilaisiin menneitä vuosikymmeniä henkiviin juhliin. Teemana ei ole vain tietty vuosikymmen, vaan siihen on kytketty esimerkiksi vuodenkierto: 1920-luvun henkinen loistelias sisätilojen talvijuhla, 1960-luvun kesäbileet kansanpuistossa tai 1930-luvun sadonkorjuujuhla.


Ohessa tekijät antavat vinkkejä kullekin vuosikymmenelle tyypillisistä tyylipiirteistä kevyellä kädellä; kirja on suunnattu suurelle yleisölle, ei vain meille, jotka jo tunnemme vintagetyylit. Kirjassa on myös pienten herkkujen reseptejä ja ohjeita koristelujen tekemiseen, mutta itse koen Vintagepartyn tärkeimmäksi anniksi kauniit, hyvin stailatut mutta kuitenkin riittävän lähestyttävät kuvat, jotka todella inspiroivat ja luovat tunnelmaa. Joskus vielä minäkin rakennan samppanjatornin.



Donitsithan voi periaatteessa hakea vaikka Arnoldsilta, mutta tarjoiluastiasta ei pidä tinkiä!


Kirjan teemoja ei selkeästi rajata synttäreiksi, häiksi tai miksikään muuksi, vaan samoja ideoita voi käyttää juhlassa kuin juhlassa. Mukavaa ja helposti sovellettavaa. Mitähän kissan nimiäisiin keksitäänkään? (Oikeastaan ne ovat myös rapujuhlat, mutta etenkin nuorempia perheenjäseniä kiinnostaa enemmän kissan juhlistaminen kuin ravut.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti