torstai 8. syyskuuta 2011

Kiireessä teatteriin

Blogeissa näkee silloin tällöin "epäonnistuneet otokset" -teemaisia postauksia, ja ne ovat minusta itseironiassaan aina hauskoja. Tämä ei mene ihan samaan sarjaan, mutta onpahan hyvänä muistutuksena siitä, minkä tasoista jälkeä syntyy, kun kuvaaja tulee kotiin kaksi minuuttia ennen kuin malli lähtee teatteriin, kameran akku on loppumaisillaan, tarvitaan salamavaloa, kampaus ei näytäkään ihan siltä miltä piti ja lähes joka ruudussa edessä hyppii joku Star Wars -paitainen hemmo. Kiirekin vissiin on, kun laukku vipattaa jo.


musta pitsinen kotelomekko, toijalalainen nimetön kirpputori, 2 e
sinapinvärinen jakku, Kioskin kirppis - tuttavan varastoista, 1 e
kengät, laukku, korut kauan sitten eri kirppiksiltä
kenkäklipsit ihan ite tein

Ja se teatteri? Turun kaupunginteatterin ennakko Annie Proulx'n romaaniin perustuvasta musiikkinäytelmästä Vaarallinen harmonikka. Vintaasia kamaa, koska pahaa tuottava harmonikka seikkailee 1890-luvun Sisiliasta erinäisten amerikkalaisten etnisten kulttuurien, aikakausien ja paikkakuntien läpi 1990-luvulle. Ainakin käsitykseni harmonikkamusiikista laajentui parissa tunnissa paljon! (Ja muutenkin viihdyttävää, muttei kosiskelevaa teatteria. Tämän enempää en uskalla sanoa, koska en ole teatterin tuntija edes harrastajatasolla.)

2 kommenttia:

  1. Minusta semmoiset ehkä himppasen epäonnistuneet poseerauskuvat on just parhaita koska niissä on yleensä jotain hauskaa ja samalla hellyttävän sööttiä. Tosin joskus on ainakin omista kuvista vaikea päättää että onko se epäonnistunut itseasiassa se paras :D

    Luin ensin että kotelomekko on "troijalaiselta" kirpputorilta :D

    VastaaPoista
  2. Haa, olikohan Troijassa kirpputoreja ja jos, mitä siellä oli... ei tainnut siihen maailmanaikaan olla vielä kovin paljon ylimääräistä roinaa. Näissä kun huomaa että koko kuvaussessio on jossain keskinkertaisen alarajalla pitää yleensä päättää, ottaako kuvan, jossa naama on hyvin vai jossa asu näkyy ymmärrettävästi. Pahimmillaan ei ole tarjolla kumpaakaan.

    VastaaPoista