tiistai 15. joulukuuta 2015

Joulunalustunnelmia


Joulu yllättää takavasemmalta, vaikka tapani mukaan aloin valmistella sitä hyvissä ajoin. Totta puhuen osa jouluaktiivisuudesta on liittynyt erääseen projektiin, josta myöhemmin lisää. Bloggaamiselle on ollut aika vähän aikaa töiden, vauvan, isomman lapsen, kodin pakollisten puuhien ja tietysti joulutouhun keskellä.

Täällä on tehty vaahtokarkkeja, nougat'ta, rocky roadia ja sorakakkapalleroiksi ristittyjä salmiakkitryffeleitä, joiden ulkonäkö ei ihan vastannut odotuksia. On valittu joulutekstiileistä ja -koristeista kauneimmat esiin (valitettavasti esillä ovat edelleen myös niiden säilytyslaatikot mallia Fyffes), mietitty lahjoja ja niiden paketointia - oikeasti kukaan ei tarvitse mitään paitsi poika pyjaman, mutta pitää paketteja muutama olla, koska niitä on kiva tehdä.

On avattu joulukalenterin luukkuja - voitin Tildan arvonnassa ihan ikioman kalenterin, vanhanaikaisen paperisen. Mietitty sukulointien järjestymistä, kun sekä meidän että muiden on hiukan hankala liikkua. Pidetty joulubrunssi ja kuunneltu vähän joululauluja. Ja kiinnostavimpana kaikesta on seurattu, miten pikku L opettelee kävelyä, ja vihdoin viime viikonloppuna hän otti pariin otteeseen kymmenenkin askelta yhteen menoon. Nyt voi kai jo sanoa, että hän osaa kävellä? Matka kyllä taittuu edelleen nopeammin kontaten tai karhukävelyllä.

Jos vielä joskus on päivänvaloa, koetan kertoa taas jotain myös kuvin! Tämän jutun kuvassa on taivaallista sotaväkeä olohuoneen ikkunalaudalla. Jos jollakulla sattuisi olemaan vastaavanlaisia enkeleitä turhan panttina, voisin ostaa näiden seuraksi.

6 kommenttia:

  1. Tuota hiirulaissarjaa on minulla joskus ollut, mutta hävinneet jonnekin matkan varrella. Tulee kyllä muistoja mieleen.
    Jotenkin ei tajua tätä ajankulun nopeutta - vastahan se teidän pikkuinen syntyi - ja nyt jo melkein kävelee.
    Hyvää joulun aikaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kymmenessä kuukaudessa ihminen ehtii kasvaa hurjasti! Mukavaa joulun aikaa myös sinulle, ja toipumista!

      Poista
  2. Meidän äidiltä löytyy yksi pikkuenkeli mutta ei taida olla myytävänä ;-)

    VastaaPoista
  3. Tutut enkelit, tiedätkö muuten että ovatko Weisteen? Viittaisi naaman ilmeet sinne suuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan ovat, ihan siitä päätellen, että melkein kaikki Suomessa vanhoina vuosikymmeninä myydyt koristeet (lasipalloja lukuunottamatta) ovat Weisteen. Naaman ilmeet muistuttavat kyllä niitä tonttu-ukkoja.

      Poista