maanantai 23. maaliskuuta 2015

Syksyn kaunein kirja

Vihdoinkin se on julkista! Olen vihjaillut tulevasta vintageteemaisesta kirjasta pitkin viime vuotta. Nyt ollaan siinä pisteessä, että Schildts & Söderströms julkaisee syksyllä kirjan Hurmaavat häät, jota olen ollut tekemässä yhdessä pukuja ja stailauksia loihtineen Marjo Haapasalon ja tunnelmat kauniisti kuvanneen Emilia Kallisen kanssa.


Tässä linkki kustantamon katalogiin, josta tekstinkin erottaa paremmin kuin tästä kuvakaappauksesta - katalogin kansikuvakin on meiltä, ja kirjasta kerrotaan enemmän sivuilla 12-13. Hopeapeilikin on mainittu, ujostuttaa melkein!

12 kommenttia:

  1. Onnea kirjan johdosta. Varmaan upea tunne, kun saa aikanaan pitää kädessä painotuoretta kirjaa, jonka syntymiseksi on saanut ahertaa tunteja. Kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan valmistuminen on aina hienoa - tässä erityisesti siitä syystä, että mukana on ollut todella iso työryhmä meidän nimeltä mainittujen lisäksi: floristi, malleja, kampaajia, meikkaajia, sisustussuunnittelijoita... puhumattakaan siitä, miten moni jeesasi meitä lainaamalla eri asioita. Kaikki kiitetään nimeltä mainiten toki kirjassa, ja karonkkakin järjestetään, kun kirja on tullut painosta. :)

      Poista
  2. Onnea kirjan johdosta! :) Lotta

    VastaaPoista
  3. Onnittelut kirjan johdosta! Vaikuttaa oikein mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
  4. Onnittelut lienevät paikallaan! Hääkirjallisuutta on niin valtavasti että on varmasti ollut vaikea keksiä miten tehdä erilainen ja erottuva hääkirja. Hauskaa että se on toteutettu vintage-teemalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ideahan oli pukusuunnittelija Marjon, joka oli pohtinut tämäntyyppistä kirjaa jo jonkin aikaa. Halusimme ottaa teemaan "ruotsalaistyyppisen" kevyen lähestymisen painottaen sitä, että häät ovat hauska asia eikä mikään täsmälleen oikein tehtyjen suoritusten loputon lista. Niin, tähänhän on tulossa myös erikseen tilattava kaava-arkki Marjon upeista puvuista, jollen jo maininnut!

      Poista
  5. Oi, nyt melkein harmittaa, että ovat häät menivät jo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa olen jopa itse miettinyt :) 13 vuotta on omista vierähtänyt, mutta ainahan samoja visuaalisia ideoita voi hyödyntää muissakin juhlissa.

      Poista
  6. Kirja on tehty kivalla tavalla sen perusteella mitä maistiaisia siitä on saanut. Luin tuosta äsken, että siihen on kaava-arkkikin tulossa ja se on hieno juttu. Ensin oli vähän pettynyt kun näin kirjan olevan hääteemainen, mutta noin kauniisti toteutettuna se sopinee hyvin tutustuttavaksi vaikka ei minkäänlaisia häitä, tai juhlia ylipäätään, olisi näköpiirissäkään. Onnittelut kirjan johdosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kaavat tosiaan tulevat erikseen myyntiin, ja myös niiden puvut ovat malliltaan sellaisia, jotka voi toteuttaa muuhunkin juhlaan ja muillekin kuin morsiamelle. Itse jo kovasti odotan 50-luvun puvun kaavaa painettuna, leninki on aivan upea :)

      Poista