lauantai 21. kesäkuuta 2014

Terveiset Tanskasta

Missäpä olemme?




Kööpenhaminan Nyhavnissa, lähdössä muiden turistien seurassa kanavaristeilylle. Nämä talot on varmasti ikuistettu tuhansiin turistikuviin - ja lisäksi oletettavasti tanskalaisen kirjallisuuden klassikkoon Rasmus Nalle sadonkorjuussa.

Olimme Tanskassa neljä yötä, käytännössä kolme päivää. Niistä yksi meni Legolandissa, johon matkustaminen oli yllättävän vaivalloista (lisäksi Tanskan valtion rautatiet oikuttelivat ja takaisin tullessa juna seisoi pusikon keskellä yli tunnin; varoituksen sana muuten: tanskalaisista junista ei saa mitään syötävää eikä juotavaa!). Legolandin minimaailmapuolella viihtyi aikuinenkin katsomassa pikkutarkkoja kaupunkien pienoismalleja liikkuvine laivoineen ja junineen; lisäksi nykyisin Duplo-maaksi nimetty pikkulasten alue oli ilmiselvästi vanha Fabuland-maa. Kuka vielä muistaa ne eläinhahmoiset legoukkelit 70-80-luvuilta? Minulla ovat omani vielä tallella!

Kaksi Kööpenhamina-päivää koetettiin käyttää tehokkaasti ja sekä lapsen että aikuisten toiveita kuunnellen. Kaikki ei mennyt ihan nappiin, mutta tuskin täydellistä kaupunkilomaa onkaan silloin, kun yksi seurueesta haluaa syömään Burger Kingiin ja toiset kaipaavat paikallisia erikoisuuksia. Pari upeaa kohdetta haluan nostaa esiin. Kannattaa todellakin hypätä paikallisjunaan ja matkata muutama kymmenen kilometriä Louisianan taidemuseoon. Se on paljon enemmän kuin taidemuseo; kokonaisvaltaiseen elämykseen kuuluu taiteen lisäksi niin upea arkkitehtuuri ja puutarhasuunnittelu, laadukas lähiruokaravintola, museokauppa jossa hauskuus ja cool tiivistyvät kuin näköala meren yli Ruotsiinkin. Menkää ja nähkää itse.

Itse Kööpenhaminassa kannattaa etsiä kauppahalli, joka on jostain kumman syystä uusi. Se sijaitsee Nørreportin rautatieaseman lähellä, ja kattojen (halleja on itse asiassa kaksi) alta löytyy paitsi ruoka- ja herkkumyymälöitä, myös paljon pieniä, kivoja ja kohtuuhintaisia ravintoloita. Reissun ainoat smørrebrødimme nautimme juuri täällä; lapsi sai fish & chips -annoksen kalakauppa/ravintolasta. Tuorepastaa ja viiniä myyvän hipsteripaikan ympärillä taisi olla eniten kuhinaa, mutta kaikissa - kaikissa - ravintoloissa oli paljon asiakkaita. Mainiota, suorastaan hämmästyttävää. Liekö vain anniskeluoikeuksista kyse, mutta Turun kauppahallin ravintolamaailma ei pääse ihan samalle tasolle.

Paikka, jossa ehdimme käydä kahdessa päivässä kaksi kertaa, oli Tivoli. Siellä viihtyivät kaikki, ja hotellimme oli aivan lähikulmilla. Tivoli on 1840-luvulla perustettu huvipuisto, jossa on runsaasti vanhan ajan glamouria ja lisäksi ihan nykyajan vemputtimia heille, jotka kaipaavat hurjaa kyytiä. Tivoli olisi varmasti parhaimmillaan pimeän tullen; iltavalaistuksesta saimme kalpean aavistuksen, kun tuhannet lamput syttyivät vielä vaaleassa kesäkuun illassa. Ravintoloita oli täälläkin paljon ja niissä kiinnostavat listat ja paljon asiakkaita. Heräsi ajatus tulla kaupunkiin vielä toistekin ja perehtyä tarkemmin Kööpenhaminan kaupunkielämään. Onneksi tämä lomakohde on niin lähellä, että paluu järjestyy varmasti - jos ei nyt ihan ensi kesänä niin vaikka jo seuraavana.

9 kommenttia:

  1. Kuulostaa jännittävältä lomalta ja etenkin tuo Tivoli sai heti kiinnostukseni heräämään. Sellainen vanhan ajan sirkus- ja tivoli-meininki on kyllä erityisen kiinnostavaa kirkkaine valoineen, karuselleineen ja herkkukojuineen. Pitääkin ehdottaa Tanskaa isännälle lomailukohteeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuota vanhan ajan sirkustunnelmaa oli hyvin säilynyt Tivolissa. Unohtui vielä mainita, että tanskalaiset itsekin saavat vierailijan hyvin viihtymään, palvelukulttuuri on iloinen ja rento. Mukava bonus muutenkin hyvään matkakohteeseen.

      Poista
  2. Tivoliin ihastuin itsekin kovasti ja pimeässä valot ovat tosi kauniita , kuten arvelitkin. Mukava kaupunki kaikkiaan !

    VastaaPoista
  3. Olen ostanut Fabulandia edullisesti Saksan ebaysta :). Tosin omien lasten mielestä ne ovat "vauvojen legoja".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin aikoinaan lapsille pari settiä Huuto.netistä noiden omien perintöjen lisäksi. Valitettavasti eivät täälläkään ole jälkikasvua kiinnostaneet enää moneen vuoteen...

      Poista
  4. Voi, lapsena oon Tanskas käyny, silloin oli ihana reissu, pitäis päästä kyl omien lasten kans käymään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menkää ihmeessä, koettavaa riittää lasten iästä riippumatta!

      Poista
  5. Hei Elina, ehditkö käydä kirpputoreilla? Tarjonta on niin hyvää, jos vaan aikaa on kannattaa pistäytyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ehtinyt, yhdelläkään! Emme törmänneet yhteenkään, ja aikaa oli niin vähän, ettemme alkaneet etsimään niitä. Jäi ensi kertaan - koska se sitten tuleekin, juuri tuli uutinen, että SAS lopettaa suorat lennot Turusta Kööpenhaminaan :/

      Poista