maanantai 25. helmikuuta 2013

Sunnuntaikiharat


Tein pitkästä aikaa kiharat kahden pikkunutturan avulla - oikaistu versio pin curleista. Itse asussa on vanhoja rakkaita: kymmenen vuotta sitten Oulusta ostetut sukkahousut ovat olleet pitkään käyttämättä, mutta vetoavat nyt vastaheränneeseen harlekiiniruutukuosin kaipuuseeni (mistä tällaisia ilmiöitä tulee? onko harlekiiniruutu jotenkin muodissa, minkä olen oivaltanut alitajuisesti, mutta en tietoisesti?).

Mustan hameen olen käyttänyt lähes riekaleiksi, vuorikangas ei onneksi näy päälle. Järki sanoo, että hame joutaisi eläkkeelle, mutta pidän etukappaleen ristikkäin leikatuista kerroksista, ja välillä viihtyy lyhyemmässäkin helmassa.


Pelkkä mustavalkoinen on liian ankara, joten piti keksiä harlekiinille kaveriksi väri. Ruohonvihreä on tänä talvena ollut ylivoimainen suosikkini. Kaipaisin lisää tämän syksyllä Tukholmasta ostamani tyyppisiä peruspuseroita, viskoosia tai muuta pehmeää joustamatonta kangasta ja kaikissa lempiväreissäni.

Kengätkin ovat vanhat rakkaat ja huoltoa vailla. Korkolappu parka. Nämä ovat kyllä vielä pelastettavissa ja hyvä niin, sillä tällaisia klassikoita löytää harvoin.


4 kommenttia:

  1. Hei! Tyylikäs lady ja hienot kiharat! Tuo vihreä on aikas ihanan pirteä! :)

    VastaaPoista
  2. Hei, olit kuulemma käynyt eilen tekemässä juttua Vintage-pukukurssista.Olin itse aikaisemmassa ryhmässä. Koska juttu tulee lehteen?

    VastaaPoista
  3. Kävin kyllä! Upeita pukuja olikin tulossa kaavoista päätellen! Juttu tulee Turun Sanomien Muoti-liitteeseen 12.3.

    VastaaPoista
  4. No silloin täytyy hankkia lehti käsiin jostain =)

    VastaaPoista