tiistai 19. helmikuuta 2013

Shaahitar Farah, 1960

Hopeapeilin 2/1960 kansikaunotar oli Persian, nykyisen Iranin, 21-vuotias vastavihitty shaahitar Farah.


Iranin hovi oli suomalaisten naistenlehtien aktiivisessa seurannassa 1950-60-luvuilla. Shaahi Reza Pahlavi oli vaikeuksissa saada miespuolista perillistä, ja vaimot vaihtuivat. Shaahilla oli silmää länsimaiselle naiskauneudelle, sillä vaikka ensimmäinen rouva olikin Egyptin prinsessa, oli seuraava Soraja puoliksi eurooppalaista syntyperää ja samoin Farah, joka loikkasi arkkitehtiopiskelijasta keisarinnaksi ja joka lopulta onnistui "lahjoittamaan shaahille poikalapsen", kuten ajan ilmaus kuului.

Sorajan tapaus kuvattiin lehdissä suurena tragediana. Hän ei saanut lasta lainkaan, eikä pariskunnan eroon ilmeisesti muita syitä ollutkaan. Soraja jatkoi elämäänsä seurapiirirouvana Euroopassa ja häntä ja hänen mahdollisia kyyneleitään tarkkailtiin tiiviisti myös tämän lehden ilmestymisen aikoihin, kun Farahin ja shaahin häitä oli juuri vietetty.

Eräs Iranin hovisaagan sivuhenkilö oli shaahin ensimmäisestä avioliitosta syntynyt tytär Shahnaz, aikansa ja yhteiskuntansa kapinallinen teinityttö: Shahnaz ei halunnut järjestettyyn avioliittoon, vaan piti päänsä ja avioitui 17-vuotiaana mielitiettynsä kanssa, joka oli koulutettu mies, insinööri. Huomaatteko, että tosiaan tiedän näistä puolen vuosisadan takaisista kruunupäistä paljon - huomattavasti enemmän kuin Williamista ja Katesta ja ketä näitä nykyisin onkaan!

5 kommenttia:

  1. Vanhat lehdet juttuineen on helmiä!

    Tätäkin lukiessa tuli elävästi mieleen isoäitini luona viettämäni aika ja vanhan talon ullakko, jossa mummi säilytti vanhoja lehtiään. Taisi siellä hopeapeiliäkin olla. Enkä tiedä, mihin nuo lehtiaarteet joutuivat, kun talo pistettiin myyntiin.. Äitini pelasti osan, loput hukkaantuivat.

    VastaaPoista
  2. Tämä oli mielenkiintoinen ja informatiivinen postaus. Tykkäsin :)

    VastaaPoista
  3. Kiva että muitakin kiinnostavat vintage-julkkisjuorut :)

    VastaaPoista
  4. Upea kansi! Tuo asu...ah. Nämä jutut ovat aina yhtä kiehtovia.

    VastaaPoista
  5. Tässä ei erikseen kerrottu asusta, mutta on voinut olla vaikka Farahin hääpuku ja todennäköisesti jotain Dioria tms.

    VastaaPoista