perjantai 22. kesäkuuta 2012

Sisilia


En yleensä kauheasti välitä autoista, mutta vihanneskauppiaan kolmipyöräinen, valkosipulein koristeltu auto kertoo ehkä jotain siitä, miksi halusin lomalle juuri Italiaan. Ainakin sydämeni sykähti siihen malliin, kun näin sen Cefalún vanhan keskustan kapealla kadulla, myyntineuvottelut käynnissä taustalla. Niin söpöä! Romanttista suorastaan! Kaiken kaikkiaan Italiassa on vahvaa vintagesävyä: aluksi mietin lomaa Caprilla, mutta luovuin ajatuksesta, koska saari on kuulemma nykyisin sikamaisen kallis ja ylikansoitettu.

Sisilian pohjoisrannikolla sijaitseva Cefalú on 400-luvulla perustettu pikkukaupunki vuoren kainalossa ja meren kyljessä. Sillä on järkyttävän kaunis siluetti, kliseisenviehko keskiaikainen keskusta kapeine kujineen ja koristeellisine parvekkeineen ja rantana kuunsirpin muotoinen parin kilometrin pituinen hiekkaranta. Ei ihme, että paikka ympäristöineen kuuluu Unescon maailmanperintölistalle; se on myös osa viereisten Madonien vuorten luonnonpuistoa.

Melkein postikortilta se näyttää tässäkin, hotellihuoneemme parvekkeelta ilta-auringossa otetussa kuvassa, josta en sensuroinut sähköjohtoa enkä matkailuautoja.


Hotelli oli valkoinen, parvekkeet ja ovet turkooseja. Rannalle pääsi ilman kenkiä, matkaa oli vain kadun yli. Viisimetrisessä kaislikossa parvekkeen alla sirittivät kaskaat. Matka sinänsä oli tavallinen pakettimatka ilman  kummempia finessejä - halusin työteliään talven ja kevään jälkeen loman, jolla ei tarvitse tiskata kertaakaan eikä pohtia liikoja eikä olla kriittinen. Eikä tarvinnut.

Ensimmäinen uusi italian sana, jonka opin reissulla, oli lungomare, rantakatu.



Lungomarella paikalliset ajelivat skoottereillaan, kävelivät iltakävelyillä, pussailivat, parveilivat rannoilla (Cefalú on niin lähellä Palermoa, että sieltäkin tullaan kaupunkiin rantailemaan); kaupustelijat myivät hattuja, helyjä ja huiveja. Tosin ei ihan meidän kulmillamme, majailimme rauhallisessa päässä kymmenen minuutin kävelyn päässä keskustasta. Siellä asui vain lenkkimakkaran kokoinen lisko sähkökaapin alla.

Vanhan keskustan rantaan on rakennettu ravintoloita joka ainoaan taloon, johon se vain on onnistunut. Söimme lounasta pikkuisella terassilla, joka on kuvassa keskellä olevan ison holvikaaren vasemmalla puolella.


Yksi kivoimmista lounaista nautittiin seuraavassa kuvassa näkyvällä kujalla, tuomiokirkon aukiolta lähtevällä Via Mandraliscalla. Kujalla sijaitsee myös kaupungin ainoa museo, laajat biologiset ja taidekokoelmansa säätiöineen maailmaa kiertäneen aatelismiehen perustama Museo Mandralisca; simpukkakokoelma oli erityisen vaikuttava.


Ihan museon läheltä löytyi pieni nuorten miesten pitämä kuppila, jossa kolme ihmistä söi ja joi mainion peruslounaan (ruoiksi pastaa tai risottoa, juomiksi viiniä tai Fantaa plus kattaus) 22 eurolla. En voi kuin suositella! Muutenkin ruoan taso nousi ja hintataso laski heti siirryttäessä pääkadulta hiukankin syrjään.


Tuomiokirkko oli tyyliltään jännästi arabivaikutteinen. Sisilia on joskus aikanaan ollut arabien hallinnassa, mikä edelleen näkyy arkkitehtuurissa ja myös ruokakulttuurissa, jossa esimerkiksi kuskus on perusjuttuja.



(pojan ottama asukuva katedraalin portailla)


Vuoren nimi on La Rocca, ja sille saattoi kiivetä. Kaupunki on kerran historiansa aikana - olikohan 1100-luvulla - muutettu jatkuvien sotien vuoksi ylös vuorelle, ja siellä on vanhan linnoituksen rauniot. Korkeanpaikankammoisena en itse uskaltanut ylös asti, mutta mies, poika ja kamera onneksi uskalsivat.



Toisenlaisiakin Sisilioita ehti viikossa löytyä. Ihastuin kovasti Castelbuonon pieneen vuoristokaupunkiin, jossa myytiin sietämättömän hyvää mustan sian lihasta valmistettua makkaraa ja johon joku ylhäisösuku oli rakennuttanut vuosisatoja sitten valtavan linnan asuinpaikakseen vailla puolustustarkoitusta; torneja oli käytetty ilmeisesti peltotyöläisten vahtimiseen. Linnassa oli taidokkain marmoriveistoksin yltäkylläisesti koristeltu sukukappeli sekä taidemuseo, johon mieheni pistäytyi muutamaksi minuutiksi - siellä oli hieno kokoelma 60-70-lukujen poliittista taidetta, varsin yllättävässä ympäristössä!

Isnellon kaupunki oli vielä pienempi ja vielä korkeammalla. Sunnuntaina puoliltapäivin kylässä ei juuri näkynyt elämää; Castelbuonossa sentään oli tori, jossa papat saattoivat istua rupattelemassa, täältä ei oikein sellaista löytynyt. Kyläbaarin baarimikko oli hutikassa ja tupakoi Vietato fumare -kylttinsä alla. (Oluessa ei ollut silti vikaa.) Kivitalojen välissä mutkitteli parin metrin levyisiä katuja ja jopa pieniä tunneleita. Vanha mamma vintagemekossa (!) käveli vastaan, hymyili ja sanoi buongiorno. Joidenkin puutarhojen pääasiallinen kasvi oli kaktuslaji, jonka hedelmiä voi käyttää ruoaksi. Tunsin olevani ulkomailla. (Tästä viehkosta paikasta ei valitettavasti ole kuvia, koska kameran muistikortti oli poissa paikaltaan.)

Eräänä aamuna nousimme junaan ja ajoimme Palermoon. Se oli kiinnostava kaupunki, jonka tutkiminen jäi väistämättä vajaaksi, koska oli kuuma ja seurueessa kaksi alakoululaista, joita ei varsinaisesti kiinnostanut kävellä katselemassa taloja. Mutta ne talot, niitä kannatti katsella. Palermo on samaan aikaan rähjäinen ja loistokas. En ole nähnyt ehkä koskaan suurempaa tai ainakin suuremmalla rahalla tehdyn näköistä kirkkoa kuin Palermon katedraali, jonka museossa on uskomattomia kirkollisia jalokivi- ja kulta-aarteita ja kellarissa krypta, jossa lepäsi mahtavia piispoja tuhannen vuoden ajalta.



Palermo on barokkikaupunki, josta löytyy lukuisten kirkkojen lisäksi myös vanha moskeija ja ilmeisesti ghetto, ainakin kadunnimet olivat tietyllä alueella myös heprealaisin ja arabialaisin kirjaimin. Nykyaikaa edusti merkkiputiikkien lisäksi pieni Chinatown! Palermo kärsi pahasti toisen maailmansodan pommituksissa, eikä sen keskustaa vieläkään ole kokonaan korjattu. Osassa koristeellisista vanhoista taloista kasvoi kirjaimellisesti kukkasia seinänraoista.


Kävimme myös katsomassa Sisilian pakolliset, Etnan ja Taorminan. Etnan laavavirtojen muovaamat kuunmaisemat ovat kummalliset ja vaikuttavat, ja etenkin seitsenvuotiaasta oli mahtavaa kiivetä tulivuoren kraateriin (Etnalla on niitä kolmesataa, suurin osa sammuneita ja vaarattomia). Jyrkällä vuorenrinteellä sijaitseva Taormina taas on henkeäsalpaavan kaunis, mutta voi sitä turistikarjan määrää! Olimme toki itse osa sitä, mutta silti oli surkeaa juosta eräs maailman klassisimmista lomakaupungeista nopeasti läpi, jättää amfiteatteri käymättä koska aikaa jäi vain viisi minuuttia ennen rynnistystä sukkulabussille, joka tupaten täyteen ahdettuna vei pari kerrosta alemmas parkkipaikalle, josta bussi oli jo lähtemässä pois toisten alta. Tosin joimme iltapäiväjuomat lähes tyhjällä ravintolaterassilla, josta oli ehkä kolmensadan metrin vaiheittainen pudotus alhaalla siintävään merenrantaan ja jota köynnöskasvit miellyttävästi varjostivat 35 asteen helteessä. Sen hetken valitettavasti nollasivat ne busseihin tungeksivat ranskalaiset eläkeläiset ja muut kanssamatkailijat.


Ymmärrän kyllä, miksi kaikki haluavat Taorminassa käydä, tämäkin piazza on niin nätti että sattuu.

Ja vielä yksi asia. Oleanteri.


Oleanterit ovat puita, joita Sisiliassa yleisesti käytetään pensasaitoina ja sen sellaisina. Juuri kesäkuun puolimaissa ne kukkivat valkoisina, pinkkeinä ja fuksianpunaisina. Kaunista.


Ja pin up -symboliarvoisen kirsikan myötä päätän tämän nyt jo liian pitkän reportaasini lomalta, jolta palattua vehreä ja vihreä kotimaakin näytti taas uudella tavalla kauniilta. Hyvää juhannusta!

2 kommenttia:

  1. Vau mikä matka! :)

    Toivotan hyvää kesänjatkoa :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kati! Sinulle myös ihanaa kesää :)

    VastaaPoista