maanantai 11. huhtikuuta 2011

Mikä ennen oli paremmin kuin nyt

Fintagella puhuttiin vintageharrastuksen rajoista: kuinka paljon vaatevalinnoissa, kodin sisustuksessa ja niin edelleen luottaa vanhaan ja kuinka paljon käyttää uustuotantoa. Keskustelu laajeni aatteelliseksi, vähän samaan tapaan kuin aikamatkavaimopostauksessa täällä.

Jäin vielä miettimään vintagen periaatteita. Eri ihmiset tulevat tämän(kin) harrastuksen piiriin eri reittejä, ja on hyvin mahdollista, että se reitti jotenkin määrittelee myös sitoutuneisuutta harrastukseen. Oma taustani on kahtaalla: ekologisessa heräämisessä ja erikoisuudentavoittelussa, molemmat hyvin tyypillisiä teinin aivoituksia, jotka johtivat minut aikoinaan ensimmäisille kirpputoriostoksilleni. (Silloin oli helppoa herättää kummastusta ja jopa paheksuntaa ihan vain käymällä kirpputorilla: nykyisin kirppisostokset ovat aivan normaaleja, mikä taas on todiste siitä, että asiat voivat muuttua myös hyvään suuntaan. Joskin teinien kapinointi on kaiketi muuttunut vaikeammaksi.)

Erikoisuudentavoittelun kanssa samaan kastiin menevät esteettiset mieltymykset eli se, etten vain tykkää nykyisestä muoti- ja sisustusmaisemasta yhtä paljon kuin menneestä. Ne ovat pinnallisia asioita, ja voi hyvin olla, että juuri tästä syystä minun on vaikea niellä ajatusta, että nykyajassa kaikki olisi pielessä. Esimerkiksi nykyinen psykologia, psykiatria ja kasvatustiede ovat menetelmissään varsin paljon tolkullisempia kuin silloin, kun tottelemattomat lapset piestiin ja mielenterveyspotilaat suljettiin häkkeihin. Haluan myös äänestää, toimia ammatissa, hallita talouttani, olla oikeutettu lisääntymisterveyspalveluihin ja niin edelleen siitä huolimatta että olen nainen. Siitä kaikesta on pieni hinta se, ettei naisille aina muisteta avata kohteliaasti ovea tai auttaa takkia päälle. (Näiden asioiden ei tarvitsisi sulkea toisiaan pois, mutta jos pitää valita jompikumpi, niin kiitos, mieluummin ne poliittiset ja yhteiskunnalliset oikeudet.) Ei liene tarpeen tässä edes muistuttaa, koska homoseksuaalisuus poistettiin tautiluokituksesta tai raiskaus avioliitossa lisättiin Suomen rikoslakiin - molemmista on pelottavan vähän aikaa.

Nykyajan kuluttajailmiöistä eniten pidän netistä ja tietokoneesta (silloin, kun ne toimivat). Pidän blogeista, keskustelupalstoista, verkkokaupoista, siitä, että tieto tai ainakin tiedon lähteet ovat helposti löydettävissä. Kun menin ensimmäiseen työpaikkaani 1990-luvun lopulla, pienessä toimituksessa taisi olla yksi tietokone, jossa oli verkkoyhteys. Faksi lauloi, ja puhelinluettelot olivat ahkerassa käytössä. Ja ajatelkaa, miten helppo nykyisten ernujen on löytää kaltaisiaan verkosta! Meillä oli silloin vain Teksti-TV:n kirjeenvaihtopalsta.

Sitten on asioita, jotka ennen olivat tavallaan paremmin, mutta jotka ovat kadonneet nykymaailmasta. Fintagen keskustelussa nousi esiin yleisöpuhelinten katoaminen. Minä nostan tässä aina esiin lakkautetut rautatieasemat. Molempien taustalla on yrityskulttuurin muutos. Yhä vähemmän on kunta- tai valtiovetoisia palveluita, joihin kuuluisi perustehtävänä huolehtia mahdollisimman kattavasta palvelusta, kysynnästä riippumatta. Kaiken pitää kannattaa niin vimmatusti, ettei turhille rönsyille ole sijaa. Toisaalta yritykset perustelevat rönsyjen parturointia sillä, ettei näille palveluille ole kysyntää. Kumpi oli ensin - se, että (melkein) kaikki hankkivat oman auton, vai se, että julkista liikennettä alettiin huonontaa? Eikä tämä koske vain nostalgisena kaupunkilaisen mielessä kangastelevaa maaseutua tai auringonlaskun teollisuuskaupunkeja, vaan myös nykyistä kaavoitusta ja rakentamista. Jos joukkoliikennettä ei ole, on lähes pakko ajaa itse.

Voisiko enää edes palata yrityskulttuuriin, jossa yrityksillä olisi myös yhteiskunnallista vastuuta, ei vain velvollisuutta tuottaa mahdollisimman paljon omistajilleen? Postilla ja pankilla pitäisi olla konttori vaikka joka kunnassa, junan pysähtyä Turun Jyrkkälän seisakkeella (sellainen on todella ollut 1970-80-lukujen vaihteessa) pari kertaa päivässä, suurten kaupan keskusliikkeiden huoltishelvettien rakentamisen sijasta pyörittää myymäläautopalvelua siellä, missä kauppoja ei ole, mutta ihmisiä on. Mitä tapahtuisi, jos näin olisi? Kaatuisiko siihen yrityksiä, jotka nyt ulospäin katsoen näyttävät kohtalaisen hyvinvoivilta? Vaikuttaisiko se lainojen korkotasoon tai postinkulun nopeuteen? Minä en tiedä; osaako joku vastata?

Näistä mietteistä huomaa, että on vaaliviikko. Menkää äänestämään, vaikka olisittekin eri mieltä kuin minä. Kaikki poliittiset päätökset ovat ihmisten tekemiä, eivät minkäänlaisten kasvottomien voimien.

15 kommenttia:

  1. Yksi esimerkki lisää samaan sarjaan kuin homoseksuaalisuus ja avioliitossa tapahtuva raiskaus: Suomessa oli vuoteen 1969 asti voimassa säädös, jonka mukaan epilepsia oli avioeste. Epileptikoita suljettiin sen sijaan mielisairaalaan.

    Mutta oon samaa mieltä, että jos on tapahtunut edistystä, niin on kyllä myös tapahtunut takapakkia monessa asiassa. Mielenkiintoinen aihe.

    VastaaPoista
  2. Joo, ennen-nyt -asetelma ei missään nimessä ole joko-tai -kysymys! Hyvä huomio, tuo epilepsia - kuitenkin aika hallittavissa oleva sairaus ja sitä on pidetty noin pahana.

    VastaaPoista
  3. Kaipaan ehdottomasti sitä, kun yrityksillä oli nimet, joista ymmärtää jotain. Helsingin villakehräämön nimestä ei jää sormi suuhun. Ja postikin oli Posti.

    Elileptikkoäiti ei ennen kelvannut yksinhuoltajaksi. Surullista.

    VastaaPoista
  4. Yksi suosikkini yritysnimistä on Kokkolan Kauppakomppania.

    VastaaPoista
  5. Ja Kokkolan Kauppakomppania valmisti (tai itse asiassa varmaankin toi maahan) yhden hienoimmista takeista, joita omistan: normaalia pidempi, helmasta suorakulmaisella leikkauksella varustettu pikkutakki. Luulisin että on 60-luvulta.

    VastaaPoista
  6. Sen verran varsinaisesta asiasta, että nuo mainitsemasi asiat Jyrkkälän pysäkistä eteenpäin olivat aikoinaan mahdollisia, koska Suomessa vallitsi eräänlainen sosialismi ja valtiolla katsottiin olevan velvollisuus joko hoitaa nuo asiat tai tukea niitä hoitavia yrittäjiä. Osuuskuntaliikekin varmasti oli voimakkaampi eikä keskittynyt vain isojen kauppakeskusten ja tavaratalojen omistamiseen niin kuin nykyään. Täytyy tapahtua valtava yhteiskunnallinen mullistus, että enää päästäisiin takaisin vastaavaan. Todennäköisempää on, että päädymme jonkinlaiseen vaihdantatalouteen, jossa ihmiset hoitavat toistensa asioita.

    VastaaPoista
  7. Uppouduin linkitystesi myötä oikein pohjamutia myöten vintage-harrastuksen saloihin. En tiennytkään, että se voi olla hyvinkin totaalista... Nyt voi kysyä, kumpi oli ennen muna vai kana, eli tulivatko vaatteet ensin ja niihin liittyvät merkitykset (arvot) niiden jälkeen? Tahi toisin päin?

    Onko myös mahdollista, että pelkkä vaate "salakuljettaisi" tiettyjä arvoja (käyttäjän täysin ymmärtämättä) nykyaikaan? Esim. juuri vanhakantaisia sukupuolirooleja?

    VastaaPoista
  8. Tietynlaiseen visuaaliseen ilmeeseen liittyy varmaan herkästi oletuksia juuri miehen ja naisen perinteisistä rooleista. Vaikea uskoa, että niitä kukaan imisi itseensä vaatteista, jos ei jo valmiiksi ole vähän sen suuntainen ajatustapa. Tietysti pin up -tyyliin tai vaikka esiliinaan pukeutuminen kantaa viestejä, mutta todennäköisesti useimmat nykyharrastajat ottavat sen roolileikkinä.

    VastaaPoista
  9. Onko oman harrastuksesi takana muutakin kuin mieltymys tietynlaiseen estetiikkaan, erottautumishalu (nuorena) ja ekologisuus kuten kirjoitit? Kysymykseni voi tosin lähestyä melko henkilökohtaisia alueita...

    Noiden aiemmin linkittämiesi ns. Time Warp -naisten jutuissa oli nimittäin monia sellaisia syitä, jotka heidän ratkaisuinaan tietysti ilmenivät kärjistyneinä ja liioiteltuina, mutta olivat silti etäistä sukua monille sellaisille tunnoille, jotka aika moni tavallinenkin ihminen nykyisin jakaa: kyllääntyminen maailman menoon, kiireeseen, vaatimuksiin (naiselle on nyt sälytetty kaksin, ellei kolmin kappalein erilaisia velvollisuusalueita), epämääräiseen "pahuuteen" ja "rappioon". Time warp -naiset valitettavasti eivät paenneet valitsemaansa kymmenlukuun, vaan koska he eivät olleet koskaan itse eläneet ko. aikaa, he pakenivat niistä luotuihin ihannekuviin, pääasiassa amerikkalaisten viihde-elokuvien maailmaan. Nuo elokuvat olivat itse asiassa konservatiivisempia kuin tosielämä mm. juuri vahvojen sukupuolirooliensa vuoksi.

    VastaaPoista
  10. No ei oikeastaan - hidas elämä kiehtoo, mutta ei siinä merkityksessä että pitäisin tavoiteltavana saada pestä perheen pyykit pyykkilaudalla ;) Ostan omat ja kodin jutut lähes kokonaan käytettyinä, mutta itse asiassa hitaassa elämässä pääsisi helpommalla, jos ei harrastaisi vintagea. Sitä kun muun antiikin tavoin pitää etsimällä etsiä: kirpputoreilta voisi ostaa ihan tavallistakin Ikea/H&M -kamaa, jota ne ovat pullollaan, ja saisi itsensä vallan siististi puetuksi ja kotinsa sisustetuksi!

    Vanhassa romussa on yksilöllisyyttä, harvoin on kahta samanlaista. Siinä on edelleen jotain kiehtovaa. Samoin kuin vaikka ei-ketjukaupoissa, -kahviloissa ja sen sellaisissa, lajinsa epätyypillisissä edustajissa. Jostain syystä ne ovat aina olleet minun juttuni, muistan taipumuksen jo lapsesta saakka.

    VastaaPoista
  11. Asta: vanha totuus on, että vanha Hollywood-elokuva oli naisille voimaannuttavampaa ja monipuolisempaa kuin moni yleensä ajattelee. Ajattele niiden roolien moninaisuutta: Katharine Hepburn, Greta Garbo, Betty Grable, Marilyn Monroe (muista myös hänen muut roolinsa kuin bimboilut), Jane Russell, Joan Bennett, Ingrid Bergman, Gene Tierney, Barbara Stanwyck... puhumattakaan siitä, että aiemmin naisnäyttelijän on mahdollista pitää yllä tuottoisaa uraa pitkään. Nythän naisille riittää n. 10 vuotta, sitten pitää vaihtaa television puolelle tai kadota kokonaan. Muistatko Valerie Kapriskyn? Sean Youngin? Mitä he tekevät nykyään? Hepburn taas teki huippurooleja 30-40 vuotta.

    Muutos tapahtui ilmeisesti 60-luvulla, kyllä joku Doris Day oli lähes pelkästään tyhmä bimbo elokuvissaan. Toisaalta myös itsenäinen ja vahva Angie Dickinson oli nimenomaan 60-luvun näyttelijä. Muista Rio Bravo. (Joka tosin on -59 ja edustaa vielä vanhaa Hollywoodia monin tavoin.)

    Tämä meni nyt vähän ohi aiheen, mutta ei kai täysin. Luulisin, että nämä time warp -naiset pakenivat mielikuvaan, joka on myöhemmin luotu noista elokuvista, mutta joka ei vastaa todellisuutta, siis niistä elokuvista.

    VastaaPoista
  12. Juri, tuossa riittää pohdiskeltavaa. Miksi tosiaan näin on käynyt - miksi elokuvien naisroolit (elokuvathan kuitenkin kuvastavat oman aikansa ihanteita) tuntuvat nykyisin niin kapea-alaisilta? Ja mikä kiinnostavinta: onko tuo muutos jossakin määrin analoginen tosielämän kanssa?

    Muistelimme äitini kanssa edesmennyttä Liz Tayloria, josta Peter von Baghkin puhui radiossa... Hän oli ylimaallisen kaunis (kuin nukke ja kuningatar samassa paketissa, luonnehti von Bagh), muttei silti koskaan jäänyt kauneutensa vangiksi. Hänhän oli aikamoinen hompsantuu vaikkapa Kuinka äkäpussi kesytetään- tai Kuka pelkää Virginia Woolfia -elokuvissa. Näytteleminen - ammattitaito - kävi ulkonäön edelle. Nykyisin kauniitkaan naiset eivät uskalla olla "rumia". Esimerkiksi elokuvassa Päämääränä Cold Mountain, jonka piti kertoa Yhdysvaltain sisällissodan siviilien karusta arjesta, Nicole Kidmanilla oli kerran likapläntti poskessa. Onhan toki poikkeuksia, esim. Charlize Theron Aileen Wuornosina ja Hillary Swank Million Dollar Babyssä. Tai vaikka Renée Zellweger.

    Tuomitun kosto ("Cape Fear" vuodelta 62) tuli muuten vähän aikaa sitten Teemalta. Häiritsevää oli katsoa Polly Bergeniä, joka heräsi keskellä yötä Max Factorin meikeissä, lakatussa pallokampauksessa ja tyköistuvassa sifonkiasussa.

    VastaaPoista
  13. Tuolla Fintagen puolella totesinkin että nähdäkseni nämä Time Warp-leidit miehineen ihannoivat sitä paremman väen etuoikeutettua elämää johon harvalla oikeasti oli mahdollisuus. Toisaalta ymmärrän sen halun paeta modernia hektistä ja stressaavaa elämänmenoa, mutta toisaalta, kyllä sen voisi tehdä myös ihan ilman vintagea jos niikseen tulee.

    Asta Ebba tuolla kommentoi naiselle sälytetyistä moninaisista rooleista. Ongelma lienee siinä että naiselle on annettu mahdollisuus ottaa muitakin rooleja kuin kotiäidin ja vaimon rooli, mutta ei kuitenkaan ole annettu mahdollisuutta (osin toki jo biologinen mahdottomuuskin) luopua siitä kotiäidin roolista. Eli odotetaan että työn ja harrastusten lisäksi nainen hoitaa ne kaikki entiset "naiselle kuuluvat" työt tututtuun tapaan ilman että mies sen kummemmin osallistuu (ja kyllä minä tiedän että monet miehet osallistuvatkin, mutta eivät läheskään kaikki). En ihmettele että osa naisista haluaa vapaaehtoisesti luopua niistä muista rooleista omaa työtaakkaa helpottaakseen. Huomioitavaa kuitenkin on että käsittääkseni haastattelun naisilla ei kenelläkään ollut lapsia. Mitenkähän lapset sopisivat tuohon vintage-ajatteluun kun pitäisi käyttää vanhanaikaisia vaippoja ja pestä kakkapyykki pulsaattorikoneella tai pyykkilaudan kanssa?

    VastaaPoista
  14. Niin ei ollut. Äitiys tuo eteen monia asioita, joissa nykyisin on paremmin kuin aiemmin. Pesukone on yksi niistä jutuista, joista en ikinä luopuisi (tai no, ikinä ja ikinä - voisin elää niin että on taloyhtiön yhteispesukone, mutta voihan joskus tulla vastaan sellainenkin aika ettei sähköä saa moisiin kapistuksiin käyttää)

    VastaaPoista
  15. Tuossa muuten aihetta sivuava teksti Peter Bogdanovichin blogista:

    http://blogs.indiewire.com/peterbogdanovich/archives/the_philadelphia_story/

    Ja nimenomaan Hepburnista emansipoituneen 30-luvun naisen edustajana.

    VastaaPoista