Mikä ennen oli paremmin kuin nyt

Fintagella puhuttiin vintageharrastuksen rajoista: kuinka paljon vaatevalinnoissa, kodin sisustuksessa ja niin edelleen luottaa vanhaan ja kuinka paljon käyttää uustuotantoa. Keskustelu laajeni aatteelliseksi, vähän samaan tapaan kuin aikamatkavaimopostauksessa täällä.

Jäin vielä miettimään vintagen periaatteita. Eri ihmiset tulevat tämän(kin) harrastuksen piiriin eri reittejä, ja on hyvin mahdollista, että se reitti jotenkin määrittelee myös sitoutuneisuutta harrastukseen. Oma taustani on kahtaalla: ekologisessa heräämisessä ja erikoisuudentavoittelussa, molemmat hyvin tyypillisiä teinin aivoituksia, jotka johtivat minut aikoinaan ensimmäisille kirpputoriostoksilleni. (Silloin oli helppoa herättää kummastusta ja jopa paheksuntaa ihan vain käymällä kirpputorilla: nykyisin kirppisostokset ovat aivan normaaleja, mikä taas on todiste siitä, että asiat voivat muuttua myös hyvään suuntaan. Joskin teinien kapinointi on kaiketi muuttunut vaikeammaksi.)

Erikoisuudentavoittelun kanssa samaan kastiin menevät esteettiset mieltymykset eli se, etten vain tykkää nykyisestä muoti- ja sisustusmaisemasta yhtä paljon kuin menneestä. Ne ovat pinnallisia asioita, ja voi hyvin olla, että juuri tästä syystä minun on vaikea niellä ajatusta, että nykyajassa kaikki olisi pielessä. Esimerkiksi nykyinen psykologia, psykiatria ja kasvatustiede ovat menetelmissään varsin paljon tolkullisempia kuin silloin, kun tottelemattomat lapset piestiin ja mielenterveyspotilaat suljettiin häkkeihin. Haluan myös äänestää, toimia ammatissa, hallita talouttani, olla oikeutettu lisääntymisterveyspalveluihin ja niin edelleen siitä huolimatta että olen nainen. Siitä kaikesta on pieni hinta se, ettei naisille aina muisteta avata kohteliaasti ovea tai auttaa takkia päälle. (Näiden asioiden ei tarvitsisi sulkea toisiaan pois, mutta jos pitää valita jompikumpi, niin kiitos, mieluummin ne poliittiset ja yhteiskunnalliset oikeudet.) Ei liene tarpeen tässä edes muistuttaa, koska homoseksuaalisuus poistettiin tautiluokituksesta tai raiskaus avioliitossa lisättiin Suomen rikoslakiin - molemmista on pelottavan vähän aikaa.

Nykyajan kuluttajailmiöistä eniten pidän netistä ja tietokoneesta (silloin, kun ne toimivat). Pidän blogeista, keskustelupalstoista, verkkokaupoista, siitä, että tieto tai ainakin tiedon lähteet ovat helposti löydettävissä. Kun menin ensimmäiseen työpaikkaani 1990-luvun lopulla, pienessä toimituksessa taisi olla yksi tietokone, jossa oli verkkoyhteys. Faksi lauloi, ja puhelinluettelot olivat ahkerassa käytössä. Ja ajatelkaa, miten helppo nykyisten ernujen on löytää kaltaisiaan verkosta! Meillä oli silloin vain Teksti-TV:n kirjeenvaihtopalsta.

Sitten on asioita, jotka ennen olivat tavallaan paremmin, mutta jotka ovat kadonneet nykymaailmasta. Fintagen keskustelussa nousi esiin yleisöpuhelinten katoaminen. Minä nostan tässä aina esiin lakkautetut rautatieasemat. Molempien taustalla on yrityskulttuurin muutos. Yhä vähemmän on kunta- tai valtiovetoisia palveluita, joihin kuuluisi perustehtävänä huolehtia mahdollisimman kattavasta palvelusta, kysynnästä riippumatta. Kaiken pitää kannattaa niin vimmatusti, ettei turhille rönsyille ole sijaa. Toisaalta yritykset perustelevat rönsyjen parturointia sillä, ettei näille palveluille ole kysyntää. Kumpi oli ensin - se, että (melkein) kaikki hankkivat oman auton, vai se, että julkista liikennettä alettiin huonontaa? Eikä tämä koske vain nostalgisena kaupunkilaisen mielessä kangastelevaa maaseutua tai auringonlaskun teollisuuskaupunkeja, vaan myös nykyistä kaavoitusta ja rakentamista. Jos joukkoliikennettä ei ole, on lähes pakko ajaa itse.

Voisiko enää edes palata yrityskulttuuriin, jossa yrityksillä olisi myös yhteiskunnallista vastuuta, ei vain velvollisuutta tuottaa mahdollisimman paljon omistajilleen? Postilla ja pankilla pitäisi olla konttori vaikka joka kunnassa, junan pysähtyä Turun Jyrkkälän seisakkeella (sellainen on todella ollut 1970-80-lukujen vaihteessa) pari kertaa päivässä, suurten kaupan keskusliikkeiden huoltishelvettien rakentamisen sijasta pyörittää myymäläautopalvelua siellä, missä kauppoja ei ole, mutta ihmisiä on. Mitä tapahtuisi, jos näin olisi? Kaatuisiko siihen yrityksiä, jotka nyt ulospäin katsoen näyttävät kohtalaisen hyvinvoivilta? Vaikuttaisiko se lainojen korkotasoon tai postinkulun nopeuteen? Minä en tiedä; osaako joku vastata?

Näistä mietteistä huomaa, että on vaaliviikko. Menkää äänestämään, vaikka olisittekin eri mieltä kuin minä. Kaikki poliittiset päätökset ovat ihmisten tekemiä, eivät minkäänlaisten kasvottomien voimien.