sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Lisää laatikoita (ja yksi pullo)

Makuuhuone etsii muotoaan, ja sen pöytätasoilla seikkailee erilaisia hienoja vanhoja pakkauksia. Muutaman esittelin jo vähän aikaa sitten, mutta näitähän riittää. Muutossa löytyi tällainenkin, jonka olemassaoloa en muistanut. (Vaatehuone on kiva asia, mutta sinne varastoi aina liikaa kamaa eikä itsekään pysy kärryillä, mitä kaikkea kerrostumissa piilee.)


Atlas-sukkalaatikossa on säilytetty lasten pikkukirjoja, sellaisia kymmenen senttiä kanttiinsa ja kaksitoista sivua -tyyppisiä läpysköitä, joita aikuiset eivät ole enää jaksaneet lukea ääneen ja jotka siksi on kätketty. Heh. Harmi, että laatikko on vähän kärsinyt, samoin kuin seuraava:


Miehen mummo säilytti tässä korsettiaan - joka on siellä edelleen.


Vihreä-kermanvärisessä suklaarasiassa kuuluu tietysti säilyttää sävyyn sopivia helminauhoja. Prinssisuklaan rasia löytyi uudesta kodistamme.


Kuten myös tämä ihanasti 60-luvun tyylinen kulta-pinkki Revlonin kasvovesipullo. Kun se löytyi, sisällä oli vielä tilkkanen Moon Dropseja. En kokeillut tehoa.


Meillä ei tupakoida, mutta vanhoissa tupakkarasioissa on viehätystä. Mitähän säilyttäisi rasiassa, jonka syvyys on noin yksi senttimetri? Käyntikortteja?

Ps. Missasin perjantaina hienon blogiteemapäivän, jonka pointtina oli vastustaa persoonaanmenevää, ikävää ulkonäön kommentointia tyyliblogeissa kertomalla, mitä rakastaa omassa, ei-niin-missinmittaisessa vartalossaan. Asia on tärkeä. Tykätkää kaikki itsestänne ja jättäkää myös kommentoimatta, jos jonkun bloggarin naama tai vartalo ei ole mieleen. Ja kehukaa silloin tällöin itseänne, siitä tulee hyvä mieli. Vaikka näin: minulla on kauniit sääret, ja nopeasti niillä edelleen juokseekin, vaikka enää en varmaan hyppäisi viittä metriä pituutta niin kuin pikkutyttönä. Kaunista kevättä ja hyvää mieltä kaikille lukijoille!

2 kommenttia:

  1. Ihania laatikoita! Itsekin huomaan että noita alkaa nurkissa olla aika kiitettävä määrä...:)

    Ja kaunis teemapäivä, harmillisesti meni myös itseltäni ohi. Vaan mikäpä estää tosiaan tekemästä samaa ihan normipäivänäkin.

    Piia

    VastaaPoista
  2. Nimenomaan, koskaan ei ole myöhäistä tehdä hyviä juttuja!

    VastaaPoista