maanantai 11. elokuuta 2014

DIY: 1960-luvun äitiyspuku

Vintageäitiysvaatteita ei ole helppo löytää. Minulla on yksi A-linjainen äitiyspuku jostain 60-luvulta, monta vuotta sitten ostettu, jonka sivusaumoista otin sisään voidakseni käyttää sitä normaalikauden vaatteena. Nyt ratkoin sen saumat taas auki, mutta kieltämättä kaipaan vähän vaihtelua odotusajankin vaatevarastoon.

Kaavoja onneksi on tarjolla. Tämän 1960-luvun alkupuolen Stil-kaavan sain lainaksi Alles Gute Vintagen Ritalta (kiitos!), ja päätin toteuttaa siitä vain mekon, en jakkua. En nimittäin usko, että kykenisin napittamaan tuota selkäpuolta ilman apua.

Ihania kampauksia näissä kaavakuvissa!

Puvussa on hauska yksityiskohta ajalta ennen joustavia kankaita: vatsan alle on ommeltu poikittainen laskos, jonka avaamalla saa lisätilaa. Muuten puvun väljyys on koottu kuminauhalla, joka kulkee vyötärösauman kohdalla. Koska käytin kuviollista kangasta, päätin jättää laskoksen ompelematta ja tulla näin aluksi toimeen tyhjän tilan kanssa. Kangas on jämerää 60-luvun puuvillaa, joka tätä ennen oli palvellut isokokoisen ihmisen tunikana tai lyhyenä kesämekkona. Eikö olekin ihanat värit!


Kangas ei valitettavasti aivan riittänyt, ja jouduin jatkamaan yläosan kumpaakin puolta lisäpaloilla. Onnekasta kyllä se ei nopeasti vilkaisten erotu lopputuloksessa... Tällainen puvustani tuli.


Hameen pituus on juuri oikea, ja se on myös riittävän kapea. Kapeat hameet, jotka eivät kuitenkaan ole aivan kapeita, ovat turhauttavia! Tätä tyhjää tilaakin vielä on, mutta kyllä se täyttyy. Koska kankaassa on myös mustaa eikä se ole kesäisen ohutta, tarkoitukseni on käyttää tätä pukua mustan jakun tai neuletakin, mahdollisesti jonkin aluskerroksenkin, kanssa loppusyksyyn saakka.


Kaava olisi ollut helppo, jos kankaani olisi riittänyt kokonaisiin kaavanosiin kerralla. Teen tällä kaavalla todennäköisesti toisenkin puvun, sillä jotain juuri tällaista, ryhdikästä mutta kuitenkin mukavaa, kaipaan odotusajan pukeutumiselta.

14 kommenttia:

  1. Oikein tyylikäs! Eikä ylimääräinen väljyyskään näytä ollenkaan hullummalta. Hyvä kangas tekee usein todella paljon ja mikäpä sen laadukkaampaa kuin napakka kotimainen (?) puuvilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. En yhtään tiedä, onko kotimainen vai mistä kotoisin... en ole muualla tähän kankaaseen törmännyt.

      Poista
  2. Kaunis äitiysmekko ja mekon kantaja. Jaksatko kävellä piikkareilla? Minä en raskauden aikana olis jaksanut piikkareita. Malli sopii myös käytettäväksi paitapusero alla liivimekon tapaan. Sievä varmasti myös neuletakin kanssa. Jos tekisi vielä lyhyemmän kävisikö jopa housujen kanssa tunikana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo koroilla kävely vielä sujuu, mutta käy varmaan vaikeammaksi ajan mittaan. Lyhyempänä tämä malli tosiaan menisi myös tunikasta, housujahan en käytä, mutta musta kapea äitiyshame odottaa kaapissa ja sen parina. Pitää kaivella kangasvarastoja.

      Poista
  3. Kiva kun tuli taas asukuva. Tuo vaatteen malli on kivannäköinen ja käytännöllinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Niin on, käytännöllinen ja monikäyttöinen. Vaikka pieneen juhlaankin, tosin tänään käytin ihan viedessäni lasta kouluun ja tässä töitä naputellessa.

      Poista
  4. Odotan innolla tulevia raskausasupostauksia! Tässä yksi vinkki:

    http://yehyehgrace.tumblr.com/post/367372741/maternity-fashion-1952-the-dress-can-be-worn

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämän mallin kaavoja on tullut vastaan. En tiedä, miten sopii paksumpiin talvikankaisiin, pitäisi olla hyvin laskeutuvaa että toimisi myös vyön kanssa eli raskauden jälkeen - nyt minun kannattaa pitää enää mahanpäällisvyötä, jos vyöstä haaveilen.

      Poista
  5. Kaappiini on eksynyt hirveä määrä selästä napitettavia vaatteita (sinkkuihmiselle hirveän näppärää). Olen opetellut pukemaan ne niin, että napit ovat auki vain ylhäältä, niihin ylettyy vielä. Toki vaatii löyhää mallia.

    (plus ihanasti onnea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on jotain selästä napitettavaa ja lisäksi perheenjäseniä, joilta voi pyytää apua niiden kanssa. Ovat silti turhan hankalia minun makuuni. Kiitos onnitteluista :)

      Poista