maanantai 18. huhtikuuta 2011

Kaapista

Olen tehnyt tänään kaksi merkittävää asiaa. Liityin puolueeseen ja kokosin vaatekaapin.


Tai jos tarkkoja ollaan, kokosin ensin pari tuntia vaatekaappia, liityin sitten puolueeseen, minkä jälkeen kokosin vielä pari tuntia vaatekaappia. Koen olevani tämän tukevaan keikkumattomuuteen johtaneen suorituksen jälkeen todellinen Master of Ikea, sillä avaruudellinen hahmottaminen ei ole koskaan ollut vahvin lahjakkuuden alani. Kaappi on Ikean Aspelund-sarjaa, mukavan eleetön, kevyesti vanhan tyylinen. Sopii meille.

Tältä se näyttää niin sanotusti maisemassa.


Taustalla näkyy mekkorekin alla matkalaukullinen kenkiä - ei varmaan kenkien kannalta paras säilytystapa, mutta oikeastaan kivan näköinen (kunhan ne kengät oikeasti pysyisivät siellä sisäpuolella). Kassit hyppäsivät kaapin päälle heti luvan saatuaan; ne kaikki eivät kylläkään jää sinne, sillä pursuilevat rumasti. Mekkorekin ja kaapin välille jää vanha senkki, jonka päälle tulee todennäköisesti vanha jugend-koristeleikattu hylly käsilaukkuhyllyksi. Etualan pukeutumistuoli on asunnon vanhaa kalustoa.

Tänään on sijoiteltu tauluja seinälle, siirretty muutama vaate ja astia kirppiskassiin, etsitty muille paikkoja. Loppuukohan tämä siirtely koskaan?

3 kommenttia:

  1. Hyvät teot molemmat! :) Kokosit siis ihan itse sen kaapin? Ei huono! Ja aika hyvännäköinen kaappikin. Täytyy pistää muistiin.

    VastaaPoista
  2. Itse kokosin, minä humanisti! Mies tosin auttoi esim. siinä kohdassa kun piti nostaa härveli pystyyn.

    VastaaPoista
  3. Respect toiselta humanistilta! Kaikki tietää millaista on kokoa jotain Ikeasta.

    VastaaPoista