Tukka serpentiinillä

En voi enempää korostaa sitä, miten ihanaa on, että kevään avausjuhlapäivänä, vappuaattona, on oikeasti lämmintä! Jos nyt neuletakki ja päällystakki olivatkin matkassa mukana, ulkokuvia pystyi ottamaan ilman niitä. Helma leyhähti mukavasti lempeässä tuulessa.

Kevyessä puuvillapuvussa on yläosassa kietaisuleikkaus ja erillinen vyötärökaitale sekä somisteena ripsinauharusetti. Ihailen aina tällaisia pukuja ja kaavoja, mutta valitettavan harvoin niitä löytää. Tämäkin on ilmeisesti alun perin Amerikan herkku; myyjä mainitsi ostaneensa puvun Etsystä.

Päätin jo aamulla, että teen tänään pitkästä aikaa muun kampauksen kuin nutturan. Vapputeemaa noudatellen tein korkkiruuvikiharoita. Erotin otsatukan ja keräsin muun tukan poninhännälle pään päälle. Kiharsin tukan muutamalle isolle korkkiruuville ja kiinnitin kiharat pinneillä poninhännän ympärille ja toiselle ohimolle vapaasti sommitellen. Tukkakukka istahti hyvin kiharoiden sekaan.

 (Taustalla pikkuneidin vappulook: hienoustakki, essumekko ja punaiset kiiltonahkakengät.)

Puvun kuviointi on abstrakti ja ornamenttimainen. Hyvällä tahdolla kuvion voi tulkita ufoiksi!

Tuleva mekko, tuleva hame

Oli yllättävän kova urakka käydä läpi ja pestä kaikki poistotekstiilipäivän löytöni, eikä urakka vieläkään ole sataprosenttisen valmis. Jälkilajitteluakin piti tehdä. Koska en sovittanut vaatteita enkä tutkinut tarkasti kaikkia tekstiilejä, mukaan tuli myös kamaa, joka ei pääse käyttöön paitsi siivousrättinä. Osa minulle sopimattomista vaatteista lähti pesun jälkeen kirpputorille; niiden ainoat viat olivat pesukoneessa lähteviä.

Jotkut löydöt olivat selvästi viallisia, kuten näiden kuvien halkaistu kreppipuuvillainen pussilakana ja muutaman reiän itseensä saanut puuvillaverho, mutta käytän ne materiaalina. Ettekö tekin näe yläkuvassa kevyen hellemekon ja alakuvassa poikkiraitaisen leveän laskoshameen?

Eri asia taas on, minkä vuoden kesäksi se kesämekko valmistuu. Elämä on hyvin täyttä, mutta voihan olla, että jo ensi viikolla ehdin esimerkiksi leikata jommankumman kankaan...

Matkalaukut

Tässä ovat matkalaukut, joissa tulivat viime postauksessani esittelemäni vaatteet. Hämmästyttävää, että näitäkin aina vain löytyy - toki enää harvakseltaan. Ylempi laukku on vinyylipintainen, alempi pahvia ja vaneria. Jos oikein tulkitsen osittain riekaleisia lappuja, ison laukun kanssa on matkustettu elokuussa 1954 laivayhtiö Swedish American Linella New Yorkista Göteborgiin ja sieltä edelleen Turkuun. Meillä näistä tulee kirjojensäilytyskalusteita työhuoneeseen.

Pukulöytöjä pelastettavaksi

On ollut ilmaislöytöjen viikko. Ensin poistotekstiilipäivä, jonka tuomisia olen pyykännyt koko viikon, ja lisäksi talomme pihalla on roskalava. Jälkimmäinen ei mitenkään välttämättä olisi suuri riemun lähde, yleensähän lavoilla on purkujätettä ja rikkinäistä Ikeaa, mutta nyt on joku kaivellut vinttinsä tai kellarinsa perimmäiset nurkat puhtaiksi. Otin talteen esimerkiksi valurautaisen Singerin 1950-luvulta, sitten lavalla nökötti vanha matkalaukku.

Oi, vanha matkalaukku, ajattelin ja raotin sitä. Sisällä oli vaatekankaalta vaikuttavaa tekstiiliä ja pölyä. Päätin katsoa tarkemmin kotona, ja pölyn seasta löytyi kolme ehkä 1950-luvun alkupuolen pukua ja nippu kirjeitä, jotka oli päivätty 1954-55. Ilmeisesti samasta paikasta oli lavalle heitetty paperisia vanhoja pukupusseja, joista löytyi malliltaan 40-lukua muistuttava tekoturkki. Eilen mieheni oli löytänyt niin ikään komean vanhan matkalaukun (näistä myöhemmin oma kuvitettu postauksensa) ja tadaa, sielläkin oli tekstiiliä: turkki sekä hengarilla päällekkäin villakankainen talvitakki, vaalea kesätakki ja 1950-lukulainen puku.

Tämä kuulostaa taivaalta maan päällä, mutta valitettavasti on tehtävä lujasti töitä, jos nämä ihanuudet haluaa käyttökuntoon. Kolme ensin löytämääni pukua olen pessyt; niistä lähti vahva koimyrkyn tuoksu ja tumman sinapinkeltaista vettä. Vasta pesun jälkeen niitä ilkesi edes tutkia tarkemmin, ja viallisiahan ne olivat. Löydöt ovat kuitenkin ällistyttävyydessään sitä luokkaa, että haluan esitellä ne täällä.

Va-va-voom -tyylin harmaa pilkullinen kotelopuku oli yksi ensimmäisen matkalaukun löydöistä. (Pahoittelut kampauksesta, kuvia otettiin aika kiireellä!)

Hyvältä näyttää ja koko täsmää, mutta yksi pieni juttu: kohopainetut pilkut ovat kuluneet pois niin polvista, takamuksesta kuin kyynärpäistäkin. Miten ihmeessä tällaisen korjaa? Hihat voisi lyhentää, mutta haluaisin säilyttää puvun mallin. Onko kenelläkään idean poikastakaan? Minulla on yksi: voisin lisätä lanteille leveän tyllihelman ja tehdä tästä cocktail-asun, mutta oikeastaan en haluaisi. Auttaisiko maalitussi?

Sitten mekko kakkonen, joka oli takkien alla matkalaukussa suhteellisen hyvin suojassa saastalta - pesua sekin kaipaa, mutta sovitus sentään onnistui ennen sitä. Puku on tehdastekoinen Leija-merkkinen epäsymmetrisesti leikattu tweedleninki, tässä suoraan vuosikymmenten säilytyksestä päälle puettuna. Silitys toki toisi paremmin eteen poimujen ja sileän pinnan leikin, joka on tämän puvun juju.

(Kuten huomaatte, minulla oli taas kuvausassistentti. Hänellä on uudet hienot kumisaappaat.) 

Tämä puku on käytännössä ehjä, mutta mitä tehdään tällä lärpäkkeellä kauluksen sivussa? Laskostetaan ehkä ja ommellaan kiinni johonkin?

Sitten se talvitakki. Hienoa, pitkäkarvaista villakangasta. Hihan- ja taskunsuut, kaulus ja piilonapitushalkion reuna kuluneet, mutta kas, mukana pari kangastilkkua, joilla ne voi korjata!

Sitten ensimmäisen matkalaukun muut kaksi pukua, pestyinä mutta silittämättä. Vaalean havunvihreä puku on ruutukuosiin kudottua talvipuuvillaa. Pidän kovasti pääntien ja hihojen muodosta.

...mutta toinen kainalo ja molemmat kyynärpäät ja hihansuut ovat ihan riekaleina! Nyyh.

Ja viimeisenä punainen villakangaspuku - kuva toistaa värin tiilensävyisenä, mutta se on kaunis viileä viininpunainen. Etukappale on laskostettu toiselle olalle, selässä on somisteena nappilista. MUTTA puvussa on toinen kyynärpää paikattu ja toinen paikkausta vailla sekä koinsyömiä reikiä siellä täällä ympäriinsä. Tässäkin koettiin monien vintagevaatteiden sisällään pitämä yllätys - muodottoman näköinen mekko onkin ihmisen päälle puettuna elegantti Mad Men -henkinen leninki.

Ehkä se vau-efekti saa minut vielä paikkaamaan kyynärpään ja toistakymmentä koinsyömää.

Halli täynnä ilmaisia kankaita

Eikö olekin kauniita värejä? Nämä tekstiilipinot ja paljon muuta poimin tänään mukaani Tekstiili 2.0 -hankkeen poistotekstiilipäivästä. Nerokas idea liittyy Turun ammattikorkeakoulun hankkeeseen, jossa pyritään löytämään käyttömahdollisuuksia käytöstä poistetulle, kirpputorille kelpaamattomalle tekstiilille. Kotiompelijat, puvustajat ja muut edullisesta materiaalista kiinnostuneet saivat hakea poistotekstiilipäivästä kankaita haluamansa määrän, kunhan tilastoinnin vuoksi kertoi, mitä otti ja mihin tarkoitukseen. Tekstiilit on saatu keräystapahtumista, joita on järjestetty Varsinais-Suomen alueella esimerkiksi kaatopaikoilla ja Skanssin kauppakeskuksessa.

Epäröin ensin, lähteäkö tapahtumaan kaarinalaiselle teollisuusalueelle kauas bussireiteistä, mutta Eija sai minut ylipuhuttua - löytöni pääsisivät kotiin hänen pakettiautollaan. Olin paikalla pari minuuttia ennen ovien avautumista ja pääsin sisään neljäntenä. Varsinaista kilpajuoksua ei tosin tarvittu, sillä hallista löytyi oma tongittava nurkka jokaiselle.

Tekstiileistä osa oli lajiteltu vuodevaatteisiin, neuleisiin ja niin edelleen, mutta suurin osa pinoista tai pitäisikö sanoa vaatepenkoista oli sekatekstiiliä. Tarjolla oli kaikkea matonkuteista pussilakanoihin, oli sekä ehjiä ja puhtaalta tuoksuvia vaatteita ja tyynyliinoja, jotka olisivat kelvanneet myös kirppismyyntiin, että nuhjuisia, kuluneita, tuoksahtavia riekaleita. Suurin osa oli tylsää kamaa kuten kirpputoreillakin aina, mutta mukaan mahtui myös helmiä. Mittasuhteista kertoo ehkä vähän tämä kuva.

Kävin ensin lakanapinon kimppuun, sillä sieltä pilkisti kutsuvia värejä. Löysinkin paljon kauniita tyynyliinoja 60-70-lukujen kuoseissa, pari pussilakanaakin. Hienojen värien perässä kulkien löytyi vaatteitakin: 50-luvun sinapinkeltaiset hiihtohousut (totesin liian lyhyiksi - niistä tulee caprit), tumman mintunvihreä tarjoilijan kokoessu ruotsalaiselta työasumerkiltä (poimutetusta helmaosasta tulee hyvä hame), voimakkaan turkoosi 1960-luvun neule (saa nähdä, lähteekö puhtaaksi), helmenharmaa ehkä 50-luvun neuletakki (ratkennut sauma, helppo korjata)...

Tekstiilejä sai kerätä jätesäkkeihin, ja heittelin sekaan aluksi kaiken vähänkin kiinnostavan; lopuksi perkasin osan pois. Oli pakko olla realistinen, ettei uupuisi jo pyykkirumbaan - sitä paitsi paljonko nukenvaatteitakaan yksi pikkutyttö tarvitsee? Otin silti varmasti yli oman tarpeeni, enkä ehkä ainoana: tapahtumassa lähti uusiin koteihin 400 kg tekstiiliä.

Kun olin jo uupumassa pinojen kaiveluun, huomasin jotain kauheaa: puhelimeni oli poissa. Se oli ollut takkini taskussa, jotta saatoin kuvata tapahtumassa, mutta nyt se ei ollut siellä - vaan jossain noiden loputtomien kangaskuutiometrien syövereissä. Pyysin paikalla olleita tuttuja soittamaan siihen, mutta kangas on yllättävän tehokas äänenvaimennin. Kun pyysimme ihmisiä olemaan hetken hiljaa, hälytyksen ääni soittajan puhelimesta kaikui hallissa, mutta mitään muuta ei kuulunut.

Pengoin aikani ystävällisten tekstiilityöntekijöiden avustuksella, mutta puhelinta ei tullut vastaan. Se oli hukkunut verhojen, parittomien sukkien, pipojen ja pitsiliinojen mereen. Jätin yhteystietoni ja tekstiilisäkkini (jolle oli sovittu kotiinkuljetus tuttavan autossa; säkki painoi 16 kg) ja lähdin taivaltamaan kohti bussipysäkkiä.

Ja kun tulin kotiin ja suljin liittymäni, sain saman tien tiedon, että puhelin on löytynyt. Se tuli kotiin Eijan ja tekstiilisäkkini mukana.

Pikku L lajittelee joululiinat, vaatteet ja ompelukankaat omiin pinoihinsa.

Pikkuroinahylly

Keittiön seinällä on nyt uutta kivaa. Tiikkinen pikkuhylly olisi sievä ihan sellaisenaankin, mutta saa toimia myös alustana vaatimattomalle sirotinkokoelmalleni (josta osa lienee viety kesäkodille, sillä kyllä noita enemmän on! ja konmari-ihmisille tiedoksi, että joka ikinen tuottaa iloa, erikseen ja varsinkin yhdessä). Nyt vain jännittää, pysyykö hylly paikallaan pelkkien naulojen varassa, sillä kiinnityskoukkuja siinä ei ole.

Ps. Hyllyn ostin söpösestä Retrosiskosta. Liike on Lahdessa, mutta onneksi posti kulkee!

Projektipukuja

Ompeluhermo kihelmöi, mutta tein jonkinlaisen järkipäätöksen sen suhteen, mitä ompelen. Olen käynyt läpi kesävaatteet ja lajitellut niistä erikseen sellaiset, jotka eivät syystä tai toisesta ole nyt käyttökelpoisia. Myin muutaman, mutta suurempi kasa oli korjaustarpeisia. Päätin, etten sittenkään ala ommella sitä turkoosia pilkkukangasta olkaimelliseksi puvuksi ennen kuin olen korjannut kesän korjaustarpeiset.

Aloitin helpoimmista, siirtelin nappeja ja sen sellaista. Nyt jäljellä ovat kovan tason korjausprojektit, joista joku voisi sanoa, ettei maksa vaivaa. Ensimmäisen kuvan ruskean viskoosipuvun yläosa oli liian lyhyt, joten ratkoin ylä- ja alaosan erikseen ja sain noin 2,5 senttiä lisää pituutta, kun otin vyötärön saumavarat käyttöön. Puku on tikattu todella tiiviillä pienillä pistoilla, kuten ennen vanhaan oli tapana, joten purkaminen vei aikaa. Työhön liittyi myös hiukan leventämistä ja vielä on jäljellä loppusuora, kun irrotetut nepparit ja hakaset pitää palauttaa paikoilleen.

Alakuvan pukukin tarvitsee pituutta yläosaan, ja hankin sitä avaamalla olkasaumat ja lisäämällä niihin jatkopalat helman käännevarasta. Puku on hihaton, joten tämmöinen kikkailu onnistuu. Jos onnistuu, siis; ompelu ja sovitus on vielä tekemättä, ja on mahdollista, ettei pituus siltikään riitä. Onneksi nämä molemmat ovat vuorittomia kesäpukuja, ettei tarvitse muokata myös vuoria...

Välillä mietin itsekin, miksi ryhdyn tällaisiin järjettömiin projekteihin, kun kaapit ovat täynnä ihania ja jo sopivia vaatteita. Mutta katsokaa nyt näitä kankaita. Ymmärrätte varmaan?