Paljettineule eli pieni ajatus kakkoslaatuisesta kirppistavarasta

Tässä on uusi neulepuseroni, jonka ostin vastikään Uffilta. Se on miellyttävää pehmeää villaa ja kauniisti kirjailtu, kotoisin 80-luvulta, jolloin lepakkohihat viimeksi olivat kova juttu. Sovittaessani huomasin vaatteessa vian: alimmaisen helmikiemuran kohdalla on pari pientä reikää. (Kuvassa neuleen alla on pala punaista kangasta havainnollisuuden vuoksi.)

Päätin korjata reiät ja pyysin vaatteesta alennusta, jonka sain. Uff on niitä harvoja kirpputoreja, jotka luokittelevat pikkuvikaiset vaatteet kakkoslaaduksi eivätkä heitä niitä pois, ja jos jokin vika jää hinnoittelijalta huomaamatta, kakkosluokitus syntyy kyllä kassallakin. Näin pitäisi kaikkialla toimia etenkin, kun kyseessä on erikoinen ja vanha vaate.

Oli siis vain tuuria, että tämä kaunis neule ei ollut päätynyt roskiin. Kirjontakuvioihin on käytetty paljon työaikaa, ja itse kirjonnat - paljetteja, helmiä, lasisia putkihelmiä - olivat täysin ehjät. En ikimaailmassa osaisi tai jaksaisi tehdä mitään tällaista itse, enkä usko, että kovin moni muukaan. Monella kirpputorilla neuleeni olisi kuitenkin heitetty kaatopaikkakuormaan, sillä sehän oli rikkinäinen eikä sellaista kukaan osta.

Jaa ei vai? Eikä se enää edes ole rikkinäinen.

Menin ostamaan mekkoa, ostin kengät

Mikähän on todennäköisyys, että vintageliikkeessä myytävät upeakuntoiset ja räväkät 1930-luvun kengät mahtuvat jalkaan kokoa 39+? Yksi viidestätuhannesta, ehkä? Näin voi kuitenkin käydä; esimerkiksi tänään niin sattui käymään Eijan luona.

Enää ei tarvitse miettiä, mistä Minna Parikka sai inspiraation pupunkorvakenkiin. 

Olisin oikeastaan halunnut uuden kevätmekon ja sovitinkin muutamaa, mutten mahtunut niihin (pöh). Päätin vielä vilkaista kengät, vaikka niihin mahtuminen on useimmiten vielä hankalampaa... Ja sitten löytyivät nämä ja ällistyksen aalto löi ylitseni. Mokkaa ja käärmekuosia yhdistävät korkeakorkoiset juhlakengät ovat malliesimerkki siitä, että vintageharrastajan on tartuttava hetkeen. En enää koskaan löydä mitään tämän suuntaistakaan edes isolla rahalla.

1930-luvulla näitä varmasti oli tarkoitus käyttää ihonväristen silkkisukkien kanssa, mutta minusta Wolfordin hotpinkki toimii hienosti reikäsomisteiden kanssa!

Ps. Koska on jo aikaa siitä, kun viimeksi latasin Hopeapeiliin parhaita epäonnistuneita otoksia, elvytän täten perinnettä näillä perjantaikevennyksillä. Olkaa hyvä: fotobombaava taapero ja läpinäkyvä jalka!

Pääsiäistä odotellessa

Mielestäni on parempi valmistautua juhlapyhiin hyvissä ajoin kuin viime tipassa; tämä pätee muihinkin juhliin kuin jouluun. Sovittelin jo keittiön pöydälle vuoden pääsiäisuutuuksia. Kiltti pääsiäisnoita lienee Weisteen ja löytyi Hassisen kirppikseltä 50 sentin hintaan. 1960-lukulainen lähes psykedeelisen värinen liina on Liedon osto- ja myyntiliikkeestä.

Unien pelastaja on saapunut

Harva asia ryhdistää huonetta niin kuin se, että lampun kaikki polttimot palavat.

Ja se, että täysin räjähtäneen, melkein nukkumiskelvottoman runkopatjaräähkän tilalle hankkii uuden sängyn monta vuotta hankintaa suunniteltuaan. Sängyn runko on halpis ja uutena ostettu, koska etsinnöistä huolimatta 1960-luvun pinnapäätyistä laverisänkyä ei löytynyt parisänkykokoisena (tai edes kahta samanlaista kapeaa, joita olisi voinut käyttää parisänkynä). Huonekalukaupassa oli erikoista huomata, että melkein kaikki sängyt olivat valtavan korkeita, pääty olisi yltänyt puoliväliin seinää. Sopii ehkä kartanoon, mutta ei 1950-luvun kerrostaloasuntoon.

Nyt, kas kummaa, (uudelle patjalle liian pieni) päiväpeitto ja matto näyttävät entistäkin nukkavierummilta ja joutuvat seuraavana uusimisvuoroon. Ja kyllä, sängyn alta pilkistää vaippapaketti. Jossain sitäkin pitää säilyttää!

Tyynyasiat ovat onneksi kunnossa. Koska makuuhuone on hömppähenkisimmin sisustettu huoneemme, keräsin sängylle satiiniset kirjaillut tyynyt aistilliseksi kasaksi, jota pikku L saa ajankulukseen tiputella alas.

Vintageviherkasveja

Kukat saivat tänään uudet mullat. Niitä vaihtaessaan mies mietti, että joka ainoa kasvimme on tullut meille lahjaksi. Yksikään ei ole itse ostettu tai edes itse valittu. Siihen nähden meillä on mukavasti kasveja, jopa vähän vintagehenkisiä, ainakin näissä Arabian vanhoissa ruukuissa kasvaessaan. Etummainen ruukku ei valitettavasti ole pinkki, vaikka siltä näyttää, vaan kermanvaalea. Onneksi pikku värinokkonen siinä on hyvinkin pinkki. Kaksi seuraavaa ovat mintunvihreitä.

Rönsylilja on aika arkinen kasvi, mutta niistä ei luovuta, koska toinen on pojan, toinen tyttären. Ja lisäksi kissa käy syömässä niistä molemmista.

Tässä hänen korkeutensa katsoo, että hänelle jätetään varmasti tilaa ikkunalaudalle. Ja kyllähän sitä jäi, joulukynttelikkökin korjattiin tänään vihdoin kesäteloille.

Mutta jos hankkisimme pari kasvia lisää ihan itse, mitkä olisivat hyviä vintagehenkisiä vaihtoehtoja? Tiedän, että ainakin anopinkieli on ollut suosittu viime vuosisadan puolivälissä, mutta mitä muuta voisi valita? Ikkuna on ilta-auringon puolella eli paahteesta pitävät kasvit eivät siihen käy. Ideoita?

Pikkutytön neuletakit

Nyt kun neuletakeista tuli puhetta: puen niitä tietysti myös tyttärelleni. Yksivuotiaan tavallinen kotiasu on trikoomekko tai -tunika ja sukkahousut, viileällä sitä täydennetään neuletakilla. Pikkuinen on alkanut kiinnostua vaatteista siten, että katsoo niissä olevia kuvia ja ilahtuu nähdessään jotain tunnistettavaa kuten eläinhahmoja. Vaikka en erityisesti kannatakaan mini-me-tyyliä (kuulin tässä päivänä muutamana sanan "samistelulegsut" ja kärsin edelleen), pukeutuisin tällaisiin söpöläisneuleisiin myös itse, jos niitä saisi aikuisten kokoisina.

Lintu- ja kissaneuleet ovat hyvin vähän käytettyjä ketjukauppavaatteita, jotka ostin kirppis Lasten Seesamista. Pääsin eilen vihdoin käymään tuolla monien äitien kehumassa myymälässä, ja tarjonta olikin runsas - näiden lisäksi ostin pikku L:lle myös housut, t-paidan, mekon ja tunikan. Törmäsin Seesamissa myös Tildaan, joka niin ikään osti nipun kivaa vaatetta vähän L:aa vanhemmalle pojalleen. Naistenvaatetarjonta sen sijaan oli vaatimaton, paitsi ehkä äitiys- ja imetysvaatepuolella.

Jos olisin raskinut käyttää paljon rahaa, olisi ostettavaa ollut enemmänkin. Monien myyjien hinnoittelu kirpaisi liikaa laihanlaista kukkaroani. Vai olenko tottunut liian halpoihin kirppishintoihin, kun mielestäni 80-senttisestä, hyväkuntoisestakaan käytetystä arkimekosta ei pitäisi pyytää edes kymppiä, saati enempää?

Kumpi on söpömpi, kissa vai lintu? Minä en osaa päättää!

Lumikukkainen neuletakki

Ostin itselleni Eijalta joululahjaksi uuden neuletakin, ja vasta tänään se pääsi kuvaan asti. Neule on amerikkalaista tuotantoa 1950-luvulta ja taidokkaasti helmi- ja paljettikirjailtu kukka- ja lehtikuvioilla - ei yliampuvasti, vaan arkeenkin sopivasti. Valkoiset ja hopeanharmaat helmet sopivat pinkkiin pohjaan mainiosti, ja napitkin ovat herkät ja kauniit.

Asukuvan kuvauspaikkana tänään Kaskenkatu ja Minnen edusta, kuvaajana Emilia. Olen vähän hienona arkipäiväksi, koska piti ottaa promokuvaa Hurmaavia häitä käsittelevään lehtijuttuun, mutta se nyt jäi - tai itse juttu on kyllä tulossa Keskisuomalainen-konsernin kaupunkilehtiin loppukuusta.

Voi kunpa tällaisia neuleita löytäisi useammin! Uudistuotantona ne eivät koskaan ole näin hyviä. Uudet neuletakit tuppaavat olemaan liian pitkiä, kaipaan aina tällaista vanhanaikaista vyötäröpituutta. Onko kukaan kokeillut tällaisen ompelemista valmiista neulekankaasta?