lauantai 24. lokakuuta 2015

Bakeliittipuhelin

Taloyhtiön taikaroskis soi taas antejaan. Tänään saaliina oli kolme puutuolia ja hämmästyttävimpänä tämä vanha bakeliittikuorinen puhelin.


Puhelinparka oli aivan pölyn ja jopa kuran peitossa, missä lienee pidetty, mutta pyyhkimällä se siistiytyi ja vaikuttaa ihan ehjältä. Bakeliitti on tosin kärsinyt etenkin luurissa, joten en tiedä, onko tällä enää muuta arvoa kuin sympaattisuuspisteet. Voikohan tällaiselle tehdä jotain, esimerkiksi hioa pintaa, osaako joku kertoa?


Valmistajan nimeä ei löydy. Logossa lukee ymmärtääkseni VEG, joka varmaan on lyhenne.


Pistotulppa on erikoisen näköinen. Onko Suomessakin joskus ollut käytössä tällainen systeemi? Ja jos on, niin koska? Pistotulppa unohtui pyyhkiä ennen kuvausta, tästä saa käsityksen, miten kurjassa jamassa puhelin oli.


Harkinnassa on, että vanha puhelin jää somistamaan olohuoneen videokaapin päällystä, jossa nyt vartioi esimerkiksi hääkuvamme ja kumieläinten kokoelma. Se sopisi konttorihenkeen, sillä kyseinen kaapinpäällinen toimii myös seisomatyöpisteenä - ja kaveriksihan voisi tulla vaikka yksi monista vanhoista kirjoituskoneistamme...

10 kommenttia:

  1. Puhelin voisi olla Neuvostoliitosta?

    Laura H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, voiko nuo kirjaimet tulkita jotenkin venäläisittäin? En hallitse venäläisiä kaunokirjoituskirjaimia.

      Poista
  2. VEF. Latvialainen puhelintehdas.

    Laura

    VastaaPoista
  3. Ihana vanha puhelin, tykkään :) Kaikkea kivaa sitä roskiksesta löytääkin jos on tarkka,mutta niinhän sitä sanotaan että toisen roska on toisen aarre. Kelpaisi tännekkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin tykkäämme - kyllä tämä varmaan jää osaksi sisustusta.

      Poista
  4. Meillä on aika lailla samannäköinen bakeliittipuhelin, omamme on perinteisesti Erickson. Koristeena eteisen lipaston päällä. Harmi ettei sillä voi enää soittaa, mutta onpahan muistona menneistä ajoista. Haluaisin myös sellaisen seinämallin, mutta nykyisessä asunnossa ei taida sellaiselle löytyä tilaa. Työhuoneen varastoista löytyy myös sellainen pehmeämuotoinen viininpunainen 70-luvun Erickson jollainen varmaan oli joka kodissa siihen aikaan, meillä kotona oli vihreä mutta olen nähnyt myös kermanvärisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli kermanvärinen sellainen. Lienee joutunut roskikseen ajan saatossa. Niitä näkee kyllä edelleen tosi paljon kirpputoreilla, en tiedä oliko kenelläkään silloin muita puhelimia... Paitsi yhden kaverin kotona oli tuollainen bakeliittinen vielä käytössä!

      Poista
  5. Hei Elina! Minulla on pitkä "puhelinhistoria" ja tuollaista pistorasiaa en ole nähnyt. Latvialainen puhelintehdas oli VEF, sieltä ehkä on tuo puhelin kotoisin.
    Hyppään lukijaksi. On kiva nähdä täällä muitakin turkulaisia :)
    Terveisiä t. Tuula / Tuula's life

    VastaaPoista