torstai 11. syyskuuta 2014

Pienelle tulokkaalle

Lukijani Tuula toivoi jonkin aikaa sitten, että kirjoittaisin, millaisia tarvikkeita aiomme hankkia tulevalle vauvalle. Lyhyesti ja ytimekkäästi vastaus kuuluu: käytettyjä. Kirjoitan tästä nyt, koska tein pienen hankinnan juuri tänään.


Yläkuvan kasassa on neljä flanellista tarravaippaa, kaksi kuorivaippaa, kietaisubody ja peukuttomat tumput. Ne maksoivat yhteensä 5,50 euroa Kontissa, jossa poikkesin, kun sattui olemaan työasioita sillä suunnalla. Vauvatarvikkeissa jo hinta on riittävä syy suosia käytettyä; toinen on uusien vaatteiden kemikaalikuorma, josta en osaisi ehkä omalla kohdallani olla huolissani, mutta vauva on eri asia. Vauvat eivät myöskään juuri kuluta vaatteitaan ennen kuin oppivat konttaamaan, joten pienimmille on tarjolla paljon hyväkuntoista käytettyä. Sitten ovat vielä ympäristösyyt ja halu olla tukematta riistobisneksiä, kuten muissakin käytettynä tehtävissä vaate- ja tarvikeostoksissa.

Emme ole vielä juuri tehneet hankintoja, mutta esikoiselta on jemmassa kaikenlaista: yhdistelmävaunut (tekonahkaiset 80-luvun alun Briot - skannaisin kuvan, jos olisi toimiva skanneri!), pinnasänky, leluja, parikin laatikollista vaatteita vintin perimmäisessä nurkassa. Haluan käydä laatikot läpi ennen kuin hankin suuria määriä lisää, mutta vaipat ja tavalliset perusvaatteet muistan myyneeni tai antaneeni aikoinaan pois. Mökille ostettiin jo retro pinnasänky, ettei tarvitse käyttää matkasänkyä. Matkasänky, jos mikä, on nimittäin paholaisen suunnittelema kapine.

Duplo-soittorasia on samalla keikkuva lelu, ostettu joskus joltain kirppikseltä. 

Kun esikoinen oli vauva, 70-luku teki vauvatarvikkeissa kovasti tuloaan. Hankin silloin pojalle paljon vanhaa Tuttaa, Nansoa ja muita iloisen värisiä froteisia ja trikoisia aarteita. Edelleen minusta vauva on söpömpi tuollaisessa raidallisessa matopuvussa kuin vaikka farkuissa.

tilkkupotkuhousut Tutta, raitapotkupuvussa ei valmistajatietoja

Parhaita ovat tietysti leveälahkeiset froteiset ja plyysiset haalarit. Kun nämä ihanuudet ovat oikean kokoisia, on lapsella tosin ikää jo pari vuotta. Mutta vintage- ja kirppisharrastaja tietää, että kun aarre osuu kohdalle, se kannattaa ostaa, vaikka se ei heti pääsisikään käyttöön. Huomaan tuntevani vetoa kissakuvioisiin vauvanvaatteisiin, mutta koetan pidätellä sitä.

froteinen kissahaalari muistaakseni Tutta, plyysinen leppishaalari Finnwear

Kaikenlaisia houkutuksia on, mutta toki järkevämpää olisi säästää rahoja elämiseen vanhempainvapaan ja mahdollisen hoitovapaan ajaksi kuin hankkia vaikka uudet vaunut vain siksi, että löytää jostain vielä hienommat kuin ne jo meillä olevat. En tiedä sitten, osaanko olla järkevä. Yritän.

Tarpeellisista jutuista puuttuu oikeastaan tosi vähän. Amme, kynsisakset. Pikkuruinen toppapuku keskitalven pakkasiin - isoveli syntyi elokuussa, eikä ymmärrettävästi silloin tarvinnut toppapukua. Syöttötuoli sitten aikanaan. Joku kantoväline, varmaan rintareppu, kantoliinaa en viimeksikään oppinut käyttämään ja vauva hikoili ja huusi siinä. Kestovaippoja; niitäkin on nykyisin paljon helpompi löytää käytettyinä kuin kymmenen vuotta sitten, olen huomannut, pari löysin jopa ilmaiskorista. Mitä vauvat vielä tarvitsevat? Olenko unohtanut jotain?

Pientä extraa: leukalappu tai ehkä jonkinlainen essu, löytö Salon IHA-kirppikseltä kesällä

11 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Joo, se tuo kesän talveenkin - on siis lämmin puku, ei mikään kesävaate kuva-aiheestaan huolimatta.

      Poista
  2. Kiitos kun toteutit tämän! Ei ne pienet vaatteet tosiaan paljon ehdi kulua. Isommissa voikin sitten olla vaikkapa ruokaharjoittelun jälkiä. Tuon raitapuvun tyyppiset vaatteet olivat minusta käteviä. Noissa froteisissa haalareissa on kivat kuvat. Laitathan vaunuista kuvan kunhan se käy päinsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tarkoitus on skannata muutama muukin arkistojen aarre edellisen odotuksen ja vauva-ajan vaiheilta. Meidän vakituinen kodinelektroniikan toimittaja Anttila lopetettiin Turun keskustasta, ja nyt pitäisi hakea tulostin-skanneri jostain bussimatkan päästä, mitä on yllättävän vaikea ehtiä ja muistaa...

      Poista
  3. Otat kai äitiyspakkauksen? Siinähän on kaikki tarpeellinen, kynsisaksetkin. Kiva juttu, vaatii kyllä itsekuria että pystyy jättämään kaikki ihanuudet kaupoista ostamatta. Tuoreena mummina tiedän, tyttäreni perhe ei myöskään halua tavaravuorta lapselle, ei turhia leluja tai vaatteita. Olen ommellut jonkin verran ja kutonut kaksi villatakkia joita on käytetty ahkerasti. Nytkin on yksi työn alla. Onnellista odotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa emme ota pakkausta. Siinä on paljon meille ylimääräistä, esimerkiksi juuri vaatteita emme tarvitse (äp-toppapuku on vastasyntyneelle liian suuri, joten se pitäisi kuitenkin ostaa) paitsi niitä itse valittuja aivan ihania... Onnea tuoreelle mummille, varmasti ihana elämänvaihe! :)

      Poista
    2. Ja itse asiassa se määrä kamaa, mikä tuolla vintillä on esikoiselta jemmassa, on jo melkoinen vuori - niin ainakin pelkään...

      Poista
  4. Hienoa tuo kierrätysaate vauvan varusteissa! Kovin monenlaista ja ihan turhaakin härpäkettä on vauvavarusteluuun kaupoissa uutena tarjolla, vaikka oikeasti paljon vähemmälläkin pärjää. Kyllä uudelleensynnyttäjä mieluusti ottaa äitiyspakkauksen rahana, jos on entiset varusteet tallessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkien härpäkkeiden tarpeellisuuttakaan kun ei tiedä. Esim. minun esikoiseni ei huolinut tuteista eikä tuttipulloista, vaikka niitä yritettiin kuinka tyrkyttää - äiti toimi näiden tavaroiden tilalla. Niin ikään ei olla hankkimassa erillistä hoitopöytää, koska sellaiselle ei ole tilaa; ompelupaikka saa varmaankin toimia hoitopöytänä sen (lopulta pienen) aikaa, kun hoitopöytää tarvitaan.

      Poista
  5. Nyt on muuten ainakin yhdessä Raision kodinkoneliikkeessä ilmaiset toimituskulut - taitaa olla vielä huomiseen asti. Jos aika ei siis riitä sinne bussilla matkustamiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, kiitos vinkistä! Eipä tuo reissukaan toki paljon aikaa veisi, kun vain muistaisi oikealla hetkellä.

      Poista