sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Cocktails

Mieheni halusi järjestää synttärijuhlikseen cocktail-kutsut, ja sellaisten merkeissä meillä eilen ilakoitiin. Alkaa muodostua jo juhlatraditioksi, että aamupäivällä ajattelen, että nyt ehdin lakata kynnet ja otattaa asukuvat. Sitten, kun ensimmäinen vieras soittelee jo ovisummeria, säntäillään viimeisiä tarjoiluja esiin ja rajataan huulia eikä ole koko päivänä ehditty toista kertaa ajatella kynsiä, saati asukuvia. Lainasinkin tähän vierailta kuvitukseksi pari otosta tarjoiluista ja yhden minusta ja kissasta.




Puku on siis sama itseompelemani silkkikotelomekko, joka on nähty täällä asustettuna ällistyttävällä höyhenbolerolla. Nyt valitsin lilaan taittuvaa vaaleanpunaista, koska synttärisankarin paita oli samaa sävyä. (Kissa ei muuten karannut koko iltana, vaikka vieraita oli varmaan 50 ja ovia auottiin jatkuvasti. Tänään se sitten otti ja hyppäsi makuuhuoneen ikkunalaudalta vajaan metrin ylempänä olevalle tuuletusparvekkeelle.)

2 kommenttia:

  1. Mekkokangas on kaunis ja pääsee selvästi oikeuksiinsa aikaisemmin laittamassasi parvekekuvassa. Juhlien kanssa tuppaa olemaan niin, että aina aika loppuu valmnisteluissa kesken vaikka kuinka mielestään on kaiken hyvissäajoin etukäteen tehnyt. Toivottavasti oli kivat juhlat. Joko omien tasavuotisjuhliesi idea on valmiina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Kivaa oli, mutta omien juhlien suunnittelu vielä pahasti kesken... Tosin voisin ehkä suosiolla lykätäkin juhlia heinäkuun alusta elokuulle, kun ihmiset palaavat lomiltaan.

      Poista