maanantai 4. maaliskuuta 2013

Ajankäytöstä ja tyylistä

Olen eräässä työssäni törmännyt taas kerran ajatukseen, että kauniisti, tyylikkäästi ja/tai omaperäisesti pukeutuminen vie paljon aikaa. Asia nousee usein esiin, mutta oma kokemukseni ei vastaa sitä.

Tyylissä on ehkä kaksi kohtaa, jotka vievät aikaa. Ne ovat tyylin rakentaminen (sopivien vaatteiden ja meikkituotteiden hankinta) ja rutiinien opettelu (meikkitekniikka, vaatteiden yhdisteleminen). Rutiineihin voisi lisätä myös tukan kunnossapidon - värjäykset ja leikkaukset - mutta ne eivät kuulu omiin rutiineihini.

Pukeutuminenhan on nopeaa. Vaatteet päälle, aikaa kuluu minuutti tai kaksi. Enemmän aikaa tuhraantuu vaatekaapin edessä seisomiseen ja hiusten repimiseen: mulla ei oo mitään päällepantavaa! On, mutta ilmeisesti vääränlaista. Aloitetaan siis siitä.

Melkein kaikilla nykynaisilla on liikaa vaatetta, ja usein auttaa jo, että vie kirpputorille väärän kokoiset, huonosti istuvat ja ne, jotka eivät jostain mystisestä syystä tunnu hyviltä. Ei kannata yrittää väkisin käyttää jotain vaatetta, vaan suosia niitä, joissa lähtökohtaisesti viihtyy. Minulla tämä tarkoittaa esimerkiksi, etten hanki valkoista kauluspaitaa (tai mitään muutakaan "lainaa miehesi kaapista" -vaatetta), vaikka se kuinka onkin ajaton tyyliklassikko.

Lempivaatteiden tarkastelu ja analyysi voi myös auttaa. Värit, materiaalit, leikkaukset, hihojen, helmojen ja lahkeiden pituudet: mikä näyttää ja tuntuu hyvältä? Hanki seuraavaksi lisää jotain sen tyyppistä! Inspiraatiokuvien keruu Pinterestistä, blogeista tai lehdistä on hyvä apu projektissa. Reissu kirpputorille tai jopa ompelijalle on paikallaan, jos tämän hetken muoti näyttää ulkoavaruudesta tempaistulta tai kevään väriskaala tekee naaman punaiseksi.

Muista, ettei tyyli ei ole yhtä kuin muoti. Kukaan ei halua näyttää kymmenen vuoden takaiseen tyyliin jumittuneelta, mutta joka trendin nappaamisesta seuraa vain rahanmenoa ja sähläystä. Lehdissä puhutaan "sesonkien avaintuotteista", mutta ei tässä lehdessä. Poimi vain ne jutut, joista oikeasti innostut - joka sesongilta ei ole pakko poimia mitään. Aikaakin säästyy.

Omia kasvonpiirteitä imarteleva ja tyyliä täydentävä meikkikin on opettelukysymys. Olen itse ollut aika kädetön meikkaaja, mutta suureksi avuksi oli lahjaksi saamani meikinopastus. Ilman sitä olisi kestänyt paljon kauemmin löytää vaikkapa oikeanlainen rajausväri (kiinteä), hyvä sivellin ja tapa käyttää niitä siististi. Tarvikehankinta vei silloin vuonna 2006 muutaman kympin, mutta samoilla välineillä pärjään edelleen.

Rajauksen teko kestää nykyisin alle minuutin, huulten rajaus ja punaus puoli minuuttia. Teen aina samanlaisen meikin, värien voimakkuutta vaihdellen. Väitän, ettei ole ollut yhtään sellaista päivää, jona en olisi ehtinyt missään välissä meikata - ei edes pojan vauva-aikana. Aina en ole viitsinyt, esimerkiksi tänään, mutta se on eri asia.

Tunne itsesi on paras ohje tyylin rakentajalle. Aina ei siltikään löydy kerralla näin paljon kevääseen inspiroivaa kuin viikonloppuna Hämeenlinnan Suurkirpputorilta. Lisää ruohonvihreää, vaaleansinistä ja kivoja kuoseja, koko kasa vain kaksikymmentä euroa!



Vielä pari ajatusta vaatteiden yhdistelystä, käytännössä testattuja vinkkejä. Olisi kiva kuulla teidän muidenkin niksejä asun rakentamisessa, jos vaikka oppisin itsekin jotain uutta.

- Kuviollinen yläosa ja yksivärinen alaosa jotain kuvion väriä näyttää aina hyvältä.
- Asusteilla voi yhdistää eriväriset asun osat; valitse esimerkiksi alaosan värinen huivi tai koru.
- Pilkullinen, raidallinen ja ruudullinen ovat värejä. Niitä voi käyttää samalla tavalla soinnutellen kuin yksivärisiä - jos vain onnistuu löytämään asusteita riittävän samanlaisin kuvioin.
- Mekko on helppo vaate: vähimmillään riittää, että se sointuu kenkien kanssa. Hyvä arkimekko on suuri siunaus vaatekaapille.
- Hanki lempivärisiäsi asusteita, kaikenlaisia: kenkiä, hattuja, huiveja, koruja, sukkia, vöitä, käsineitä, laukkuja, hiuskoruja, rintakukkasia...
- Hankkiudu eroon niistä vaatteista ja asusteista, jotka eivät käy minkään muun kanssa, jollei kyseessä ole jokin uniikki ihmevaate. Sellaista varten voi hankkia omat asusteensa.
- Vaatteita, joissa ei ole paljon erilaisia härpäkkeitä kuten taskuja, nauhoja, merkkejä, tekstejä, printtejä tai poimutuksia, on helpompi yhdistellä kuin vaatteita, joissa on härpäkkeitä.
- Hyvännäköisistä ja siisteistä kengistä tulee hyvä olo ja ryhti. Se pelastaa paljon.

5 kommenttia:

  1. Hei,
    Löysin viimeviikolla kivan blogisi, ja nyt käyn täällä päivittäin :). Vanhempiakin kirjoituksiasi on vielä lukematta monta.
    Itse pukeudun tylsään "toimistotyyliin" päivittäin. Väriskaala on musta, sininen linjaa. Kesällä vähän vaalempaa. Tosi tylsää :/. Blogisi myötä sain innostuksen, että nyt alan käyttämään hiukan värejä pukeutumisessa ( aina ei pelkkä värillinen huivi riitä ). Seuraavaksi kun mene vaateostoksille, kierrän kaukaa perinteiset tummat rekit.
    Mukavaa viikkoa sinulle.
    t.Iinuska

    VastaaPoista
  2. Moi Iinuska! Kiva kun löysit tänne ja kommentoit, ja vielä kivempi jos saat inspiraatiota. Kokeile rohkeasti värejä ja etsi oma väriskaalasi. Niin moni pukeutuu mustaan vaikka se oikeastaan on aika harvalle se paras väri. Toimistotyyli on sitä paitsi hyvä pohja vintagevaikutteiden lisäämiseen, kun se on lähtökohtaisesti vähän konservatiivinen.

    VastaaPoista
  3. Tämä oli niiin tarpeellinen ja inspiroiva postaus! Kiitokset :)

    VastaaPoista
  4. Mahtava postaus! Tuo on kyllä jännä että kun pukeutuu vintageen tai vintagehenkisesti, laittaa tukan ja meikkaa arkisin niin ihmiset tosiaan tuntuvat ajattelevan että se vie hirvittävän paljon aikaa (joo, sorrun siihen itsekin hetkittäin). Vaikka eihän se oikeasti vie jos päivittäin käy läpi ne samat jutut: sama meikki, samanlainen kampaus jne. Rutiiniahan ne ovat silloin ja sujuvat nopsasti.
    Itse tuosa taannoin huomasin että ei siihen vaatteiden valintaankaan oikeastaan niin kamalasti aikaa kulu kun sen monesti tekee jo tiedostamattaan ennenkuin ehtii siihen kaapin eteen.
    Ja toinen hämmentävä ajatus on se että jos on huoliteltu ja meikannut ja laittanut tukan niin on varmasti menossa jonnekin "ulos" koska eihän nyt arkisin kukaan viitsi sillä tavalla laittautua ;)

    VastaaPoista
  5. Tuli vielä mieleen, että jos itse yrittäisin tehdä sellaista monen nuoren naisen suosimaa "huolimattoman huoliteltua" lookia, jossa on huomaamaton meikki ja tarkoituksella laitetut "siistinsotkuiset" hiukset, niin eipä onnistuisi! Ainakaan kovin nopeasti...

    VastaaPoista