keskiviikko 24. elokuuta 2011

Marketkirppis

Turussa ei tietääkseni ole koko täällä asumiseni aikana ollut SPR:n kirpputoria. Puute on korjattu, kun valtava Kontti-tavaratalo avautui tänään Satakunnantielle. Mittakaavasta saa käsityksen, kun kerron, että se toimii entisessä kodinkonekaupan tilassa.

Koska työt antoivat myöten, pyöräilin paikalle heti avajaispäivänä. Tullessani kassajono kiemurteli pitkälle kaupan perälle. Hallissa oli paljon tavaraa siististi aseteltuna - huonekaluja, astioita, monenlaisia vaatteita, uutta myyvän tavaratalon tapaan erillinen vapaa-ajan osastokin (lenkkareita, erilaisia kypäriä, jopa nyrkkeilyhanskoja). Katseeni skannasi tietysti, oliko vintageosastoa; Kontin mainoskuvat vihjasivat värikkään 60-luvun puoleen. Ei sillä nimellä, mutta selvästi vanhoja esineitä - lähinnä astioita - oli koottu erilliseen sivuhuoneeseen. Oli siellä jokunen ihan söpö vanha laukkukin.

Kiertely paljasti, että lähimpänä vintageosastoa oli eräs nuorten osaston rekki. Suurin osa sille kootuista  vaatteista oli 1970-luvulta; ainoa bongaamani vanhempi vaate oli ehkä 1960-luvun alusta oleva cocktail-puku (lilansävyinen, hiukan tätimäinen, aika suurta kokoa, tiedoksi mahdollisesti kiinnostuneille). Hintataso oli korkeahko; halvempi kuin Uffilla, mutta kalliimpi kuin vaikka Fidalla tai Pelastusarmeijalla.

Pari uutta ideaa puodissa oli; toinen huono, toinen hyvä. Ensin se huono. Pikkutavarat kuten korvikset ja helminauhat oli niputettu pusseihin, joten pitäisi ostaa aina satsi kerrallaan jos yhdet pussista kiinnostaisivat. En sitten ostanut. Parempi idis oli tuunaustori, jossa sai kerätä pussiin nappeja, nauhanpätkiä, mosaiikkikiviä ja ties mitä pikkuroinaa, joka oli hinnoiteltu 10 €/kg! Enemmän tätä, säästyy pikkutavaran hinnoittelun vaiva!

Ja mitä ostin? Vähän jotain pientä vain.


Kankaat ovat puseroita, ruutukuvioinen silkkiä, perhoset viskoosia. Vanhassa valokuvauskirjassa näin paitsi vintaasia ilmettä, myös mahdollisuuden kehittää itseäni...

Mutta miksi aina, aina kun tällaisilla jättikirpputoreilla käy, jää pettynyt olo? Niin paljon tylsää, turhaa tavaraa. Hallillinen Ikeaa ja veromoodaa. Eihän se toki kirpputorin vika ole, jos lahjoitustavarana tulee vain tätä sorttia, mutta ikävästi kummittelee mielessä se, minkä kertoi joskus Tampereen Kontissa työskennellyt tuttava: vähänkin kakkoslaatuiset vaatteet - jos vaikka puuttuu nappi tai sauma on auennut - joutuvat roskiin. Sielläkö on Kontin vintage-osasto?

Toisaalta automarketteihin Kontti sopeutuu maisemallisestikin, miksei siis myös sisällön puolesta.


4 kommenttia:

  1. Mulle taas Tampereen Kontissa työskennellyt kaveri muistaakseni sanoi että ne "vialliset" menee edelleen kierrätykseen, ei roskiin. Varmistanpa asian...

    VastaaPoista
  2. Toivotaan että on parannettu käytäntöä, tästä minun kuulemastani on jo vuosia.

    VastaaPoista
  3. Tarkistin kaverilta. My mistake, energiajätteeksi ne menee, eli roskiin. :( Mitä tuhlausta!

    VastaaPoista