sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Leopardia ulkoiluttamassa


Leoparditakit ovat kuulemma tämän syksyn muotijuttu. Mikäs siinä, minä tosin hankin tämän omani jo kolme vuotta sitten ja aikoinaan esittelin sen vauvamahan kanssa täällä. 1950-luvun muhkea tekoturkki on paksu ja lämmin, tästä ei mene läpi tuuli eikä pakkanen - ja se olikin hyvä, sillä kävelykadulla piti viettää aika kauan aikaa Stockan jouluikkunan edessä. (Kaksi kertaa. Mennessä ja tullessa. Ja silti pois lähteminen onnistui vasta, kun saimme vakuutetuksi, että jouluikkuna pysyy tässä pitkän pitkän ajan.)


Leopardia pidetään yleisesti tätien hippakuosina, mutta sehän on oikeasti klassinen, elegantti kuosi. Toki sen kanssa saa olla aika varovainen asustaja - beige, tummanruskea ja musta ovat arjessa ainoat hyvät asustevärit, juhlissa joku räväkämpi punainen tai vihreä toimii myös. Tärkeää on myös huolehtia hiukset ja meikki kuntoon. Itsehän kotona työskentelevänä en läheskään joka päivä ole leopardikelpoisessa kunnossa!

4 kommenttia: