torstai 18. toukokuuta 2017

Kevätilta kesäkahvilassa

Kun portaikko näyttää tältä, totta kai mielellään kurkistaa sisäänkin.


Meidät åblogilaiset kutsuttiin tutustumaan kahvila Villa Kuuvaan ja sen kesätarjoomuksiin. Kuten illan emännällekin sanoin, tulen aina mielelläni paikalle, kun tapahtumaan kuuluu ruokaa ja vanha talo. Villa Kuuva on peräisin vuodelta 1850, ja siellä on hallituskaudellaan vieraillut myös keisari Aleksanteri III (joka kuulemma nykyisin kummittelee siellä ja pyytää mehua).

Upeat lasi-ikkunat ovat alkuperäiset. Vaikka tälläkin huvilalla on ollut muovimattokautensa, ihanaa, että ikkunat selvisivät siitä. Lattiassakin ovat taas esillä alkuperäiset lankut.


Saimme maistaa kesän herkkuja kuten raparperipiirasta ja vaniljakastiketta. Lasikuistilta oli esteetön näkymä merelle, jossa purjehtijat, ruotsinlaivat ja vesilinnut uivat ohi sulassa sovussa.


Ihan siitä ilosta, että pääsin iltapalalle kauniiseen ympäristöön, halusin myös pukeutua vähän paremmin. Arvelin, etteivät piikkikorot ole se paras vaihtoehto vanhan huvilan puutarhaan, mutta mukavasti näillä selvisi.

helmenharmaa 50-luvun huopahattu Boutique Minne
helmenharmaat 50-luvun ryppyavokkaat puistokirppislöytö
huivi, korvikset, pinkki 80-luvun trenssi UFF
pilkullinen puku omatekoinen

Minulla on joitain kauniita pukuja, joita käytän ihan liian vähän siitä syystä, että niiden silittäminen on rasittavaa. Tämä muutama vuosi sitten itse ompelemani pilkkupuku on sellainen. 1950-luvun kaavaan sopiva petrolinvärinen kangas löytyi kaapista - oltuaan välillä pari vuotta hukassa. Sellaista on joskus keräilijä-epäminimalistin elämä.




4 kommenttia:

  1. Onpa kaunis huvila ja mekkosi upea! Raparperipiirakkaa alkoi tehdä mieli ja kesäkahvilahaaveeni elää edelleen. Aurinkoista viikonvaihdetta! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, Tuija, ja onnea kesäkahvilahaaveen toteuttamiseen!

      Poista
  2. Miten kauniissa rakennuksessa saittekaan vierailla. Aivan upeat ikkunat todellakin siinä. Ja kaunis on tuo pukusi. Minulla oli 60-luvulla tuonnäköisestä puuvillakankaasta mekko ja housut. Housut on yhä tallella.

    VastaaPoista