tiistai 11. huhtikuuta 2017

Kenkien väestönlaskenta

Monetko kengät mahdan omistaa? Pari kertaa olen laskenut ne, ja viime laskennan tulos neljä vuotta sitten oli satakolme paria. (103 on taloudessamme ajankohtainen luku, sillä puolisoni sai täsmälleen sen verran ääniä kuntavaaleissa.) Uteliaisuus alkoi kasvaa taas: olisiko määrä kasvanut vai pienentynyt sitten viime laskeman? Pikku assistentti apuna en saanut näistä ihan yhtä jämptiä ja nättiä asetelmaa (tai yhtä siistiä ympäristöä) kuin viimeksi, mutta tältä se näytti:




Onhan niitä siinä, kenkiä. Avokkaita, sandaaleja, saapikkaita, ballerinoja, kumppareita. Jo kuvaa asetellessani tiesin, että kaikki eivät ole tässä: talvisimmat karvavuorisaappaat vietiin jo vintille, ja sinne jätettiin jotkut kesäiset... Mutta kuvassa on 98 paria kenkiä ja sen ulkopuolella ainakin kolmet talvisaappaat, parit tennarit ja parit kesämökillä sijaitsevat epämääräiset räyskät. Eli väestö on kasvanut!

Kuvassa on 24 mustat kengät, 16 punaiset tai pinkit, 13 ruskean tai beesin sävyiset, 10 harmaat, 8 selvästi kaksiväriset, 4 valkoiset, 3 keltaiset, 3 hopeanväriset, 2 kullanväriset, 2 siniset, 2 turkoosit, 2 vihreät ja 1 violetit - laskin jotain väärin, sillä minut keskeytettiin vähän väliä! Yhdettoista nilkkurit, kahdet saapikkaat, kahdet kalossit, yhdettoista sandaalit tai sandaletit, kahdet pistokkaat. 3 t-remmiä, ainakin 9 platformia. 3 Zaran kengät, 3 vintage-Desiréet. Vanhimmat ovat 1920-luvun hopeasandaletit alimman kuvan vasemmassa reunassa ja uusimmat Lola Ramonan sydänballerinat, jotka ostin pari viikkoa sitten.


Yhdet heitin roskiin: aikoinaan hartaasti askartelemani punaiset glitteravokkaat, joiden pinta ei oikein kestänyt seinähyllyn putoamista päälleen. Tuhon viimeisteli tyttäreni, joka astui kengän päälle niin, että ritinä kuului.


Kahdet kengät lähtivät suutariin - korkolappuja vailla olivat esimerkiksi nämä pilkkuavokkaat, joilla taikoo hetkessä itsensä oman elämänsä Minni Hiireksi.


Uutena ostettuja kengistäni on vain kahdeksat tai yhdeksät, mikä on ihan hyvä saldo tällaisessa määrässä. Tunnustan myös, että löysin parit sellaiset kengät, joita en muistanutkaan omistavani, eli ehkä näitä on jo muutamat liikaa? Vai juuri sopivasti? Mitä sanoisit?

10 kommenttia:

  1. Vau, onpa mahtava kattaus kenkiä! Omia kenkiäni en ole pariin vuoteen laskenut, mutta viimeksi pääsin melkein sataan.

    VastaaPoista
  2. Voi mikä unelma. Kenkiä joka väriin ja siis joka asuun sopivia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika lailla joka asuun, kyllä. Toki käytännössä nämä painottuvat kuivalla ja lämpimällä kaudella tai sitten sisällä käytettäviin, talvella kiertävät ne muutamat samat.

      Poista
  3. Kenkähamsteri kiittää vertaistuesta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä on väestönlaskennan tulos sinun kaapissasi? :)

      Poista
  4. Onpa siinä kenkiä kerrakseen! Itsellä ei ole kenkiä puoliakaan tuosta määrästä =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolet tai neljänneskin varmasti riittäisi täälläkin, mutta keräilyvaisto voittaa aina!

      Poista
  5. Ja kun minä luulin, että minulla on paljon kenkiä...

    VastaaPoista