tiistai 25. elokuuta 2015

Teekannugaten päätös

Kerrankos sitä uutisiin päästään! Hyvä, että joku teki teekannugaten pohjalta uutisen, sillä asialla on yhteiskunnallista merkitystä: kirpputorit ovat hyvin yleinen ja arkipäiväinen, monelle iloa tuova kierrätyksen muoto, jossa tapahtuvat väärinkäytökset saattavat karkottaa asiakkaita koko kirppisskenestä, ei vain siltä kirppikseltä, jossa on toimittu väärin. Varmasti onkin kaikille selvää, ettei kirpputorimyyjällä ole oikeutta viedä parhaita lahjoituksia päältä - vaikka, kuten viime postauksen kommenttiboksissa kävi ilmi, sellaista tapahtuu surullisen usein.

Teekannutapauksen kirppiksen taustayhteisöstä oltiin minuun tänään yhteydessä. Teekannut napannut työntekijä on saanut kirjallisen varoituksen ja on katuvainen. Kannut eivät päätyneet posliininmaalausaihioiksi, vaan ne on palautettu myyntiin järkevään hintaan. Yhdistyksen toiminnanjohtaja kiitti herättelystä; ilmeisesti pieni työpaikan sääntöjen kertaus oli paikallaan.

Loppu hyvin, kaikki hyvin siis teekannujen kohdalla. Kannupostaus on eräs Hopeapeilin luetuimpia; kiitos keskustelusta kaikille osallistuneille!

13 kommenttia:

  1. Hieno homma. Mä jo melkein itkua väänsin, että joku pilaa kannut posliininmaalusinnostuksessaan. Hienoa, että nyt kannuilla on mahdollisuus päästä oikeaan käyttöön sellaisena kuin ne kuuluukin olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Ja tämä on myös rohkaisevaa sen kannalta, että kirppiksen taustayhteisö tosiaan tarttui asiaan ja käsitteli sen. Pomoporras otti asian tosissaan. Kannattaa siis antaa palautetta, jos näkee jotain asiaankuulumatonta kirppiksellä!

      Poista
  2. Hyvä, että nyt löytyy tällainen "ennakkotapaus", niin tietää itsekin miten toimia, jos vastaavaan (vielä) törmää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ainakin yrittää - voi yllättyä positiivisesti!

      Poista
  3. Hyvä että tämä tuli nyt selvitetyksi että miten työntekijät saavat toimia. Monesti olen miettinyt että josko siellä joku "vetää välistä" ihanuuksia. Jännä että UFF poikkeaa linjasta, tosin heillä on kyllä hinnat sitä luokkaa että ei varmasti houkuta hirmuisesti ostaa vaikka sen saisi itselleen varata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja heilläkin on selvät säännöt tuosta, miten toimitaan - ettei kukaan saa hinnoitella vaikka merkkitakkia itselleen 50 sentin hintaiseksi.

      Poista
  4. Erittäin hyvä, että nostit asian esille. Keskustelu lienee jo käyty, mutta itsekin olen kirppiksiä kierrellessä törmännyt monenlaiseen. Väärinkäytöksen hajusta tulee paha mieli eikä huvita jatkaa kirppistelyä. Kotipaikkakunnallani seurasin, miten SPR:n auto kaarsi kierrätyskeskuksen vaatekeräyksen eteen ja lappoi kymmenittäin pusseja sinne. Meniköhän siinä kaikki oikein... ja miksi en mennyt kysymään?
    solveig

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa vähän oudolta... ehkä liikaa tavaraa SPR:llä eivätkä ehtineet lajitella ja käsitellä?

      Poista
    2. Veikkaan että SPR:lle tulee paljon myös heille myyntikelvotonta tavaraa. Kierrätyskeskus taas (ainkin täälläpäin) ottaa vastaan myös rikkinäistä tms. tekstiiliä, joka käytetään erilaisissa projekteissa. Jos SPR toimittaa itselleen epäkelvon materiaalin kierrätykseen muualle, niin minusta ainakin hyvä niin. Disclamierina kluitenkin sanottakoon että en voi mitenkään tietää mistä juuri tässä tapauksessa on ollut kyse.

      Poista
  5. Hienoa että asialle saatiin fiksu päätös. Itse en suoraan sanoen hetkeäkään uskonut posliininmaalaustarinaan, koska eihän siinä mitään järkeä ollut, kannut olivat sellaiseen täysin sopimattomat. Myyjä varmasti kuvitteli että hän ei syyllisty mihinkään vakavaan rikkeeseen, kertomalla pienen valkoisen valheen toiselle myyjälle. Virhearviointeja sattuu kaikille joskus.

    Itse haluan antaa erityiskiitokset yhdistyksen johdolle että he ottivat lähettämäsi viestin vakavasti ja selvittivät tapauksen. Toivottavasti tämän tapauksen uutisointi on herätellyt muidenkin samantyyppisten kirppisten toiminnasta vastaavia henkilöitä tarkistamaan tilannetta.

    VastaaPoista
  6. Hienoa, että asia sai julkisuutta ja kannutapaus ratkaistiin asiallisesti. Tänään pienellä yhdistyksen kirpparilla näin, kun myyjä antoi vapaaehtoistyöntekijälle koristeellisen seinäkaappikellon ilmaiseksi. Oli sama kirppis, jolla ylihinnoiteltiin kirjat aikaisemmin tänävuonna kaikentavaran kassipäivillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huh, oliko sama myyjäkin kuin kassipäivillä? Ei erityisen luottamusta herättävää toimintaa.

      Poista