maanantai 31. elokuuta 2015

Juhlairvistys


Viikonloppuna oli isot sukujuhlat vähän kuin kesäkauden päätökseksi. Ukkosmyrsky iski juuri, kun vieraat saapuivat, joten puutarhassa ei päästy olemaan - siksi tässä meistä juhlijoista huonohkolaatuinen sisäkuva. Pikkuneiti on oppinut näyttämään kieltään ja harjoittelee taitoa ahkerasti. Hänen 60-luvun henkinen pukunsa on Polarn o. Pyretin vanhaa mallistoa, minun mekkoni on sama kuin tässä keväisessä postauksessa. Kengät eivät tällä kertaa olleet olennainen osa asua!

Elämä vauvan kanssa on nyt niin vilkasta, että blogille on vaikea järjestää aikaa. Suunnitelmissa on kuitenkin (ottaa enemmän ja parempia asukuvia ja) järjestää syksyn mittaan niin arvonta kuin kirppiskin. Arvonnan olen päättänyt panna pystyyn, kun minulla on 200 rekisteröitynyttä lukijaa tuossa sivussa... saa nähdä, minä vuonna se tapahtuu! Toki blogikin täyttää jo viisi vuotta ja ansaitsee jonkinlaisen juhlan. Pysykää kuulolla.

Ps. Oletko aina halunnut kirpputorikauppiaaksi? Nyt olisi yksi kirppis myytävänä kauniissa maalaiskylässä.

4 kommenttia:

  1. Hurmaava irvistys!
    Kaunista syyskuun alkua ja lempeitä tuulia täältä Mantelilaaksosta!

    VastaaPoista
  2. Lovely photo - I like your dress. It is very elegant. I love vintage style dresses.

    Do you also wear trousers? I am planning to wear trousers more in the winter when it is cold. I am hoping to buy some vintage style trousers.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks Rebecca! I'm not a trousers girl so I don't know any online shops for those. My choice for winter is a woollen calf-length skirt with woollen tights underneath, two layers if it's really cold :)

      Poista