keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Katsaus kierrätyskeijuelämään

Olette ehkä huomanneet, että kesä ei tänä vuonna ole ollut ihan odotetun lainen. Käytössä ovat välillä olleet vaatteet, joihin yleensä turvautuu syys-lokakuussa tai keväällä varhain, välillä taas ns. paksummat kesävaatteet varustettuna tarpeellisilla kerroksilla neuletakkeja ja sukkahousuja.

Sukkahousut, siinäpä se. Jouduin ostamaan vallan uudet sellaiset, koska olen kylmän kesäkuun takia käyttänyt ja kuluttanut roskiskuntoon parikin paria mustia arkikäyttösukkahousuja. Kyllä, niin kylmä on ollut, että olen pukenut mieluummin ne 60-denieriset kuin ohuet saumanailonit! Mutta yhtä kaikki ne ovat ainoa uutena hankittu vaatekappale tälläkin kierrätyskeijujaksolla.

Kesäkuussa olen muutenkin tehnyt aika vähän vaatehankintoja. Olen ommellut itselleni varastossa olleista kankaista täälläkin esitellyt vaaleansinisen pilkkupuvun ja sitruunakuvioisen hellepuvun sekä saanut pienen pussillisen vintagevaatteita, jotka tosin lähtevät ehkä kaikki etsimään uutta kotia sopivan kokoisen ihmisen luota. Joitain satunnaisia pikkuhankintoja on saattanut tulla kirpputoreilta, mutta ei mitään merkittävää, koska en muista, mistä on ollut kyse. Paitsi yhden 50-luvun (?) esiliinan ostin 10 sentillä, vaikka essut eivät ole ihan jokapäiväinen ja ensisijaisen tarpeellinen käyttövaate...

Kodin käyttötavaroita on hankittu jonkin verran ja esim. yksi matto ja muutama patja aivan uutena, nämä kaikki kesäkotia varten. Ihan kaikkea ei kuitenkaan käytettynä löydä, kuten nyt vaikka niitä patjoja nelihenkiselle perheelle samalla kertaa. Kuitenkin olen iloinen ja ylpeä siitä, että kivan näköiseksi muodostuva kesäkotimme on ylivoimaisesti suurimmaksi osaksi sisustettu löytö- ja kirppiskalusteilla.

Vaatteita tai muuta tavaraa ei ole nyt lähtenyt kiertoonkaan juuri ollenkaan. Pidin ison poistopäivän kevään Siivouspäivän aikoihin; nyt ei ole tarvinnut selata kaappeja sillä silmällä. Seuraavan kaappikatsauksen teen varmaan, kun kausi vaihtuu kesänkaltaisesta syksympään, joskus ensi kuun lopulla tai sitä seuraavan alussa.

4 kommenttia:

  1. Mustat sukkahousut... niinpä! Tympii, että niitä pitää käyttää kesällä. Niittenhän piti olla talvikamaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin niin piti! Jospa nyt olisi muutos luvassa, ainakin aion optimistisesti pakata sitruunamekkoni mökille mukaan.

      Poista
  2. Samoilla linjoilla on menty. Itsekin juuri töistä tullessa riisuin 40 denierien mustat sukkahousut. En usko, että koskaan aikaisemmin olisin kulkenut noin tukevissa sukkahousuissa kesällä. Joitain kevyempiä vaaleita olen yleensä käyttänyt satunnaisesti. En itsekään ole ostanut yhtään mekkoa. Eihän entisiäkään ole päässyt pitämään juuri ollenkaan. Toivotaan että nyt lopultakin lämpenee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en mielestäni ole, ainakaan sen jälkeen, kun muutin nuorena pohjoisesta lounaisrannikolle. Pohjoisessa kesä aina yllätti, joinain vuosina sitä ei tuntunut tulevan lainkaan.

      Poista