tiistai 8. heinäkuuta 2014

Juhlahumua

Syntymäpäiväjuhlani olivat samalla kesäkotimme avajaiset. Olen syntynyt ehkä parhaaseen aikaan vuodesta, joten nytkin sää helli ja saatoimme juhlia ulkona pitkästi yli puolenyön. En ehtinyt tai oikeastaan halunnutkaan kuvata itse - oli niin paljon muuta tekemistä - joten tässä muutama poiminta vieraiden napsimista kuvista. Vieraitakin tosiaan oli, vaikka näissä kuvissa heitä ei näy. Hämmästyttävän moni pääsi paikalle, vaikka heinäkuun viikonloppuina on paljon kilpailevaa ohjelmaa.


Sitruunamekko oli juuri sopivan raikas ja iloinen kesäisiin nyyttäri/noutopöytä/puutarhajuhliin. Päässäni kiikkui sitruunan sisältävä hedelmäkorihatuke, jonka minulle teki Uu-la-la! ja joka valitettavasti ei kovin pitkään pysynyt hentoisissa hiuksissani.

Tarjosimme linssimuhennosta ja sangriaa, kesänaapuri leipoi ihanaa ruisleipää ja ystävät toivat kuka mitäkin - pullia, mansikoita, grilliherkkuja. Lahjaksi sain muun muassa luun (eräältä nelivuotiaalta, joka oli käärinyt sen huolellisesti vihreään lehteen), säkillisen wc-paperia ja juhlakirjan, josta enemmän ensi kirjoituksessa. Minulla on ihania ystäviä!


Kynttilät tuohon kynttelikköön sytytettiin vasta, kun hämärsi, joka oli aika myöhään. Söimme, joimme ja tanssimme pihalla, kunnes dj viimein ilmoitti, että on aika lopettaa. Parastahan on, kun ilta päättyy levyjen osalta Satumaahan ja jatkuu yhteislauluna (Chydenius: Kalliolle kukkulalle). Toivottavasti kesä jatkuu yhtä hilpeissä merkeissä!

(kiitos kuvista, Paula, Juri ja Emilia!)

8 kommenttia:

  1. Eka kuva on suosikkini. Sitruunamekkokin sopi upeasti juhliisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Harvoin on näin kuvauksellista taustaa tarjolla.

      Poista
  2. Todella upeaa ja aitoa <3, tässä tuore blogini, jos kiinnostaa käydä kurkkaamassa:http://hompanpomppaa.blogspot.fi/2014/07/pyrkija-vuodelta-1952.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos linkistä! Uudet blogilinkit kiinnostavat aina, varsinkin lukijoiden omat blogit!

      Poista
  3. Ihana tuo mekko ♥ Onnea vielä jälkijunassa, yritin onnitella reissultamme, mutta siellä ei yhteydet oikein pelanneet ;)

    VastaaPoista
  4. Kiva mekko. Onnea näin jälkikäteen, parhaassa naiseniässä olet. Koskas nähdään kesäkodin sisäkuvia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten, kun sisäseinät alkavat olla katseenkestävässä kunnossa :)

      Poista