maanantai 12. kesäkuuta 2017

Pari palaa Turkua

Tämä virkanainen ei ole vielä lähtenyt lomalle, joten blogi on ollut taka-alalla. Onneksi pieniä lomamaisia hetkiä voi ottaa työpäivienkin oheen. Esimerkiksi tällaisissa tunnelmissa poikkesimme viime viikolla, kun ravintola Roster juhli avajaisiaan ja kutsui myös Åblogit-yhteisön mukaan.


Roster sijaitsee tuomiokirkon kupeessa Maaherran makasiinissa, 1700-luvun rakennuksessa, joka on alun perin rakennettu vaunutalliksi ja jossa on ollut ainakin postitoimisto ja yliopiston tiloja - jos joku muistaa Levottomat-leffan lopusta luentokohtauksen, se on kuvattu Maaherran makasiinissa. Supertuottelias kulttuurihistoriantutkija Rauno Lahtinen on kirjoittanut talon historiasta kirjankin.

Ja mitä näissä puitteissa syötiin? Kuhaa ja kookosta yhdistävä annos katosi lautaselta niin nopeasti, ettei kuvaa ehditty ottaa, mutta tartarliha ja parsa-manchegovaahto säilyivät juuri ja juuri tarpeeksi kauan. Ei ollenkaan harmita, että laatikossa odottaa lahjakortti näiden makujen äärelle!


Samainen Rauno Lahtinen on yhtenä tekijänä myös upouudessa matkaoppaassa Turkuun. Oppaan julkkareita vietettiin niin ikään viime viikolla. Oli ilahduttavaa huomata, miten paljon oppaaseen on panostettu: sekä tekstit että kuvitus ovat runsaat, vaivaa ei ole säästetty. Kuulemma muutoksia tekstiin piti tehdä viime hetkiin saakka, koska täällä syntyy esimerkiksi uusia ravintoloita jatkuvasti. Mainio matkailukaupunki - melkein käy kateeksi niitä, jotka pääsevät Turkuun turisteina.


Ja keneltä kysyisitte vinkkejä Turun kirpputorielämään? Voi kunpa pääsisimme useamminkin harrastamaan vanhan tavaran metsästystä yhdessä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti